Mikä on kun ei juoksu kulje?

Juoksu ei aina ole yhtä helppoa eikä kehitys lineaarista tai tapahdu jatkuvasti samalla tahdilla – se on itsestään selvää. Yleensä juoksuvaikeuksille löytyy kuitenkin selkeä syy. Itselläni oli esimerkiksi juoksijan polvi kuuden viikon ajan, jolloin en voinut juosta lainkaan. Muut vammat ja sairastumiset tai toisaalta liiallinen harjoittelu, levon puute tai ylikunto saattavat johtaa siihen, ettei juoksu kulje.

Itse olen nyt kuitenkin törmännyt juoksuharrastukseni kanssa ensimmäistä kertaa seinään niin, etten oikein tiedä, mistä on kyse. Maratonin jälkeen juoksu ei ole todellakaan kulkenut. Vaikka pidin kokonaisen viikon täyden liikuntatauon sairastumisen takia. Tauon jälkeen juoksutuntuma ei ole palannut entiselleen. Haaveilin kunnon treenaamisen ja pitkän peruskuntokauden aloittamisesta mahdollisimman pian maratonin jälkeen, mutta vaikealta tuntuu. Maratonini oli viikolla 41. Viikon 42 lepäilin, viikoilla 43 ja 44 juoksin 4-5 lenkkiä, n. 45 kilometriä viikossa. Kaikki lenkkini olen vetänyt suhteellisen hitaasti. Tyypillisesti peruskestävyyslenkkini vauhti on vähintään 10,5 km/h (5:40 min/km), jolloin keskisykkeeni pysyy yleensä 155 alapuolella. Nyt juoksu on tuntunut väkinäiseltä, vauhtini pudonnut 10 km/h (6 min/km) tuntumaan, mutta keskisykkeeni nousseet lähelle 160. Yleensä 10 km/h on ollut mulle melko kevyttä lämmittely- tai palautteluvauhtia.

Ajattelin, että juoksuvauhdit palaisivat normaalille tasolle tässä parin viikon sisällä, kunhan vain pitäisin juoksumääräni ja -vauhtini maltillisina. Ja itselleni n. 40 kilometriä viikossa on melko maltillinen määrä juoksua. Mutta ei. Juoksu tuntuu melkeimpä vaikeammalta jatkuvasti. Mielestäni olen antanut jaloilleni rutkasti lepoa – korvannut varsinaista juoksemista muulla treenillä esim. salilla, spinnillä ja kävelyllä, pitänyt lepopäiviä sekä huolehtinut kehonhuollosta – mutta mikään ei auta. Salillakin olen keskittynyt treenaamaan muita lihasryhmiä kuin jalkoja ja spinnit olen vetänyt kevyillä vastuksilla.  Näennäisesti olen treenannut enemmän mitä todellisuudessa, sillä treenien tehot ovat olleet matalia.

Viime kerralla voivottelinkin jo yhä vaikealta tuntuvaa juoksua. Sunnuntaina juoksin tunnin kevyehköä vauhtia, mikä sekin tuntui taas ihan liian kovalta. Siispä pidin lepoa maanantain ja tiistain. Halusin osallistua Adidasheimon keskiviikon avoimelle kimppalenkille, jolla vauhti pysyisi tarpeeksi matalana ja saisin ehkä muilta juoksijoilta hyviä vinkkejä juoksuongelmiini. Tällä kertaa lenkki masensi kuitenkin toden teolla (vaikka porukassa oli tietysti kiva juosta!). Luulin olleeni kunnolla palautunut parin täyden lepopäivän jälkeen, mutta totuus olikin aivan toinen. Hölkkäilin taas lenkin lähtöpaikalle 4 kilometriä. Aika pian yhdessä matkaan suunnattuamme juoksu rupesi tuntumaan vaikealta. Jalat olivat vaan jotenkin ihan täysin uupuneet ja voimattomat, vaikken ollut liikkunut pariin päivään lainkaan. Juoksu tuntui vaikeammalta kuin kertaakaan aikaisemmin. Hammasta purren jatkoin porukan mukana lenkin loppuun saakka, yhteensä 15,5 kilometriä ja yli puolitoista tuntia. Vauhti pysytteli yli 6 min/km tahdissa eli alle 10 km/h vauhdissa. Silti se tuntui aivan käsittämättömän raskaalta.

Näin jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut lopettaa lenkki kesken ja suunnata kotiin viimeistään tunnin juoksemisen jälkeen. Juoksin kuitenkin loppuun saakka ja samalla päätin, etten juokse loppuviikkoon metriäkään. Keskisyke 158 ei kerro koko totuutta, sillä syke ehti laskea reippaasti saavuttuani lähtöpaikalle ja odoteltuani varsinaisen yhteislenkin lähtöä – syke oli todellisuudessa siis vieläkin korkeampi. Lenkin lopussa se nousi jatkuvasti lähes 170 paikkeille – harvemmin edes tavallisten PK-lenkkieni maksimisyke hipoo noin korkeita lukemia. Juoksu tuntui nihkeältä, tahmealta, vaikealta ja raskaalta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta yksinkertaisesti juoksu ei ollut helppoa tai kevyttä.

Jotain hyvää lenkistä kuitenkin seurasi. Pääsin kunnolla avautumaan näistä vaikeuksistani muille juoksijoille – kiitokset erityisesti Cloudberry’s life -blogin Hillalle, jonka kanssa pohdittiin paljon näitä fiiliksiä. Hilla sai mut tekemään sellaisenkin huomion treenaamisestani, etteivät näennäiset yksittäiset lepopäiväni ole välttämättä riittäviä – kroppa ei ikinä pääse täydellisesti palautumaan, sillä harvemmin pidän sitä täydessä levossa edes kahta päivää peräkkäin. Juoksemattakin uskallan olla yleensä korkeintaan pari päivää, kunnes suuntaan edes kevyelle lenkille – joka harvemmin pysyy kevyenä (taustalla tässä varmaan pelko siitä, että kunto laskisi yli kolmen päivän juoksutauon takia). Yksittäisten lepopäivien seurauksena kroppani palautuu hieman, muttei kokonaan: seuraavaksi painankin taas menemään satalasissa ajatellen, että ”onhan tässä nyt jo levätty”. Esimerkiksi keskiviikkona mun olisi varmaan kannattanut käydä kevyellä puolen tunnin lenkillä 1,5 tunnin sijaan: aloittaa treenaaminen taas pikkuhiljaa.

Olen huomannut, että juokseminen ylipäätään tuntuu tällä hetkellä ikävältä vaikka menisin kuinka hitaasti. Ehkä siis kannattaisi oikeasti pitää juoksemisesta täyttä taukoa ja keskittyä muuhun treenaamiseen – kuten pyöräilyyn, kävelyyn ja uintiin. Näin tein silloinkin, kun juoksijan polvi piinasi. Silloin vedin kuusi viikkoa pelkkää korvaavaa treeniä enkä juossut lainkaan – tämän jälkeen viikko juoksua terveellä polvella ja elämäni eka maratoni. Sain pidettyä kuntoni hyvänä korvaavalla treenillä ja jalat olivat kuitenkin pitkästä juoksutauosta huolimatta (tai juuri sen ansiosta!) iskussa. Ehkä nyt pitäisi tehdä samoin: lopettaa juokseminen hetkeksi kokonaan ikään kuin loukkaantuneena ja jatkaa sitten kunnon tauon jälkeen – ei se kunto siinä ajassa ehtisi merkittävästi laskemaan. Ja jos jostain syystä ehtisikin, niin mitä sitten? Edessä on pitkä peruskuntokausi, jonka aikana kuntoa voi lähteä taas rakentamaan. Haaveenani olisi muutenkin jatkaa juoksuharrastusta mahdollisimman pitkään – ei siinä parin viikon lepo paljoa verota 🙂

Päätin siis, etten juokse ainakaan loppuviikkoon. Seuraavan kerran käyn testailemassa juoksutuntumaa maanantaina – kevyellä lenkillä. Jos ei silloinkaan kulje, niin juoksutauko jatkukoon. On kyllä todellista tahtojen taistelua tämä juoksemattomuus. Nämä upeat lämpimät syyspäivät houkuttelevat lenkkipolulle ihan liikaa. Pitää vain tyytyä niiden ihasteluun kävellen.  Tällä hetkellä myös pännii se, että Matiaksesta saisi kerrankin lenkkiseuraa, kun hänellä on taukoa treeneistä. Just silloin en tietenkään itse pääse juoksemaan kunnolla. Huonoa tuuria! Ja eniten ehkä ärsyttää se, että olin bongannut pari kivaa juoksutapahtumaa ennen joulua. Ei niihinkään voi tällä kunnolla osallistua 😦 Vaikken loppuajasta niin välitäkään, niin en haluaisi mennä niitä kipeillä jaloilla hölkkäilemään… Tulisi vaan paha mieli.

Tämmöisiä ajatuksia siis tänään. Mitä enemmän pyörittelen näitä mietteitä päässäni ja etenkin juttelen niistä muille, sitä helpompi mun on hyväksyä tämä tilanne. Tauko juoksusta ei kaada maailmaani. Fiilis on oikeastaan aika hyvä, kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu. Olen luonteeltani niin jääräpää, etten malttaisi olla juoksematta, jollei joku vakuuttaisi mulle sen olevan oikea ratkaisu. Eli kiitos taas jälleen kerran kaikille teille lukijoille, seuraajille ja ystäville tuesta ja neuvoista. Niiden avulla oon tajunnut pistää asioita tärkeysjärjestykseen 🙂

Millaisia vaikeuksia itselläsi on ollut treenaamisessa? Oletko törmännyt samanlaisiin ongelmiin? Mitä tehdä, kun juokseminen tuntuu pahalta?