Viikko 46: Vaikeudet jatkuvat

Viikolla 45 olin juossut vain yhden lenkin ja muutenkin lepäillyt (mielestäni) runsaasti, joten toivoin jo vähän parempaa juoksutuntumaa seuraavalle viikolle. Päätin kuitenkin juosta oman fiiliksen mukaan, tarpeeksi hitaasti enkä väkisin vauhteja kohottaen. Lisäksi suunnitelmissa oli runsaasti kehonhuoltoa – totta kai – sekä lihaskuntoa kropan tuntemuksia kuunnellen. Tältä näytti treeniviikkoni:

Maanantai:
PK 40 min, 6,60 km, KS 153, MS 161, 6:04 min/km, 9,90 km/h
Yin-jooga 1 h

Tiistai:
Lepo

Keskiviikko:
Kävely 1,5 h
Vatsatreeni 25 min
PK 60 min, 9,04 km, KS 148, MS 164, 6:38 min/km, 9,04 km/h

Torstai:
Kuntopiiri 1 h, KS 130

Perjantai:
Lepo
Pilates 1 h
Putkirulla 30 min

Lauantai:
Lepo

Sunnuntai:
Polkujuoksu (+ alkulämpö) 2 h, 13,26 km, KS 145, MS 169, 9:01 min/km, 6,63 km/h

Maanantaina kävin testaamassa juoksemista neljän lepotauon jälkeen. Oli kiva päästä juoksemaan, mutta eihän se vieläkään sujunut. Yli kympin tuntivauhti (6 min/km) tuntui alkuun ihan hyvältä, mutta hyvin nopeasti sykkeet pomppasivat taas korkealle. En halunnut pitää kovaa vauhtia yllä väkisin vaan hidastin niin paljon, että sykkeet pysyivät alle 155. Keskisyke 153 noin hiljaisella vauhdilla ja lyhyellä matkalla ei kuitenkaan ole ihan normaalia. Suoraan sanottuna kehitystä edelliseen viikkoon ei siis juurikaan ollut havaittavissa. Ennen pitkää sykkeet olisivat nousseet niin korkeiksi, että olisi pitänyt vaihtaa kävelyyn, jotta ne olisivat pysyneet kohtuullisina. Vain hitaalla vauhdilla ja lyhyellä matkalla sain ne siis pidettyä ”matalina”. Ei hyvä ollenkaan. Illalla kävin vastapainona taas jooga-tunnilla rauhoittumassa ja venyttelin vielä kotona.

Tiistaina pidin täyden lepopäivän. Keskiviikkona oli niin kiva syyspäivä, että päätin kävellä koululle ja takaisin. Illalla käytiin vielä Matiaksen kanssa superkevyellä lenkillä, jossa tavoitteeni oli pitää sykkeet alle 150. Nipin napin onnistuinkin, mutta vauhti oli sen mukainen. Hidas hölkkä tuntuu ihan hyvältä, mutta vähänkin kovempi vauhti kuormittaa ihan liikaa.

Varasin torstaiksi hieroja-ajan ja päätin mennä sitä ennen Unisportin ohjatulle kuntopiiri-tunnille. Tunnilla kierrettiin läpi 14 eri liikettä – setti toistettiin 3 kertaa 30-45 sekunnin pituisilla toistoilla. Kuntopiirikin tuntui yllättävän rankalta! Illalla oli selkä niin kipeä, että ihan kipulääkkeisiin piti turvautua. Hierojalla taas jalat olivat kerrankin siinä kunnossa, ettei tarvinnut purra hammasta yhteen ja pidätellä kyyneleitä.

Perjantaina alaselkääni koski hieman edelleen ja sen lisäksi jalkani – erityisesti pohkeeni – olivat todella jumissa. En usko, että ne pelkästä hieronnasta tulisivat noin kipeiksi, joten järkeilin kivun johtuvan kuntopiiristä. Siinä oli kyllä muutamia erilaisia loikkia, mutta eivät jalkani kyllä normaalisti niin pienestä jumiutuisi. Jumit jatkuivat yhä sunnuntaihin saakka. Yleensä saan jalat noin tukkoon vain kovan loikkatreenin seurauksena. Olo oli viikonloppuna kuin raihnaisella vanhuksella. Tajusin, ettei kaikki ole kohdallaan, joten otin tosi iisisti perjantain ja lauantain. En halunnut missata sunnuntain kauan odotettua kimppalenkkiä.

Sunnuntaina heräsin ”aikaisin” aamulla, söin pikaisen aamupalan ja hölköttelin alkulämmöksi Pasilan asemalle. Pitäjänmäen aseman kautta suuntasin Hannan kyydillä Espoon Pirttimäen ulkoilualueelle. Sporttaillaan-blogin Hanna siis järjesti lukijoilleen yhteisen polkulenkin, joka starttasi Pirttimäestä ja kiersi pitkin Nuuksion polkuja. Olipa mahtavaa olla mukana! Viiden juoksijan voimin kierrettiin Nuuksion metsiä mukavalla vauhdilla aivan upeassa säässä. Hanna ja Hilla kirjoittelivat lenkistä tarkemmin, tässä linkit heidän postauksiinsa:
http://sporttaillaan.blogspot.fi/2015/11/viikonlopun-pitkat.html
http://cloudberryslife.com/2015/11/15/sunnuntain-yhteislenkki/

Hölkkäilimme metsässä vajaat pari tuntia melko kevyttä vauhtia. Oli ihanaa päästä juoksemaan metsässä ja vielä porukalla pitkästä aikaa! Tai oikeastaan oli ylipäätään ihanaa juosta noin pitkä aika. Mutta samalla se tuntui aivan liian raskaalta. Vaikka keskisykkeeni oli ”vain” 145, vauhtimme oli kuitenkin todella rauhallinen – kävelimme ylämäissä jonkin verran ja pysähdyimme muutamaan otteeseen ottamaan valokuvia. Missään vaiheessa lenkin aikana en pysäyttänyt kelloani, joten siihen nähden sykkeeni on kuitenkin melko korkea. Ja juoksu ei tuntunut niin helpolta kuin sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tuntua. Jaloissa painoi, vaikka lepopäiviä oli takana. Miten muka yksi pieni kuntopiiri olisi voinut iskeä jalkani niin hapoille, että loiva jo loiva ylämäki poltteli pohkeissa? Olen kuitenkin tyytyväinen että lähdin mukaan ja pysyin porukan matkassa – lenkki tosin oli minulle kovempi treeni kuin heille.

Isot kiitokset vielä Hannalle lenkistä!

Polkulenkillä tuli juteltua muiden kanssa tästä tilanteestani. Olen muutenkin tunnustellut omaa oloani viime päivinä entistä enemmän. Kaikki ei ole hyvin. Enää ei edes ahdista se, että tän himmailun seurauksena kunto hiipuu pikkuhiljaa ja kilot kertyvät salakavalasti, vaan se, että edessä saattaa pahimmassa tapauksessa olla pidempikin juoksutauko. Varasin torstaiksi ajan lääkäriin. Sen jälkeen ollaan taas viisaampia. Siihen saakka pitää taas malttaa pysytellä rauhallisessa treenissä…

Advertisements

14 kommenttia artikkeliin ”Viikko 46: Vaikeudet jatkuvat

  1. Hyvä että menet lääkäriin, kuulostaa sen verran oudolle tuo jatkuva ylirasitustila. Toivottavasti saat vastauksen! Mutta miten mahtavalta kuulostakaan tuo yhteispolkujuoksu Hannan johdolla, ihan tekis mieli vallan lähteä joku kerta Helsinkiin sitä varten että pääsis mukaan!

    Tykkää

    1. Kiitos Salla, oli kyllä hyvä että menin! Hei sun pitää ehdottomasti tulla ens kerralla mukaan! Tai sitten meijän pitää järjestää yhteislenkki jossain Turun suunnalla, mä olen ainakin messissä 🙂

      Tykkää

  2. Ihanaa kun olit mukana, Katju :)! Mä tykkäsin tästä kimppalenkistä! Hyvää keskustelua ja rentoa menoa!

    Mutta harmi toi sun tilanne. :/ Onneksi menet lääkäriin, niin ehkä tulee jotakin selvyyttä asiaan. Nyt vaan malttia kovasti!!

    Tykkää

  3. Ensinnäkin tosi hyvä, että reagoit noin nopeasti ja menet lääkärille. Moni (suomalainen) turhaa pitkittää lekurivisiittiä tyyliin eikaitämmösentakianytviitti. Toki tietty asiaan vaikuttaa sekin, onko työterveyttä, opiskelijaterveydenhuoltoa jne. valittavissa.
    Minäkin toivotan tsempit. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu! 🙂

    Tykkää

  4. Ylirasitustilasta toipuminen voi viedä joskus vähän pitemmänkin ajan (siis olettaen, että siitä nyt on kysymys). Tsemppiä kovasti, kyllä ne asiat selviää! Jos pitää levätä, niin tämähän se on paras aika juoksijan vuodesta. 🙂

    Tykkää

    1. Toi on kyllä ihan totta, ainakaan viime päivinä ei oo tehnyt hirveesti mieli suunnata sateeseen juoksemaan! Kiitoksia sulle, kyllä tää tästä 🙂

      Tykkää

  5. Heippa:) onpa tosi ikävää, paljon voimia ja tsemppiä sinulle:) Hyvä että meet lääkäriin, tulisi selvyyttä asiaan:) Toivotaan että olet pian taas juoksukunnossa:)

    Tykkää

  6. Hurjasti tsemppiä tähän vaiheeseen! Viime aikaiset postaukset ovat kyllä kieltämättä olleet hieman huolta herättäviä. Juoksun takkuisuudesta mainitsit jo ennen maratonia, ja nyt myös sen jälkeen. Entä jos sallisit itsellesi nyt täydellisen rentoutumisen juoksun suhteen, jättäisit kaikki mittarit ja matkat pois ja liikkuisit fiiliksen mukaan kevyellä tahdilla. Liikunta ei ole koko elämä. Havannoi elämässäsi niitä ilonaiheita, mistä voit saada enemmän voimaa. Äläkä pelkää, että kuntosi laskisi hurjasti, vaikka tulisi taukoa pitkänkin aikaan. Hyvä pohjakunto pitää meidät liikkeessä pitkänkin tauon jälkeen, eikä lepoviikot meitä huononna. Itse en ole koskaan juossut varsinaisesti tavoitteellisen ohjelman mukaan, ja silti tässä koko ajan juoksukunto kohentunut.. vaikka olen juossut ehkä kerran kaksi viikossa, jos sitäkään. Rentoudu, ota iisisti ja anna kropan mutta ennen kaikkea mielen levätä.. äläkä määritä itseäsi ainakaan urheilusuoritusten kautta.

    Hurjasti tsemppiä, voimia ja iloa hetkeesi!

    Tykkää

    1. Kiitoksia kommentista Satu 🙂 Tulipa siitä hyvä mieli. Tää tauko on itse asiassa tehnyt hyvää sen suhteen, että on voinut keskittyä muihin asioihin. Juoksu ei tosiaan oo koko elämä. Tällä hetkellä kaipaan vaan sitä liikkumisen iloa. Kunnon putoaminen kyllä jollain tasolla ahdistaa, mutta pari kuukautta lepoa / kevyempää treeniä ei kuitenkaan tuhoa pitkään tehtyä työtä, kuten sanoit. Kiitos vielä, kyllä tämä tästä 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s