Urheilu(=jalkapallo)taustani

Mielestäni on tosi mielenkiintoista lukea muiden bloggaajien urheilutaustoista juoksuharrastuksen takana. Harva on harrastanut juoksemista läpi ikänsä. Juoksu tuntuu olevan laji, joka yleensä löydetään vasta vähän vanhemmalla iällä – ei siis ihan lapsuudessa. Ajattelin jakaa kanssanne tarinan omasta urheilutaustastani.

Koko lapsuuteni oli melko vauhdikasta, leikimme päivittäin metsässä, kiipeilimme puissa ja laskimme pulkkamäkeä. Kävin satujumpassa ja osallistuin Hippo-hiihtoihin – tyypillisiä lapsen harrastuksia ainakin noihin aikoihin. Varsinaisen liikuntaharrastuksen aloitin kuitenkin ekaluokalla. Aloitin jalkapallon Salon Palloilijoissa. Saloon oli tuolloin juuri perustettu (jopa kaikkien aikojen ensimmäinen?) tyttöfutisjoukkue. Muistan olleeni nuorin pelaaja, ainut ekaluokkalainen, kun joukkueen vanhimmat kävivät jo ala-asteen viimeisiä luokkia. Jäin aluksi vanhempien tyttöjen jalkoihin ja olin monta vuotta kentällä edestakaisin vailla päämäärää säntäilevä pikkutyttö, joka nyt oli fairplay-hengen mukaan pakko päästää silloin tällöin kentälle. En tajunnut koko lajista mitään, kunhan kävin treeneissä ja peleissä. En kokenut lajia omakseni moneen vuoteen.

Jossain vaiheessa ikäluokastani muodostui kuitenkin oma joukkue. Pääsin pelaamaan ikätovereideni kanssa ja sain paljon uusia ystäviä, osa silloisista joukkuekavereistani lukeutuu yhä parhaisiin ystäviini. Vitosluokalla oli aika valita jalkapallon ja toisen harrastukseni, partion, välillä, sillä aikaa ei riittänyt molempiin. Valinta oli helppo.

26118 (800x535) 26119 (800x534)

Aloin nauttia futiksesta aina vaan enemmän. Määrittelin itseni jalkapallon kautta. Kaikki liittyi aina futikseen: tulevaisuuden haaveet, lempielokuvat, idolit, tyyli ja jopa sisustus (huoneeni seinät oli päällystetty David Beckhamin julisteilla ja kuvilla :D). Jalkapallo toki vaikutti siihen, että motoriikkani oli hyvä ja tykkäsin urheilusta yleensäkin. Kävin paljon hiihtämässä ja laskettelemassa. Liikunta oli lempiaineeni ja edustin pientä kouluani juoksussa koulujenvälisissä urheilukisoissa koko ala-asteen ajan. Vielä seiskaluokallakin muistan juosseeni 1,5 kilometriä mäkisellä pururadalla aikaan 5:53, vaikken käynyt ikinä lenkillä. Tuolloin juoksu oli kevyttä vielä luonnostaan. Asia tosin muuttui muutaman vuoden kuluessa, kun yhtäkkiä olinkin joukkueeni huonokuntoisin.

Jalkapallossa joukkueemme menestyi ihan hyvin. Turun piirissä olimme yleensä kauden lopussa kolmen parhaan joukossa. Ala- ja yläasteelta tulee mieleen mahtavia muistoja turnauksista ja pelireissuilta ympäri Suomea. B-juniorina suhteeni futikseen kuitenkin hieman muuttui. Tuttu ja turvallinen oman ikäluokan joukkue hajosi vähitellen, osa lopetti kokonaan ja osa jatkoi b-tyttöjoukkueeseen. Valmentajani vaihtui jossain vaiheessa, tuli uudet joukkuetoverit, uudet roolit ja uudet tavoitteet. B-tyttöjoukkueessa tavoitteet olivatkin korkealla, sillä saimme todella taitavia pelaajia lahjakkaalta 1993-ikäluokalta. Motivaationi futista kohtaan katosi. En ollut valmis treenaamaan niin tavoitteellisesti kuin olisi ollut tarpeen. Vapaa-ajallakin olisi pitänyt käydä lenkillä, ja se ei tosiaan kiinnostanut (kuinkas sitten kävikään :D). Kuntoni laski ja kiloja kertyi. Olin aktiivisessa roolissa joukkueessani vielä siinä vaiheessa, kun nousimme ykköseen. Periaatteessa olin myös mukana nostamassa joukkuetta SM-sarjaan, mutta käytännössä en kuulunut enää joukkueen vakiokokoonpanoon. SM-sarjassa pelasin vain muutaman ottelun. Tässä vaiheessa olin joukkueeni vanhin pelaaja, kaikki muut ikätoverini olivat joko lopettaneet tai siirtyneet harrastesarjaan. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta, mikä osaltaan vaikutti motivaation laskemiseen. Tuli muita kiinnostuksenkohteita eikä kiinnostus jalkapalloa kohtaan enää riittänyt. Lopettaminen ei kuitenkaan koskaan käynyt mielessäni – futis oli niin juurtunut osaksi elämääni.

Kun en enää ikänikään puolesta mahtunut B-junnuihin, siirryin naisiin pelaamaan. Perustettiin naisten joukkue, joka pelasi naisten nelosta. Kun futis oli taas vähän vapaamuotoisempaa eikä joukkueella ollut enää sen korkeampia tavoitteita kuin itse pelaaminen ja hauskanpito, motivaatiokin löytyi taas ja futis tuntui jälleen mukavalta. Jossain vaiheessa joukkue nousi omalla painollaan kolmoseen. Jatkoin pelaamista naisissa senkin jälkeen, kun muutin Helsinkiin vuonna 2011. Kävin treeneissä ja peleissä sen verran kun pystyin – lähinnä siis viikonloppuisin. Kesät asuin Salossa, joten sain silloin aina elvytettyä harrastukseni.

Välillä toimin aktiivisessakin roolissa joukkueessa, pari kautta olin esimerkiksi pelaajavalmentaja. Viikot Helsingissä menivät kuitenkin ainakin aluksi ilman minkäänlaista liikuntaa. Kuntoni laski entisestään ja se näkyi myös kentällä. Suhteeni jalkapalloon oli ristiriitainen: toisaalta nautin pelaamisesta mutta toisaalta en tuntenut olevani kyllin hyvä kentällä. Ja äkkiä, kolme vuotta sitten, innostuin juoksusta. Sen jälkeen innostukseni futista kohtaan laski laskemistaan ja niin on myös itseluottamukseni kentällä. Ruumiinrakenteeni muuttui: laihduin juoksuharrastuksen seurauksena paljon ja menetin myös lihasmassaa. Kentällä en enää voittanut kaksintaisteluja eivätkä potkuni kantaneet enää entiseen malliin, ja lenkille oli kivempi lähteä kuin peliin. Treeneissäkin parasta oli viivajuoksut. Siispä lopetin jalkapallon 16 vuoden jälkeen n. 1,5 vuotta sitten.

26113 (600x800)

Jalkapallo on ollut aina valtava osa elämääni. Koko perheeni on ollut aina mukana kentällä ja sen laidalla: molemmat siskoni ovat pelanneet myöskin koko ikänsä, Liinu yhä edelleen, isäni on ollut valmentajani reilusti yli puolet näistä vuosista ja äitini toiminut erilaisissa huoltotehtävissä. Yhdessä vaiheessa me kaikki siskokset pelasimme samassa joukkueessa, jossa isäni oli valmentaja ja äitini joukkueenjohtaja. Futis on näkynyt kotona ja ohjannut arkea. Olen myös määritellyt itseni aina futiksen kautta. Olen jalkapalloilija. Harrastan jalkapalloa. Yhä edelleen meinaan lipsauttaa harrastavani jalkapalloa juoksun sijaan. Niin juurtunut se on päähäni, ja niin isossa roolissa futis edelleen on elämässäni. Kotona Salossa telkkarissa pyörii aina jalkapallo, ulkomailla käydään aina matsissa ja Matias kun myös pelaa futista tosissaan, niin tuleehan sitä seurattua. Enkä pistä kyllä yhtään pahakseni, vaikka itse pelikentät jätinkin!

Alunperin tarkoituksenani oli jakaa urheilutaustani, mutta tästä tulikin selvästi muistelmakirjoitukseni jalkapalloharrastuksestani 😀 Testasin kyllä muitakin lajeja: kävin ala-asteella esimerkiksi Vilppaan yleisurheilutreeneissä sekä Angelniemen Ankkureissa ja Suomusjärven Sisussa suunnistamassa ja vähän vanhemmalla iällä, pari vuotta sitten, pelasin yhden kauden SalPan naisjoukkueessa salibandyä. Mikään ei kuitenkaan vetänyt vertoja futikselle. Halusin keskittyä tuohon kuningaslajiin täysin rinnoin. Vaikka juoksu on nyt vienyt mennessään ja nappikset ripustettu naulakkoon, mieleni kaipaa yhä edelleen futiskentälle silloin tällöin. En tiedä, kaipaanko enimmäkseen joukkueeseen kuulumisen tunnetta. Ja sitä, että joku suunnittelee treenit puolestani ja kertoo, mitä tehdä. Vai pelireissuja ja saunailtoja. Ehkä yhteispeliä muiden pelaajien kanssa? Tai ylipäätään sitä tunnetta, kun kentällä tulee onnistuminen: veto lähtee täydellisesti tai läpisyöttö osuu juuri oikeaan kohtaan. Jalkapallo on laji täynnä erilaisia tunteita. Mutta toisaalta, sama pätee kaikkeen urheiluun.

Joka tapauksessa, jalkapallo itsessään on vaikuttanut siihen, että juoksuharrastuksen aloittaminen oli aikoinaan helppoa. Kuntopohjaa löytyi ja lenkillä oli tottunut käymään edes silloin tällöin. Uskon jalkapallon vaikuttaneen myös moneen asiaan elämässäni: joukkueen kapteenina toimiminen toi mukanaan vastuuta sekä eräänlaista johtajan roolia ja varmaankin oli osana ohjaamassa minua kohti opettajan ammattia, opin käsittelemään myös niitä pettymyksen tunteita ja toimimaan yhteistyössä muiden kanssa sekä sain tietysti elämänmittaisia ystäviä. Jalkapallo myös yhdistää ihmisiä: olen löytänyt yhteisen sävelen useiden ihmisten kanssa ympäri maailmaa puhumalla nimenomaan jalkapallosta ja Matiaksenkin kanssa se tuli puheeksi heti kättelyssä. En osaa edes kuvitella, millaista elämäni olisi ollut ilman tätä lajia.

Tämän rönsyilevän kirjoituksen päätteeksi mieleni kaipaa futiskentälle enemmän kuin pitkään aikaan. Pitäisiköhän sitä etsiä joku harrastejoukkue täältä pk-seudulta? 😉

Millainen on oma urheilutaustasi? Tukevatko vai haittaavatko eri lajit esimerkiksi juoksun harrastamista?

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Urheilu(=jalkapallo)taustani

  1. lapsena tuli seikkailtua kavereiden kanssa ja pärjäsin koulun yleisurheilukisoissa, olin liikunnallinen, mutten harrastanut missään seuroissa. sitten tuli huonot ajat ja kunto meni ja rupsahdukset tuli. myöhemmin on tullut juoksu ja punttitreenit ja aiemmin myös aktiivisesti pyöräilin talvisinkin, nykyisin kesäisin lähinnä. Mutta siis: juoksu ja kotipunttitreenit:) ja ne onkii oikein loistava yhdistelmä mielestäni, on ihanaa olla oman elämänsä kunto urheilija:) oikein kivaa päivää sulle!:)

    Tykkää

    1. Toi tuntuu tapahtuvan yllättävän usein! Siis että lapsena tykkää liikkua ja ehkä harrastaakin jotain, sitten tulee hetkeksi muita kiinnostuksenkohteita ja vähän vanhemmalla iällä liikunta taas kiinnostaa 🙂 Kuulostaa kyllä tosi hyvältä yhdistelmältä, kiva jos se toimii sulla! Kiitos ja oikein mahtavaa alkavaa joulukuuta sulle Liisa 🙂

      Tykkää

  2. Olipa hauska lukea futisharrastuksestasi! Itse aloitin 80-luvun puolen välin tietämillä pelaamaan jalkapalloa, sillä halusin vain juosta. En tiennyt yleisurheiluseurojen olemassaolosta ja siitä, että teini-ikäinenkin voi aloittaa juoksun ilman sen kummempaa aktiivitaustaa. Koulun seinällä oli Kiffenin mimmijoukkueen lappu ja sinne sitten menin. Nyt some-aikaan moinen tietämättömyys tuntuu käsittämättömältä. Ei vaan tullut etsittyä keltaisilta sivuilta oikeasta kohtaa. Perheeni ei ole koskaan ollut liikunnallinen, eli heidän puoleltaan ei vinkkejä sadellut. Olen tavallaan perheen musta lammas.

    Olin pelannut vuoden verran ala-asteella mutta tavoitteellinen futis oli ihan uutta. Olin kaikkea muuta kuin joukkueen kantava voima. Halusin vain juosta. Sillä pallollakaan ei ollut niin väliä. Joukkueemme hajosi B-tyttötasolla. Oikeastaan loppuaika meni riitelyyn. Osa oti homman tosissaan ja osa ei. Tilanne ei tyydyttänyt ketään.

    Olen juossut pienestä pitäen omaksi ilokseni. 28-vuotiaana juoksin ensimmäisen maratonini ja niitä on nyt 17 takana. Juoksu on mulla ratkaisu oikeastaan miltei kaikkeen. Tänäänkin laitoin juoksukamat päälle kun piti käydä terveyskeskuksessa. Säästin siinä bussimatkaan verrattuna ainakin puolisen tuntia. Juoksurepussa kulki mukavasti matkan varrella olleesta kaupasta ostetut vehnäjauhot ja muut leivontatarvikkeet 😉

    Tokaluokkalainen poikani on intohimoinen futaaja. Nelivuotiaana kielipuolena hän tunki itsensä kaupunginosamme vuotta vanhemman ikäryhmän joukkueeseen. Sillä ei ollut väliä, ettei hän tuntenut muita jengistä. Tyttäreni taas aloitti futiksen viime kesänä. Olen ollut ihan hissunkissun omasta futistaustastani, jottei se vaikuttaisi tyttären urheiluharrastuspäätöksiin. Tällä hetkellä hänellä on samantapainen alku kuin sinulla. Joukkueessa on vain kaksi eskari-ikäistä ja vanhimmat ovat kolmosella. Onneksi on Fair Play. Muuten joukkueen nuorimpiin kuuluva tyttäreni ei varmaankaan saisi hirveästi peliaikaa.

    Olen nyt löytänyt futiksen uudelleen lapsien kautta. Eilen kävimme päästelemässä ylimääräiset iltaenergiat ulos läheisessä puistossa potkimalla. Että oli hauskaa! Yllätyksekseni olen huomannut, etten olekaan niin surkea futiksessa kuin olen aina ajatellut. Joukkuekaverit kun onnistuivat painamaan itsetuntoni siltä osin maan rakoon. Olen jopa ajatellut lähteväni mukaan aikuisten höntsäfutikseen Haapaniemen kentälle. Tule ihmeessä sinne mukaan!

    Tykkää

    1. Moi, kiitos kommentistasi ja pahoittelut, että kesti vastata näin kauan! En ole ehtinyt oikein käymään blogissa.

      Olipa tosi mukava lukea omasta suhteestasi futikseen. Musta tuntuu, että tänä päivänä yksilölajit ja kuntoilulajit, kuten juoksu ja kuntosali, ovat muutenkin paljon joukkuelajeja suositumpia – erityisesti teini-ikäisten keskuudessa. Nykyään niihin pääseekin siis mukaan varmaan paljon helpommin.

      On kyllä fiksua, että annat lastesi itse päättää omat harrastuksensa. Ihan hauskaa, jos molemmat ovat päätyneet futikseen. Ja onneksi tosiaan ala-asteella vielä kaikki saavat peliaikaa, olisi saattanut muuten oma ”futisurani” myös tyssätä alkuunsa. Ala-asteella ikä- ja kokoerot kuitenkin vaikuttavat pelaamiseen aika paljon.

      Toi aikuisten höntsäfutis kuulostaa ihan mahtavalta! Olenkin selaillut muutamia joukkueita ja miettinyt jo liittyväni ehkä yhteen joukkueeseen. Heidän treeninsä alkavat kuitenkin vasta myöhemmin kesällä. Olisiko tuota höntsäfutista tarjolla jo nyt talvella? Voisin ehdottomasti tulla joku kerta mukaan! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s