Juoksijan Lontoo

717 (756x800)
Vietimme jouluviikon jälkeisen viikon Matiaksen kanssa Lontoossa. Lähdimme matkaan maanantaiaamuna ja tulimme takaisin sunnuntaina. Olen käynyt Lontoossa kolme kertaa aikaisemmin, viimeksi vuonna 2012, mutta tällä kertaa reissusta oli tulossa hieman erilainen. Olen hurahtanut juoksuun sitten viime Lontoon-reissun, joten nyt odotin innolla näkeväni Lontoota juoksuvinkkelistä. Lontoo on lempikaupunkini – oikeastaan ainut kaupunkilomakohde, johon palaan aina uudestaan. Olen jo pitkään haaveillut juoksemisesta Lontoossa: Thames-joen rannalla, kapeilla kujilla kauniiden rakennusten välissä ja suurissa puistoissa.

712 (800x800)

Maanantaina laskeuduimme Gatwickin lentokentälle yhdeksän aikoihin. Otimme junan keskustaan – Gatwick-express ei kulkenut jouluviikkoina, joten junamatka lentokentältä Lontooseen kesti huimat 1,5 tuntia. Keskustasta otimme metron hotellillemme, joka sijaitsi aivan Earl’s Courtin metroaseman vieressä. Hetken lepäiltyämme ja syötyämme päätimme lähteä reissun ekalle lenkille. Hyde Park olisi ollut lähellä, mutta päätimme juosta vähän pidemmän kaavan mukaan hotelliltamme aina Tower Bridgelle asti (Tower Bridge on yksi lempirakennuksistani Lontoossa :)). Ensin juoksimme Natural History Museumin ohitse Kensington Gardensiin. Juoksimme Kensington Gardensin reunaa pitkin kohti Hyde Parkin kaakkoiskulmaa, josta jatkoimme matkaa Green Parkin ja Buckingham Palacen ohi St James’s Parkin halki kohti rantaa. Big Benin kohdalta käännyimme rantatielle ja juoksimme sitä pitkin pari kilometriä. Ylitimme Thames-joen Millenium Bridgen kohdalla. Viimeistään tässä vaiheessa rantatie oli niin tukossa ihmisistä, että kiersimme korttelin väljempiä juoksuväyliä etsien – päädyimme kuitenkin takaisin rantaan. Siinä se loppumatka sitten menikin muita turisteja väistellessä. Päästiin kuitenkin lopulta lähes Tower Bridgelle asti, ihailtiin sitä hetki ja hölkkäiltiin lähimmälle metroasemalle. Aikaa kului 66 minuuttia ja matkaa taittui 11,67 km – n. 5:40 min/km tahtia siis mentiin.

Oli ihanaa juosta lempikaupunkinsa maisemissa heti loman ekana päivänä! Juoksu sujuu kuin huomaamatta Lontoon vanhoja rakennuksia ja upeita nähtävyyksiä ihastellessa. Tosin, ehkä lenkin ajankohdasta johtuen, tie oli useimmiten tupaten täynnä ihmisiä ja liikkuminen vaikeaa. Jouduimme pysähtymään useaan otteeseen, joten sykkeetkin pääsivät laskemaan (KS 141). Turistien ohitse puikkelehtiminen oli hieman haastavaa, mutta toisaalta en edes ajatellut lenkkiämme kunnon treeninä vaan enemmänkin kevyenä turistikierroksena. Jos nähtävyyksien ääreen kuitenkin haluaa juoksemaan ilman väenpaljoutta, suosittelen ehdottomasti aamulenkkiä 😉

Millenium Bridgellä

Juoksukaverini ei ollut kovin mielissään maanantain rennosta lenkistä, vaan kaipasi tiistaina jo kovempaa treeniä – haussa oli siis jyrkkä mäki tai pitkähköt portaat – mahdollisimman läheltä hotelliamme. Aikani googleteltuani tajusin tehtävän olevan lähes mahdoton. Lontoon – kuten monen muunkin suurkaupungin keskusta – on melkoisen litteä. Googlehaun paras vinkki porrasjuoksuun oli metron portaat – ne nyt eivät kauheasti houkutelleet. Pitkän googlettelun jälkeen selvisi, että joku oli tehnyt mäkivetoja Battersea Parkissa, joka sijaitsi Thamesin vastarannalla, muutaman kilometrin päästä hotelliltamme – siispä suuntasimme tiistaiaamuna sinne.

719c (800x513)

719b (600x800)

Heräsimme seitsemän jälkeen ja lähdimme hyvissä ajoin matkaan, jotta ehtisimme vielä hotellin aamupalalle. Lontoo ennen aamukahdeksaa oli yllättävän rauhallinen – ainakin Earl’s Courtin lähistöllä. Tällä kertaa ei tarvinnut väistellä yhtään ketään tai seisoa pitkään valoissa. Hölkkäilimme juuri ennen auringonnousua Battersea Parkiin, mutta eihän siellä ollut mäkeä nimeksikään. Päätimmekin juosta pienen vetotreenin ihan tasaisella maastolla ennen hotellille paluuta: juoksimme yhteensä vajaan kilometrin matkan puistossa vuoroin kovaa ja vuoroin hölkäten – lyhtypylvään välit toimivat hyvinä etappeina. Pikku vetosarjan jälkeen hölkkäilimme takaisin hotellille – juoksua tuli yhteensä n. 10 km.

719d (758x800)

Oli mulla lenkkiseuraakin, joka ei pahemmin välitä valokuvaamisesta 😉
Battersea Parkiin johtava Albert Bridge

Tiistaina myös kävelimme runsaasti. Sään suosiessa päätimme taittaa matkan keskustaan jalan. Kävelimme Hyde Parkin läpi Oxford Streetille (matkalla käväisimme toki luonnonhistoriallisessa museossa), jossa tarpeeksi shoppailtuamme otimme Piccadilly Circusilta metron takaisin hotellille. Käveltyäkin tuli n. 8 km.

719i (800x792)

719l (800x600)

Keskiviikkona edellisten päivien kävely tuntui jaloissa, joten matkustuspäivä osui hyvään saumaan. Suuntasimme bussilla pikku retkelle Pohjois-Englantiin (Megabus-bussiyhtiöllä edestakainen reissu maksoi vain parikymmentä euroa), sillä Matias halusi päästä katsomaan lempijoukkueensa Sunderlandin peliä. Yövyimme Newcastlessa, josta otimme metron Sunderlandiin. Vitsi mikä ero hintatasossa Lontooseen nähden! Esimerkiksi edestakainen metromatka Newcastlesta Sunderlandiin (puoli tuntia per suunta) maksoi 4,5 puntaa – Lontoossa taas pelkkä yksi metropysäkin väli keskustan alueella maksaa 4,8 puntaa. Lisäksi hotellimme oli yli puolet halvempi, puolet suurempi ja paljon siistimpi kuin majapaikkamme Lontoossa – hintaan sisältyi myös ilmainen wi-fi, josta jouduimme pulittamaan Lontoossa erikseen. Ehkä seuraava Englannin-reissu osuukin Newcastlen suunnille, kun Lontoo ja Liverpool on jo koluttu 😉

719j (800x490)

Newcastlessa olisi voinut viipyä pari päivää kauemminkin, mutta palasimme Lontooseen jo seuraavana päivänä – eli uudenvuodenaattona. Bussi lähti jo puoli seitsemältä aamulla ja matka kesti hurjat 7,5 tuntia. Onneksi saatiin nukuttua bussissa, sillä halusin vielä vuoden viimeiselle lenkille. Lontoossa vietimme seuraavat kaksi yötä toisessa hotellissa lähellä King’s Crossia, johon kävelimme n. 6-7 kilometrin matkan Victorian bussiasemalta. Hetken levättyämme lähdimme lenkille. Oli jo uudenvuodenaaton iltapäivä, joten ihmiset olivat tukkineet tiet melko tehokkaasti. Siispä suuntasimme Regent’s Parkiin, joka on n. kilometrin päässä King’s Crossilta. Regent’s Parkissa riitti tilaa. Ilta oli alkanut jo hämärtää eikä puistossa ollut lyhtypylväitä lainkaan, joten saavuimme puistoon juuri viime tinkaan ennen täyttä pimeyttä. Juoksu tuntui mukavalta, joten nostimme vauhdin suht reippaaksi. 10,24 kilometriä taittui alle 54 minuuttiin, eli n. 5:14 min/km tahtiin. Sain lenkiltä täyteen koko vuoden juoksusaldoksi 2670 km 😉 Loppuilta meni rentoutuessa ja juhliessa. Meidän vuotemme vaihtui Piccadilly Circusilla.

Sade yllätti vuoden viimeisen lenkin päätteeksi – muuten säät suosivat! Satoi vain kahtena päivänä, muut päivät olivat poutaisia ja lämpimiä (11-15 astetta)

Perjantaina pidimme lepopäivän – tuli tosin käveltyä taas melko paljon ympäri Lontoota. Lauantaina Matias kaipasi jälleen kovempaa treeniä. Torstaina olimme huomanneet Regent’s Parkissa pikkuisen mäennyppylän, joten hölkkäilimme/kävelimme sinne tekemään pienen mäkijuoksutreenin: loiva, n. 80 metrin mäki ylös 10 kertaa, palauttelut alas kävellen. Lauantain ohjelmaan kuului Arsenalin peli, johon olimme onnekkaasti saaneet viime hetken liput kohtuulliseen hintaan. Lauantai-iltana hyvästelimme Lontoon ja suuntasimme Gatwickiin – olimme bookanneet viimeiseksi yöksi hostellin lentokentän läheltä, sillä lentomme lähti jo seuraavana aamuna.

719p (800x734)
Regent’s Parkissa riittää ihasteltavaa

719r (800x473)

Vietimme viikkomme Lontoossa tavoillemme uskollisina: reippaillen, penkkiurheillen ja kaupunkiin tutustuen: kaikki tämä opiskelijabudjetilla. Koitimme tuhlata mahdollisimman vähän rahaa ruokaan, jotta sitä säästyisi esimerkiksi futismatseihin. Meidän lomareissuumme ei siis kuulunut hienoja ravintolaillallisia, kalliita turistikohteita tai merkkivaateshoppailua. Kyllä matalallakin budjetilla pääsee tutustumaan uuteen kaupunkiin ja nauttimaan sen tunnelmasta 🙂

719h (671x800)

719f (800x436)

Tähän loppuun vielä muutama huomio juoksemisesta Lontoossa:

  • Lontoon keskusta aina Hyde Parkista Tower Bridgelle saakka on iltapäivisin ja iltaisin (ainakin meidän vierailumme aikaan) tupaten täynnä ihmisiä. Tehokkaasta lenkistä on siis näillä alueilla turha haaveilla. Jos turistien lomassa poukkoilu ja liikennevaloihin pysähtely ärsyttävät ja haluaa silti nähdä keskustaa juosten, kannattaa juosta aikaisin aamulla.

713 (800x552)

  • Lontoon keskustassa on paljon suuria puistoja – kuuluisin näistä lienee Hyde Park, johon pääsee suoraan Oxford Streetiltä tai Buckingham Palacen takavasemmalta. Nyt kuitenkin Hyde Park oli täysin turistien valloittama, osasyynä varmaan sinne talven ajaksi rakennettu teemahuvipuisto Winter Wonderland. Siispä kannattaa muistaa, että keskustan tuntumassa on myös monia muita puistoja, kuten ihana Regent’s Park sekä Battersea Park joen toisella puolella. Näissä molemmissa sai juosta aivan omassa rauhassaan. Regent’s Parkista löytyy myös monta futis- ja rugbykenttää – Battersea Parkista taas löysimme yleisurheilukentän juoksuratoineen.

719m (800x600)

  • Vaikka puistot ovat kauniita paikkoja juosta, juoksen silti mieluummin turistinähtävyyksien tuntumassa. Eri asia olisi, jos asuisin Lontoossa – silloin luultavasti juoksisinkin lähinnä puistoissa. Mutta turistina on mukavaa bongailla lenkillään kuuluisia nähtävyyksiä ja oppia tuntemaan paremmin uuden kaupungin kadut ja korttelit. Turistijuoksua parhaimmillaan!

714 (694x800)

  • Erityisesti Thames-joen ranta oli mieleeni. Rakastan Lontoon siltoja – niitä on mahtavaa ihailla rantatieltä käsin. Harmi vaan, että ranta oli täynnä ihmisiä eikä ihan rannan tuntumaan edes päässyt juoksemaan – tai ainakaan itse en löytänyt kävelytietä aivan vesitasosta.

715 (800x465)

  • Lontoon keskustasta on vaikeaa löytää jyrkkiä mäkiä tai pitkiä rappusia terävää MK-treeniä varten (Löysimme tosin suht pitkät portaat reissumme viimeisenä päivänä Covent Gardenin ja Thames-joen välimaastosta). Kovemman juoksutreenin toteuttaminen vaatii siis vähän mielikuvistusta. Ainakin Regent’s Parkissa on loivempia mäkiä ja metroasemilla riittää portaita 😉
”Lenkkipolku” Hyde Parkissa kävelytien ja hevosradan välissä 🙂

Siinä kootut juoksuvinkkini Lontooseen. Yksi suurimmista haaveistani olisi joskus juosta Lontoon maraton. Valitettavasti sinne ei ihan tuosta vaan ilmoittauduta – pitäisi ilmeisesti lyöttäytyä mukaan jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kautta. Jonain päivänä vielä selvitän asian kunnolla ja hoidan itseni kisaan 🙂

719o (610x800)

Onko Lontoo tuttu paikka? Mitkä ovat juoksuvinkkisi Lontooseen?

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Juoksijan Lontoo

    1. Jep, kyllä siellä muutaman päivän pärjää mut asuminen olisi kyllä liian kallista 😦 Kiva jos näistä vinkeistä on sulle hyötyä jatkossa 🙂

      Tykkää

  1. Olipa mielenkiintoista lukea tätä Lontoon-asujan silmin 🙂 Niinkuin totesit itsekin niin jos Lontoossa asuu, niin lenkkireitit ei tosiaankaan enää kohta suuntaudu turistireiteille – niin ärsyttävää on se niiden seassa poukkoilu 🙂 Seuraavalle Lontoon reissulle tiedoksi, että varsin hyviä mäkivetoja pääsee kyllä tekemään, ettekä olleet edes tosiaankaan kaukana parhaasta! Primrose hill on nimittäin ihan regents parkin takana ja jos se mäki ei riitä mäkivetoon niin en tiedä mikä sitten riittää! Toinen, hieman edempänä, on Hampstead Hillin puistosta löytyvä Parliment Hill. Molempiin sisältyy kaupanpäällisenä myös upeat näkymät Lontoon ylle! 🙂 Juosten on kyllä hieno tapa tutustua kaupunkiin! 🙂 Lontoon maratonille haaveilen itsekin, ja sinnehän on pieni mahdollisuus (kaiketi noin 10%) päästä myös arvalla. Tuo hyväntekeväisyys kulttuuri on tosi vahva Briteissä, joten heillä on sen kanssa vähän kotikenttäetua ehkä. On kuulemma nimittäin todella normaalia että vähän väliä joku työkaveri tekee jotain keräystä juuri jotain juoksu- tms tapahtumaa varten. Mutta eipä se sitä tarkoita etteikö onnistuisi yhtä hyvin Suomessakin! 🙂

    Tykkää

    1. Oon niin kateellinen sulle kun oot asunut Lontoossa! Ja nyt kyllä harmittaa kun ei noita mäkiä löydetty – isot kiitokset kuitenkin vinkeistä. Ensi kerralla sitten tietää mihin suunnata 🙂 Toivottavasti meidän haaveet toteutuu ja molemmat päästään joskus Lontoon maratoniin 🙂

      Tykkää

  2. Näyttääpä kivalta ja sporttiselta lomalta! 🙂 Kerropa mitä kautta noita Valioliigan ottelun lippuja ostatte.. olis tarkoitus jossain vaiheessa lähteä katsomaan futista Englantiin… 😉 Tulis samalla käytyä Lontoossa piiiitkästä aikaan… olispas kivaa!

    Tykkää

    1. Sitä se kyllä oli ja meni ohi ihan liian nopeasti 🙂 Niitä saa yleensä ostettua kun liittyy ekana jäseneksi, mutta esim. Arsenalin peleihin on käytännössä melkein mahdotonta saada lippuja – kaikki pelit loppuunmyytyjä ja faneilla etuoikeus lippujen ostossa. Meillä kävi tuuri ja saatiin tutun tutun kautta käyttöömme kausikortit yhteen peliin, kun he eivät itse päässeet paikalle. Mutta ainakin Sunderlandin ja Liverpoolin otteluihin ollaan ostettu liput liittymällä jäseneksi netissä! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s