Milano Marathon 2016

545 (600x800)
Nyt on ajatuksia selvitelty viikonlopun jäljiltä, aika siis kirjoittaa kisaraportti huikealta Milanon maratonilta!! Varaudu siis ennätyspitkiin jaaritteluihin!

Saavuin Milanoon torstai-illalla yhdentoista maissa. Matka lentokentältä keskustaan ja sieltä vielä ystäväni Lisan luokse kestikin niin kauan, että pääsin nukkumaan vasta yhden aikoihin. Sohvalla nukkuminen vieraassa asunnossa ei oikein ottanut luonnistuakseen, joten kaikki kolme yötä menivät melko lyhyillä ja katkonaisilla yöunilla. Huonot yöunet yhdistettynä pikku flunssaan ja kipeään lonkkaan ei luvannut todellakaan hyvää maratonin suhteen. Tankkauskaan ei mennyt ihan oppikirjamaisesti: perjantaina tuli vedettyä sushiöverit (paljon hiilareita, mutta myös runsaasti rasvaa) ja lauantaina söin suurehkon illallisen jälkiruokineen italialaiseen tapaan vasta ysin aikoihin – pelkäsin olevani aivan täynnä vielä startin aikaan seuraavana aamuna.

541 (800x800)

544 (660x800)

Lähtökohdat kisaan eivät siis todellakaan olleet optimaaliset. Perjantain vietin yksinäni kävellen ympäri kaupunkia, sillä Lisa oli töissä. Tulinkin kävelleeksi n. 10 kilometriä. Runsas kävely tuntui hieman lonkassa, mutta ei mitenkään ylivoimaisen kovasti. Unisportin hieroja oli avannut lihaksiani tunnin torstaina, ja uskon sen auttaneen lonkkaan. Hieroja muuten sanoi piriformiksen olevan kireänä, joten siinä yksi todennäköinen syy lonkka- JA jalkateräkipuihini. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Perjantaina käväisin myös kisaexpossa hakemassa kisapakettini ja virittäytymässä tunnelmaan. Paketti sisälsikin yhtä sun toista sponsorikamaa: energiageelejä, suklaata, kattavan kisaoppaan ja jopa piilarinestettä. Lisäksi kukin osallistuja sai kaksi pesusientä, jotka voisi ottaa mukaan matkaan ja kastaa reitin varrella vesialtaaseen, jos aurinko kävisi liian polttavaksi. Sain myös hienon Adidaksen kisapaidan sekä omalla nimelläni varustetun kisanumeroni. Kisafiilis tarttui taas expossa ja toivoin todella pääseväni starttaamaan sunnuntaina.

543 (789x800)

542 (600x800)

Lauantaina kävin perinteisellä kisaa edeltävällä aamulenkillä. Juoksin kuusi kilometriä eri vauhteja testaillen ja tulin siihen tulokseen, ettei vauhdilla onneksi ollut merkitystä lonkkaani tai jalkaterääni. Lonkkakipu oli läsnä koko lenkin ajan, mutta huomattavasti lievempänä kuin ennen. Jalkaterä taas ärtyi inhottavasti vasta lenkin jälkeen. Oikeastaan jalkaterää koski vain tiettyyn asentoon vääntäessä. Toivoin, että pystyisin juostessa välttämään tuota jalan asentoa ja tein päätöksen startista.

Kisa-aamu

Sitten vihdoin siihen varsinaiseen kisapäivään. Lauantai-ilta ei todellakaan mennyt oikeaoppisesti. Olin syönyt lounaan jo kahden aikoihin, joten vedin tosiaan aika runsaan illallisen siinä yhdeksän aikaan. Palasimme ravintolasta Lisan luokse vasta ennen yhtätoista. Nukkumaan pääsin vasta yhdentoista jälkeen. Eikä uni tietenkään tullut aluksi stressitilani takia millään. En ollut ehtinyt orientoitumaan tai keskittymään maratoniin. Aloitin henkisen valmistautumisen vasta siinä sohvalla maatessani. Ajatuksia pyöri päässä sen verran tiuhaan tahtiin, ettei nukkumisesta meinannut arvatenkaan tulla mitään. Katkonaisten unien jälkeen heräsin seitsemältä, unta tuli ehkä 6-7 tuntia. Aamulla väsytti ja olo oli tukkoinen: flunssan rippeet muistuttivat taas alkuviikon sairastelusta. Keitin kaurapuuron, nappasin buranaa, haukkasin banaanin ja hörppäsin Lisan keittämän vahvan espresson, joka herätti koko kropan tulevaan koitokseen.

547 (600x800)

Sunnuntain sää oli pilvinen, mutta lämmin, aamulla n. 15 astetta, päivällä 20. Vedin ylleni kisapaidan ja puolipitkät kompressiotrikoot (aivan liikaa, mutta ajattelin kompression olevan hyväksi jaloille). Puoli ysin aikoihin lähdimme kohti maratonin lähtöpaikkaa, jonne pääsimme kätevästi suoraan metrolla. Kisapaikalle oli pistetty pystyyn ”Charity Village”, joka oli täynnä erilaisia ständejä. Expofiilis ulottui siis kisa-aamuun saakka, ja lähtöalueella riittikin tekemistä myös muille kuin juoksijoille. Vähän aikaa siinä ehdittiin fiilistellä kisatunnelmia ennen lähtöä, joka oli siis klo 9:30. Etsin oman lähtöryhmäni ja hyvästelin Lisan. Kisafiilis tarttui nopeasti muiden juoksijoiden keskellä. Alkujuontoa sekä -musiikkia kuunnellessa ja lähtölaukausta odotellessa alkoi ihan hymyilyttää ja tanssittaa. Sama juttu toistuu joka kerta lähtöviivalla. Ja taas, kun lähtölaukaus kajahti ilmoille, ei olisi voinut olla parempaa fiilistä lähteä taittamaan 42:n kilometrin matkaa.

549q (506x800)

0-5: Jalkojen testaamista

Milanon maratoni oli siitä erikoinen, etten osannut lainkaan aavistaa jalkojeni kuntoa. Minulla ei siis ollut minkäänlaista taktiikkaa kisaa varten. Päätin lähteä alkuun ihan vaan testaamaan, miltä juoksu tuntuu jaloissa. Jo ensimmäisillä juoksuaskelilla havaitsin kipua lonkassani. Se ei yllättänyt. Tiesin, että lonkka olisi kipeä. Kysymys olikin, kuinka pitkään ja kuinka kovaa pystyisin juoksemaan kivusta huolimatta.

Ensimmäinen kilometri meni ihmismassan keskellä, kuten aina. Tällä kertaa juoksijoita oli niin paljon, ettei ollut mitään järkeä edes yrittää päästä ohi. Ekan kilometrin kierrosajakseni tulikin 5:28. Sitten tie leveni ja tuli vähän enemmän tilaa. Alkoi taas se tyypillinen ohitteluvaihe. En katsonut sykemittariani lainkaan. Juoksin sopivalta tuntuvaa vauhtia ja ohittelin edessä olevia juoksijoita. Muita kilpailijoita ohitellessa vauhti kohoaa huomaamatta korkeaksi ja huomasinkin jossain vaiheessa juoksevani alle 5 min/km tahtia. Vauhti tuntui kuitenkin tosi kevyeltä – en ajatellut juoksevani niin kovaa. Päätin jatkaa samaan malliin niin kauan, kuin hyvältä tuntuu. Ajattelin, että taotaan nyt kun rauta on kuumaa. Olin varma, että lonkka pakottaisi hidastamaan kuitenkin jossain vaiheessa. Tahtini kilometreillä 1-5 olivat 5:28 / 4:50 / 4:29 / 4:55 / 4:43.

549l (404x603)
Kaikki kisakuvat nappasin täältä – voi olla, että osa menee tilaukseenkin!

6-10: Sopivan vauhdin etsimistä

Vitosen kohdalla otin ensimmäisen geelini. Olin napannut mukaani muutaman geelin. Tankkauspisteitä oli n. 5 kilometrin välein ja niillä oli aina tarjolla sekä hedelmiä että urheilujuomaa. Päätin ottaa energiaa aina 20-25 minuutin välein, joko oman geelini tai sitten hedelmän. Ja juoda vettä tarpeen mukaan.

Ensimmäinen vitonen oli mennyt ohi hujauksessa omaa paikkaa etsiessä. Sen jälkeen alkoi olla enemmän tilaa ja aikaa miettiä vauhtia ja kuunnella kroppaa. Alle 5 min/km tahti tuntui yhä hyvältä, joten sitä jatkoin. Kilometrien 5 ja 10 väli juostiin keskustan tuntumassa, joten ihmeteltävää riitti ja matka taittui nopeasti. Saavutin aika ajoin täydellisen juoksuflown: kuulokkeistani pauhasi hyvä musiikki ja tunsin suorastaan lentäväni. Jossain vaiheessa ohitin 3:45 jänikset, jotka juoksivat siis tietenkin bruttoajan mukaan. Tahtini kilometreillä 6-10 olivat 4:48 / 4:40 / 4:56 / 4:51 / 4:52.

549k (409x475)

11-21: Annetaan jalkojen viedä

Kympin väliaikani oli 49:23 ja voimia tuntui vielä riittävän. Oli kuitenkin vaikea löytää sopiva juoksuvauhti, sillä matkaa oli jäljellä vielä 32 kilometriä. Epätietoisena jalkojeni jaksamisesta päätin jatkaa yhä samaa vauhtia. En yrittänyt väkisin pusertaa vauhtia alle 5 min/km, mutta tahdin ylläpito ei tuottanut suuria vaikeuksia. Jossain vaiheessa hieman ennen puoliväliä ohitin 3:30 jänikset aivan vahingossa – tiesin olevani melko hyvässä vauhdissa.

Ennen maratonin puoliväliä mieleeni puski jatkuvasti ahdistava ajatus siitä, että vielä yli puolet jäljellä. Puolikkaan kohdalla ajatusmallini kääntyi yllättäen ja mietinkin, että matkaa oli enää puolet jäljellä – ja se vähenisi askel askeleelta. Ajattelin, että kyllä tästä selvitään. Puolikkaan aikani 1:42:30 (oma puolikkaan ennätykseni siinä samalla) antoi itseluottamusta. Tahtini ennen puoliväliä olivat 4:53 / 4:44 / 4:29 / 4:45 / 4:44 / 4:50 / 4:44 / 4:35 / 4:52 / 4:43 / 4:52.

549j (352x531)

21-30: Romahtamisen odotusta

Pian puolivälin jälkeen tunsin ensimmäistä kertaa vihlovaa kipua oikeassa jalkaterässäni. Huomasin, että kipu tuntui, kun jalka vääntyi taas tiettyyn asentoon. Muuten jalkaterä oli ok. Yritin pitää jalkani asennon hyvänä ja menin mutkat varovasti. Kivusta pelästyneenä odotin jatkuvasti sitä hetkeä, kun joko lonkkani tai jalkateräni sanoisi itsensä irti.

Puolivälin jälkeen alkoi myös ainakin kartalla melko puuduttavalta näyttävä juoksuosuus, joka teki 15 kilometrin lenkin kaupungin ulkopuolella. Korkeuskäyrän mukaan puoliväliin saakka jatkunut loiva nousu jatkuisi vielä 30:en kilometriin saakka, minkä jälkeen loppupätkä olisikin pelkkää laskua. Loiva nousu ei pelottanut, sillä korkeuserot olivat niin pieniä, etten ollut edes huomannut juoksevani loivaan ylämäkeen. Kierrosaikani laskivat hieman ensimmäisen 20 kilometrin tahdeista: 4:45 / 4:48 / 4:48 / 4:49 / 4:59 / 4:49 / 4:53 / 4:50 / 4:40.

549n (800x469)
Kartta löytyy kokonaisuudessaan täältä

31-35: Kipu yltyy

Kolmenkympin kohdalla vasta tajusin, kuinka kipeät jalkani olivat – sekä lonkkani että jalkateräni. Niiden kivut jäivät kuitenkin pian sivuun, kun vasenta varvastani alkoi yhtäkkiä sattua toden teolla. Kenkäni hiersi viimeiset 12 kilometriä varpaisiini pahat vesikellot. Kipu oli toisaalta tervetullut, sillä se siirsi huomion muualle lonkasta ja jalkaterästä 😉

Aikani 30 kilometrin kohdalla oli 2:25:44. Aloin laskea. Jos juoksen 5 min/km tahtia loppuun, pääsen jopa alle kolmen ja puolen tunnin. Jos vauhtini putoaa vaikkapa 6 min/km, olen silti lähellä ennätysvauhtia. Kiskoin vielä pari kilometriä alle vitosen tahtia ja laskin uudelleen. Enää 10 kilometriä jäljellä, eli vaikka vauhti tippuisi kutosen tahtiin, pääsen silti ennätykseeni ja ainakin hyvin lähelle kolmen ja puolen tunnin rajaa. Juoksin kilometri kerrallaan näitä ajatuksia päässäni kelaillen yhä uudelleen ja uudelleen. Kipu yltyi yltymistään, mutta sain tsempattua itseni kivun läpi. Onneksi kolmenkympin jälkeen alkoi loiva alamäki, ja matka maaliin tuntui laskettelulta. Sekin auttoi pitämään yllä samaa alle vitosen tahtia. Tahtini olivat 4:52 / 4:45 / 4:47 / 4:45 / 4:57.

549o (800x63)

36-40: Henkiset voimavarat käyttöön

35 kilometrin jälkeen alkoi varsinainen henkinen taistelu. Olin jo todella rikki. Olo oli toisaalta jo niin uupunut, että vauhdin hidastaminen olisi tuskin sekään auttanut. Ainoastaan pysähtyminen ja maahan heittäytyminen tuntui helpottavalta ajatukselta. Halusin siis vaan nopeasti maaliin – siksi sainkin pidettyä vauhtiani yllä vielä tässäkin vaiheessa.

Tämä oli kyllä taas itselleni se kisan vaikein vaihe. Seitsemän kilometriä on toisaalta niin vähän, mutta toisaalta niin paljon. Vielä yli puoli tuntia juoksua. Ei kuulostanut lyhyeltä ajalta, kun kroppa oli valmis lopettamaan siihen paikkaan. Kisan tässä vaiheessa mitataan juoksijan henkinen kantti. Yleensä värvään jonkun läheiseni näille paikkeille kannustamaan, mutta Lisa ei ollut ehtinyt kohtaan, jossa sovimme näkevämme. Onneksi reitti oli kaartanut taas takaisin kaupunkiin ja kannustajia oli paljon. Huomasin, ettei ympärilläni ollut yhtäkään toista naisjuoksijaa – ehkä siksi kisareitin varrelle kerääntyneet naiset ja tytöt kannustivat minua hurjasti, heittivät ylävitosia ja huusivat ”Bravo Signora!!”. Heistä sain älyttömästi voimaa. Selvisin myös mielikuvaharjoituksilla: kuvittelin, miltä tuntuisi ylittää maaliviiva kaiken tämän jälkeen, oma ennätys ja kolmen ja puolen tunnin alitus takataskussa. Mietin koko juoksuhistoriaani ja sitä, minkälaisen mankelin läpi olin kulkenut tähän pisteeseen saakka: kärsinyt juoksijan polvet, anemiat, helikobakteerit, lonkkakivut sun muut, ja nyt viimeisimpänä juossut jo yli 35 kilometriä ennätystahtiin. Mietin koko kulunutta vuotta, vaikeaa Müncheniä ja sitä, kuinka hyvältä ja vahvalta juoksu nyt on tuntunut. Ja sitten mietin kaikkia niitä kannustavia kommentteja ja tarinoita, joita olin täällä blogin puolella ja instagramissa lukenut, ja miten läheiseni olivat minua taas tukeneet. Kaiken sen avulla jaksoin puskea läpi maratonin vaikeimman osuuden. Tahtini pysyivät vitosen tuntumassa: 4:52 / 4:55 / 4:47 / 4:55 / 5:01.

549b (354x534)Ilme kertoo kaiken – eikä tämä kuva ollut edes kaikista pahin!

40-42,195: Tunnemyräkkä ja loppukiri

Neljänkympin kohdalla olin tietenkin vielä enemmän rikki ja poikki kuin viisi kilometriä aikaisemmin, mutta tiesin maalin olevan jo hyvin lähellä. Tieto lähenevästä maalista on henkinen pelastus siinä vaiheessa, kun kipu alkaa käydä jo miltei sietämättömäksi. En muista viimeisten kilometrien reitistä mitään: juoksin sokeana eteenpäin 42 kilometrin kylttiä odottaen. Olin täydellisen tunnemyräkän vallassa. Muistan, kuinka kirosin mielessäni taas kerran koko juoksuharrastuksen ja mietin, miksi pitää aina kiduttaa itseään. Ja samaan aikaan meinasin purskahtaa itkuun jo pari kilometriä ennen maalia kun tajusin, että ennätys tulee vaikka kävelisin loppumatkan. Muistan loppusuoran: pitkän loivan alamäen, jonka varteen oli laitettu kyltit viidenkymmenen metrin välein aina 500 metristä lähtien kertomaan juoksijalle, kuinka monta metriä on enää jäljellä. Vaikka joka paikkaan sattui ja sykkeeni oli ollut yli 180 jo pidemmän aikaa, jaksoin pitää yllä samaa tahtia. Vikalla kahdellasadalla metrillä päätin, että kaikki tai ei mitään, ja lähdin pinkomaan vielä minkä jaloistani pääsin. En edes käsitä, mistä löysin voimaa viime metreillä ja sain revittyä irti mielettömän loppukirin – tuli rikottua oma maksimisyke-ennätyskin: 194. Odotin kauhistuneena akillesjänteen napsahtamista tai lonkan lopullista tuhoutumista – tai oksennusta, sillä olo oli todella paha! – mutta selvisin maaliviivan yli ilman mitään näistä. Heti maalissa vajosin maahan polvilleni ja purskahdin aivan hillittömään itkuun. Itkukohtaus ei muuten todellakaan ollut mitään kaunista katseltavaa, ympärillä pyörivät ihmiset varmaan luulivat, että on sattunut jotain vakavaa 😀 Itkin, koska maraton oli vihdoinkin ohi. Itkin, koska sain puskettua itseni tuskan läpi maaliin saakka. Itkin, koska pari päivää sitten en ollut varma koko osallistumisestani. Itkin, koska olin vihdoinkin selättänyt anemian ja vahvempi kuin koskaan. En ollut uskoa nettoaikaa 3:25:11. Viimeisten kilometrien tahdit olivat 4:54 / 4:52  ja oman sykemittarini mukaan viimeinen 600 m (GPS heitti ylimääräiset 400 m) älyttömään tahtiin 4:09 min/km.

548 (800x800)

Tunnetta maaliviivan toisella puolella on mahdotonta pukea sanoiksi. Ei tällaista tunnetta yksinkertaisesti voi saada mistään muualta – tai ainakaan itse en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa. Sillä hetkellä tuntui, että olisi saavuttanut jotain paljon suurempaa kuin juossut maratonin ja rikkonut ennätyksensä. Tuntui, että pystyy ihan mihin vaan. Jokainen maratonin juossut käy maalissa läpi erilasia tunteita, mutta tämä oli oma tunnemyräkkäni. Vaikka kolmen ja puolen tunnin alittaminen oli ihan mieletön juttu, aika tuntui siinä hetkessä toisarvoiselta asialta. Niinhän se menee: matka on päämäärää tärkeämpi.

549i (356x530)

Lisa ei ollut päässyt minua vastaan maalialueelle. Se saattoi vielä syventää tunnemyräkkääni: kukaan ei ollut jakamassa sitä kanssani. Toisaalta se vain lisäsi tietynlaista onnistumisen tunnettani ja antoi minulle aikaa kerätä ajatuksiani rauhassa. Pyörin hetken aikaa maalialueella muutaman muun juoksijan kanssa rupatellen. Lopulta nappasin ”palkintokassini” ja lähdin Lisan luo. Pikaisen suihkun jälkeen suuntasin syömään ja siitä heti lentokentälle. Vasta lentokoneessa ehdin kunnolla istahtaa alas ja miettiä päivän tapahtumia. Tuntui aika uskomattomalta.

549 (647x800)

Jos pystyn tällaisilla lähtökohdilla omaan ennätykseen, ollaan kyllä hyvällä tiellä kunnon kanssa. Kyllä se hemoglobiini vaan vaikuttaa ihan älyttömästi! Vaikka tälläkin kertaa juoksu oli lopussa äärimmäisen raskas, olo tuntui erilaiselta: juoksu oli raskasta mutta ei vaikeaa, kuten Münchenissä, ja pystyin kuitenkin nauttimaan juoksusta lähes koko kisan ajan. Kipu vain kuuluu asiaan – ilman sitä maratoni ei tuntuisi lainkaan samalta. Olen huomannut, etten enää samalla tavalla stressaa ”ylimääräisiä” lepopäiviä tai muutoksia treeniohjelmassa – kyllä se kunto siellä pysyy. Lonkan kunnosta on tällä hetkellä vaikea sanoa mitään, sillä jalkojeni joka ikinen lihas on tällä hetkellä todella kipeä. Edes portaiden laskeutuminen ei onnistunut ilman tukea kaiteesta eilen, tänään jo hieman paremmin. Jo pelkälle reippaalle kävelylle lähteminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta, saatikka sitten juokseminen. Lisäksi flunssani teki come-backin, totta kai. Nyt en kuitenkaan pelkää lepoa. Odotetaan vielä muutama päivä ja katsotaan sitten, koskeeko lonkkaa ja otetaanko suunnaksi lääkäri, hieroja vai osteopaatti.

549p (800x326)
Kuva otettu täältä

Vielä muutama sana kisajärjestelyistä! Ensinnäkin, ulkomaalainen, joka osallistuu maratonille Italiassa, joutuu toimittamaan järjestäjille lääkärintodistuksen. Tätä en itse tiennyt ennen kuin vasta ilmoittautumisvaiheessa. Ja lääkärintodistushan maksaa (eikä sitä kirjoiteta julkisella tai YTHS:llä), joten kisoista voi tulla melko hintavat. Onneksi sain oman todistukseni suhteiden kautta vähän halvempaan hintaan. Toiseksi, kisajärjestelyt: jotenkin odotin järjestelyjen olevan epäloogiset ja vaikeaselkoiset (Italia… ;)), mutta kaikki oli itse asiassa järjestetty hyvin selkeästi. Vaikka Italiassa puhutaan melko heikosti englantia, kisaopas ja kaikki muukin informaatio oli käännetty myös englanniksi ja kisatoimistossa puhuttiin hyvin englantia. Kolmanneksi, tankkauspisteet toimivat ihan loistavasti! Kaikilla pisteillä oli tarjolla banaania ja veriappelsiinia, vettä (mukissa tai pullossa!) sekä urheilujuomaa. Yhdellä pisteellä sai myös geelin. Reitin varrella oli myös vesiastioita, joiden avulla sai viilennettyä oloaan. Maalialueella sai palautusjuomaa, omenapiirakkaa, keksejä, lämmintä mehua ja hedelmiä. Neljänneksi, kisareitistä: reitti oli hyvin tasainen ja nopea. Kolmeenkymmeneen kilometriin saakka oli loivaa nousua, jota ei edes tunnistanut nousuksi. Kolmenkympin jälkeen reitti kääntyi laskevaksi, mikä oli loppuosuudelle erittäin suotavaa – hyvä profiili siis! Reitti tosin kulki vain pieniltä osin keskustassa, mutta toisaalta reitin varrella riitti silti nähtävää. Kisaoppaassa esiteltiin tarkkaan reittiprofiili ja kaikki nähtävyydet reitin varrella, joten siihen sai tutustuttua jo etukäteen. Ja vielä lopuksi: tunnelma! Reitin varrelle oli kertynyt paljon ihmisiä kannustamaan, heistä sai kyllä voimaa. Tietysti näissä isoissa kisoissa aina riittää tunnelmaa, kun juoksijoitakin on paljon ja kaupunki on suuri 🙂 Plussana vielä maratonviesti niille, jotka haluavat kisata joukkueena ja juosta vähän lyhyemmän matkan! Ja miinuksena suihkujen puute maalialueelta.

546 (480x640)

Ainiin, loppuun vielä vähän statistiikkaa. Koko tapahtumaan (viestisarja mukaan lukien) osallistui maratonin sivujen mukaan lähes 20 000 juoksijaa, yksilökisaan reilut 4 500. Naisia yksilökisassa oli ainakin tulossivujen mukaan 497. Bruttoajallani, 3:26:38, olin koko kisassa 671., naisten joukossa sijalla 30 ja omassa sarjassani (alle 30-vuotiaat naiset) kahdeksas. Nettoajan mukaan laskettu vauhtini on 4:52 min/km, sykemittarin mukaan 4:49 min/km, sillä matkaa kertyi 42,57 km. Sykemittarin lukevat yllättivät: keskisyke oli jopa 172 ja maksimisyke tosiaan se 194. Ei tuntunut yhtään noin kovalta – Münchenissä juoksu oli paljon vaikeampaa vaikka sykkeet olivat matalammat. Toisaalta pikku flunssa ja lämmin ilma saattoivat osaltaan nostaa sykkeitä.

Tulipa kirjoitettua romaani. Kiva, jos jaksoit lukea edes osan! Kiitos vielä kaikille onnitteluista, tuesta ja tsempeistä 🙂

P.S. Blogini löytyy nyt myös Facebookista! FB-sivulla julkaisen ainakin uudet blogikirjoitukset, tervetuloa seuraamaan: https://www.facebook.com/keepcalmandrunfaster/

549a (800x800)

Advertisements

42 kommenttia artikkeliin ”Milano Marathon 2016

    1. Kiitos Hanna VIELÄ KERRAN ❤ ja mahtavaa kuulla, että ne tunteet välittyivät. Itseäkin rupesi ihan itkettää kun tätä kirjoittaessa kävi koko prosessin läpi uudelleen. On tää juoksu parhaimmillaan vaan ihan älyttömän hienoa! 🙂

      Tykkää

    1. Voi kiitos Karoliina! ❤ Sitä mäkin toivon, mutta vähän huonolta tuntuu nyt. No, katotaan miten tää flunssalepo vaikuttaa asiaan 🙂

      Tykkää

  1. Huhhuh ihan mahtava suoritus. Paljon onnea! Sulla on niin ihailtava asenne ja tää teksti ja koko sun blogi antaa itselle tosi paljon motivaatiota oman juoksun suhteen. Viime aikoina oma motivaatio on ollut vähän kadoksissa, niin juoksun kuin vähän kaikkien muidenkin asioiden suhteen. Olen menossa toukokuussa HCR:lle ja olen treenannut viime aikoina todella vähän. Luotan kyllä siihen, että peruskuntoni riittää maaliin asti mutta parempi fiilis olisi lähteä juoksemaan, jos olisi kunnolla treenannut. Onhan tässä tosin vielä aikaa mutta nyt pitäisi ottaa kuitenkin itseään niskasta kiinni. Juoksemaan lähtö tuntuu vaikealta mutta toisaalta myös juoksemattomuus stressaa ja ahdistaa. Mullakin on myös vähän tuon syömispuolen kanssa hankaluuksia ja tottakai se vaikuttaa juoksuun, jos syöminen ei ole kunnossa. Välillä oikein ihmetyttää, miten olen pystynyt juoksemaan jo neljä puolimaratonia ja muutenkin harrastamaan urheilua läpi koko elämäni, kun syöminen on ollut usein ihan mitä sattuu. Saatan syödä periaatteessa ihan hyvinkin mutta liian vähän tai sitten saan suurimman osan päivän energiantarpeesta karkeista tai muusta epäterveellistä. Mutta jospa tästä päästäisiin vaikeuksien kautta voittoon. Paljon onnea sulle vielä mahtavasta suorituksesta! 🙂

    Tykkää

    1. Isot kiitokset kommentistasi! 🙂 Kaikille meille tulee välillä aikoja, kun on pulaa motivaatiosta tai muuten vaan vaikeaa juoksun kanssa. Se on kai ihan normaalia. Itelleni niitä ei pahemmin ole ehtinyt tulemaan, kun aina tuntuu tulevan joku juoksun estävä juttu, kuten loukkaantuminen tai sairastuminen. Sitten oppiikin arvostamaan paljon enemmän sitä, kun pystyy ylipäätään juoksemaan 😉 Mutta ihan mahtavaa kuulla, että saat täältä motivaatiota – se taas motivoi itseäni jatkamaan bloggaamista 🙂
      Ei kannata stressata liikaa sitä tulevaa puolikasta, vaan hyväksyä se, ettei nyt ole vaan treenannut niin paljon mitä olisi ehkä halunnut, ja asettaa vauhti ja tavoitteet sen mukaan. Ei kannata myöskään väkisin juosta, jos se tuntuu inhottavalta. Ehkä oliskin helpompi käydä juoksemassa jonkun kanssa ainakin alkuun? Voisi löytyä paljon enemmän motivaatiota 🙂 Olet lämpimästi tervetullut esim. HCR:n kimppalenkeille joka toinen keskiviikko 😉 Juoksu on kivempaa porukassa!
      Ja tuo syömisesi kuulostaa todella tutulta! Mulla on ollut just noin – välillä en syö(nyt) koko päivän aikana muuta kun aamupuuron ja karkkia. Ja se johti lopulta anemiaan ja salakavalasti juoksuvaikeuksiin. Mutta kantapään kautta nää asiat oppii! Toivottavasti opit syömään oikein (itsekin tässä vielä harjoittelen, trust me!), sillä se saattaa vaikuttaa suurestikin juoksufiilikseesi, motivaatioosi ja myös vauhteihin sekä kehitykseen! Tsemppiä ruokavalion ja myös treenaamisen kanssa 🙂
      P. S. Pahoittelut ylipitkästä vastauksesta, innostuin!!

      Tykkää

  2. Onnea Katju!

    Olen superonnellinen puolestasi. Olet todellinen taistelija! Mietin tässä vastoinkäymisiäsi ja sitä, että ne ovat varmasti kasvataneet sinua ja henkistä kapasiteettiäsi kestämään kipua, rasitusta, epämukavaa oloa sekä luottamista itseesi ja kuntoosi. Sitä taitoa varmasti tarvittin tuon maratonin lopussa. Olet todellakin huipussa kunnossa ja taas odottelen innolla mihin suorituksiin pystyt kun pääset juoksemaan ilman vammoja. Nyt tsemppiä ja voiia palautumiseen! Nauti ja fiilistele saavutustasi! ONNEA!

    Tykkää

    1. Kiitos jälleen kommentistasi, pisti hymyn huulille 🙂 Juuri siltä tässä nyt tuntuu, näin jälkeenpäin ajatellen en ole harmissani vastoinkäymisistä, sillä ilman niitä en välttämättä olisi tässä. Välillä on oltava vaikeaa, jotta onnistumiset tuntuvat joltain. Ja vaikeuksien läpi taistelu kasvattaa juuri sitä henkistä kanttia, mitä tässä lajissa vaaditaan. Eli olen kiitollinen kaikesta, minkä läpi olen käynyt. Kiitoksia vielä 🙂

      Tykkää

  3. Vau!! Ihan hurja aika! Ja aikamoista tsemppausta loppumatkasta. 🙂 Miten voi tehdä maratonilla maksimisyke-enkat, en tajua!! 😀 Oot kyllä kova. Isot onnittelut!

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Joo en meinannut itsekään uskoa sitä loppusuoran vauhtia ja sykkeitä! Kai siellä varastossa oli sitten vielä virtaa sen verran, kumma juttu!

      Tykkää

  4. Tätä raporttia olin odottanut!!😊 Vielä kerran onnittelut uskomattoman hienosta juoksusta ja kiitos myös elävästä kuvauksesta maratonmatkallasi! Kerrot niin tunteikkaasti ja hauskasti taistelusta lähtöviivalta maaliin, että itku ja nauru vuorottelivat täälläkin 😊 Osaat mahtavasti kiteyttää tarinassasi sen kaiken, mistä koko juoksussa on kyse. Jessss!! Toivottavasti lonkka elpyy pian ja pääset liikkumaan.

    Tykkää

    1. Kiitos paljon Salla 🙂 Ihanaa, jos fiilikset välittyivät myös sinne! On tätä tunneskaalaa vaikeaa kuvailla ja myös koko juoksun merkitystä, mutta sinäkin juoksijana varmasti ymmärrät, mistä puhun 😉 Kiitoksia, toivotaan, että päästään pian taas juoksemaan!

      Tykkää

    1. Kiitos kovasti! 🙂 Jep, nyt taas oppii arvostamaan sitä kehonhuoltoa ainakin hetken. Siis sitten kun tästä lonkkakivusta pääsee taas eroon!

      Tykkää

  5. Huh mikä juoksu ja raportti! Aivan mahtavaa menoa. Olet kestävyysjuoksijaksi vielä todella nuori ja kun miettii noita pahoja vaivoja kisan aikana niin kyllähän tuo aika kertoo ihan mielettömästä potentiaalista! Toivottavasti paikat tulee kuntoon ja pysyvät kunnossa.

    Vielä kerran onnea ja tervetuloa kerhoon, puolimaraenkka ja maraenkka samassa kisassa 😀

    Tykkää

    1. Kiitos Mika! 🙂 Noista sanoista tulee kyllä hyvä fiilis ja motivaatio nousee! Nyt vaan pitäisi saada tuo lonkka kuntoon että pääsisi taas treenaamaan kunnolla. Ai sulla käynyt samalla tavalla? Tietää et on kunto kohdillaan kun tulee rikottua pari ennätystä samassa kisassa 😀

      Tykkää

  6. Ihan mahtava juoksu! Sussa on oikeaa kestävyysurheilijan luonnetta ja lahjakkuutta, tuut pääsemään vielä vaikka mihin. 🙂 Ja kiitos kivasta blogista!

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista, tulipas tästä hyvä mieli! Helpompi luottaa omaan kehitykseen ja tavoitella uusia vauhteja kun saa tuollaista tukea ja kannustusta 🙂 Mahtavaa myös kuulla, että tykkäät blogista!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s