Motivaatiovinkkejä! (re-post)

Kärsin tällä hetkellä jonkinasteisesta motivaatiopulasta, joka näkyy erityisesti blogin puolella. Ideoita uusiin blogipostauksiin kyllä on, mutta kirjoittaminen ei oikein luonnistu. Treenaaminenkin on jäänyt flunssan takia taas vähäiseksi ja juoksu tuntuu tahmealta – silloin lenkille ei myöskään huvita lähteä. Myönnettäköön myös, että elämä on viime aikoina pyörinyt paljon muunkin kuin juoksun ympärillä: sijaisuus ja koulu ovat vieneet paljon aikaa ja energiaa, uni on myös jäänyt olemattomaksi. Lisäksi haen kesäksi vihdoin oman alan töitä, joten olen keskittynyt työnhakuprosessiin ja kesän suunnitelmiin. Juoksuharrastus (blogista puhumattakaan) on siis saanut hetkeksi väistyä.

Mutta tämähän on ihan normaalia aktiivijuoksijan (tai miksei minkä tahansa muun lajin harrastajan) elämää, eikö? Aina ei kulje tai kiinnosta samaan malliin. Uskon, että pienen hengähdystauon jälkeen olen taas valmis keskittymään juoksuun ja kirjoittamaan siitä entistä aktiivisemmin. Pieni tauko tekee välillä ihan hyvää, oli sitten kyse ihan mistä tahansa 🙂 Väkisin ei kannata yrittää pusertaa blogitekstiä tai lähteä treenaamaan, jos se ei vaan yksinkertaisesti tunnu hyvältä. Välillä pitää miettiä, miksi näitä asioita tekee: vapaaehtoisesti, omasta tahdostaan, koska siitä nauttii.

Päätin kuitenkin kaivaa motivaatiota vanhasta blogipostauksesta vanhan blogini puolelta. Siellä olen maaliskuussa 2015 pohtinut erilaisia vinkkejä motivaatiopulaa vastaan. Allekirjoitan yhä vinkit, uutena lisäisin ehkä sosiaalisen median, josta saa rutkasti motivaatiota silloin, kun ei vaan huvita tai kulje. Vaikeuksien kautta voittoon! Ja bloggaajana saan aimo annoksen motivaatiota lukijoideni kommenteista, ei tätä hommaa kyllä ilman lukijoita välttämättä jaksaisi tehdä. Vastavuoroisuus siis motivoi ainakin itseäni – joku kuulee, mitä sanottavaa minulla on, ja kertoo omat näkemyksensä asiaan.

Kyllä tässä vanhoja vinkkejä lueskellessa kieltämättä motivaatio hieman nousi, ihan hyvä ensi viikon puolikasta ajatellen 😀 Tässä siis teksti reilun vuoden takaa, alkuperäisen löydät täältä!

Nämä kotikulmien maisemat todella motivoivat juoksemaan!

Viime viikolla kirjoittelin motivaation puutteesta. Jäin mietiskelemään, mistä tuo huono treenifiilis oikein johtuu ja mikä siihen auttaisi.

Sattumalta saamassani Juoksuaika-lehdessä oli pieni juttu juoksijan motivaatiosta. Artikkelissa puhuttiin juurikin samoista ongelmista, joiden kanssa viime viikolla painin. Jokaisella on joskus ongelmia motivaation kanssa – sekä kokeneilla että aloittelevilla juoksijoilla. Motivaatiopulaan syy löytyy omasta pääkopasta, totta kai. Lukemani jutun pohjalta keräsin ajatuksia siitä, kuinka motivaation puutteesta pääsisi yli. Mietin motivaatiota lähinnä omasta näkökulmastani ja siitä, mitkä jutut pitävät sitä yllä juuri omalla kohdallani 🙂

1. Aseta monipuolisia ja realistisia tavoitteita

Treenin tavoite on ainakin itselleni yksi motivaation syntymisen edellytyksistä. Tavoitteella en nyt tarkoita välttämättä mitään tiettyä aikaa, jonka haluaa kisoissa alittaa tai kilomäärää, jonka haluaa treenin seurauksena pudottaa. Tavoite voi olla vaikkapa yleinen hyvinvoinnin tunne tai terveellisempi elämä. Juoksuajassa neuvotaan asettamaan monipuolisia tavoitteita: aikatavoitteiden lisäksi voi tähdätä myös vaikkapa tunnetavoitteisiin.

Itse olen kuitenkin ihminen, joka tarvitsee jonkin konkreettisen päämäärän, johon tähdätä. Koko juoksuharrastukseni alkoi siitä, että halusin pudottaa muutaman kilon: laihdutus oli ensimmäinen tavoitteeni. Kun jäin koukkuun juoksuun, asetin aina vaan uusia tavoitteita: kymppi, puolikas ja maraton. Nyt tavoitteeni keskittyvät omien ennätysteni rikkomiseen.Itsensä ylittäminen ja konkreettisten tulosten huomaaminen motivoivat.

On kuitenkin ymmärrettävä, että kehitys ei ole lineaarista ja omaa ennätystään ei voi aina rikkoa. Siksi motivaation uupuessa kannattaakin kääntää katse tavoitteisiin ja niiden taustalle. Juoksuaika-lehden jutussa muistutetaan, että tavoitteiden ja oman arvopohjan tulisi kohdata, jotta motivaatio säilyy.

Tavoitteiden tulee olla myös sopivan vaativia: ei liian korkealla mutta kuitenkin haastavalla tasolla. Liian matalat tai korkeat tavoitteet eivät motivoi. Pitkäkestoisen motivaation taustalla ovat pienet maalit ja niiden saavuttaminen, itsensä ylittäminen askel askeleelta. Näin pettymyksistä ja takaiskuistakin pääsee yli – täytyy ymmärtää, etteivät ne poissulje kehittymistä ja tavoitteiden saavuttamista.

Kuva täältä

2. Laadi suunnitelmia

Suunnittelu on omiaan motivoimaan. Tiedän, että monia ahdistaa treeniohjelman laatiminen tai treenien tilastointi ja tarkastelu: heistä on motivoivampaa treenata spontaanisti silloin kun siltä tuntuu. Omassa kalenterissani löytyy tilaa näillekin ajanjaksoille – lähinnä kisojen jälkeen. Välillä on piristävää olla miettimättä sen kummemmin, milloin vetää minkäkinlaisen treenin. Tykkään kuitenkin kirjata treenini ylös kalenteriin, erityisesti pari kuukautta ennen kisoja. Treeniohjelma motivoi itseäni ihan suunnattomasti ja saa myös liikkeelle päivinä, jolloin ei muuten kiinnostaisi lähteä lenkille. Ja lenkin jälkeen ei tosiaan ikinä kaduta, että tuli lähdettyä 😉

3. Treenaa monipuolisesti

Juoksuajassakin muistutetaan, että yksi tavallisimmista motivaation laannuttajista on liian yksipuolinen harjoittelu. Olisi tylsää treenata joka viikko samalla tavalla – silloin ei myöskään synny kehitystä ja motivaatio laskee entisestään. Myös palautumiset ja kevyemmät treenijaksot ovat elintärkeitä motivaation ylläpitäjiä. Lepopäivät saavat kaipaamaan lenkkipolulle: tän huomaa etenkin silloin, kun sairastuu tai loukkaantuu.

Välillä kannattaa lähteä lenkillekin ilman sykemittaria tai sen tarkempia tavoitteita vauhdin suhteen ja nauttia juoksemisesta itsestään. Näin juoksemisesta ei tule pakkopullaa ja mielenkiinto sitä kohtaan säilyy! Ja tulee tehtyä myös kevyempiä treenejä.

Itse nyt ennen kisoja treenaan lähinnä maratonia ajatellen tarkoituksenmukaisesti erilaisia juoksutreenejä monipuolisesti, esimerkiksi pitkiksiä, PK- ja VK-treenejä, mutta kisakauden ulkopuolella treeniohjelmani on paljon löyhempi ja sisältää monipuolisempaa urheilua. Futistreenit, suunnistus, soutu ja trampoliinihyppely esimerkiksi ovat kesän kivoja ”oheistreenejä” ja vaihtelua pelkästä juoksemisesta. Ne myös kehittävät ihan eri lihasryhmiä ja tukevat monipuolista treenaamista 🙂 Uusien lajien testaaminen on hauskaa!!

Välillä on kiva testata ihan uusia lajeja 🙂

4. Palkitse itsesi

Myös palkinto määränpäässä motivoi. Palkinto voi olla sisäinen tai ulkoinen – katselen tässä samalla tätä kirjoittaessani Rakas, sinusta on tullut pullukka -sarjaa, joka on hyvä esimerkki ulkoisesta motivaattorista eli kymppitonnista 😉 Tosin siinäkin todellinen palkinto on varmasti ”pullukan” parempi fiilis ja terveellinen elämäntapa.

Itelleni palkinto merkitsee lähinnä kehitystä ja sitä oloa, minkä liikunnasta saan. Se kuuluisa lenkin jälkeinen fiilis on itsessään jo niin uskomaton, että yleensä riittää palkinnokseni. Joskus palkitsen itseni myös ulkoisesti. Saatan vaikka miettiä että okei, lenkin jälkeen voin hyvällä omallatunnolla täyttää hiilarivarastoni karkilla 😉 Herkuttelu ei tunnu fyysisesti eikä henkisesti niin pahalta, kun on treenannut sitä ennen.

Laihduttaessani palkintoni oli selkeästi kivempi kroppa. Yksinkertaista: treeni johtaa mieluisampaan ulkonäköön. Jälkeenpäin ajatellen merkittävämpää oli kuitenkin se uusi terveellinen elämä ja hyvä olo, jonka juokseminen toi tullessaan.

Henkilökohtainen lempparipalkintoni lenkin jälkeen! Kuva täältä

5. Muistele ja kuvittele

Motivaatiota voi hakea muistelemalla onnistuneita treenejä ja niitä hetkiä, kun on saavuttanut tavoitteensa tai ylittänyt itsensä. Itse tykkään selailla vanhoja blogikirjoituksianija iloisia maratonin jälkeisiä kuvia. Myös Heiaheia-tilastojen selailu on uskomattoman motivoivaa: on kiva nähdä, kuinka paljon juoksuvauhti on noussut tai keskisyke laskenut vaikkapa vuoden takaisesta tilanteesta.

Tasmaniassa kävin yhden kurssin urheilupsykologiaa, ja siellä kävimme läpi erilaisia mielikuvaharjoituksia, joita voi käyttää motivaation lisäämiseen ja rentoutumiseen. Voi esimerkiksi kuvitella, millainen tunne tavoitteen täytyttyä syntyy. Juoksussa – ja urheilussa yleensäkin – on todella paljon kiinni omasta päästä.

Optimaalisessa treenissä syntyy flow-elämys: treenaaminen tuntuu nautinnolliselta, sujuu vaivattomasti ja vie ajan- ja paikantajun. Juoksuajan jutussa kuitenkin muistutetaan, että flow-tilaa ei synny läheskään aina. Sen saavuttaminen vaatii usein uudenlaisen haasteen tai tavoitteen, joka on kyllin korkealla tasolla. Menneitä flow-tunteita muistellessa syntyy motivaatio uusien kokemiseen 🙂 Treeni-flow ei kuitenkaan tule päättämällä tai suunnittelemalla, mutta ilman treenaamista sitä ei ainakaan saavuta 😉

Heiaheiasta näen hyvin, kuinka juoksumääräni ovat vuosien saatossa vaihdelleet

6. Löydä oma juttusi: seura, sää, luonto, musiikki, uusi kaupunki, uudet lenkkivaatteet…

Yllä vain muutamia omista ulkoisista motivaattoreistani. Löydä omasi! On varmaan tullut jo aika selväksi, että oma ykköseni on sää: rakastan ulkoilua ja aurinkoa. Aurinkoisena päivänä ei vain voi jäädä sisälle. Lenkkikaveri ja luonto tulevat hyvinä kakkosina 🙂 Pienet asiat saavat yleensä lähtemään lenkille.

Eilisen motivaattorista ei ole epäselvyyttä. Aurinko!!!! ❤ Kevät tulee!!!

7. Nauti ilmaisesta terapiasta

Kuten jo sanoin, lenkin jälkeen harvemmin harmittaa. Viimeistään ekan kilometrin jälkeen unohtaa kaikki ne huonot fiilikset, joita ennen lenkkiä on saattanut olla. Itselläni lenkki toimii terapiana. Se auttaa stressiin, kiukkuun, masennukseen – kaikkiin huonoihin tunteisiin. Jos en pääse juoksemaan, olen väsynyt ja ärtynyt. Lenkillä unohdan kaiken muun ja keskityn vain juoksemiseen. Pelkästään se henkinen hyvänolontunne, jonka juostessa saan, motivoi juoksemaan.

Kuva täältä
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s