Helsinki Street Run 2016

Viime lauantaina juostiin Helsinki City Marathon, joka on Suomen suurin maraton. Itse en tälläkään kertaa ilmoittautunut HCM:lle, mutta onneksi oli toinenkin tapa päästä nauttimaan kunnolla maratontunnelmasta. Tänä vuonna toista kertaa HCM:n kanssa samaan aikaan järjestettiin Helsinki Street Run, joka tarjosi reilun 17 kilometrin verran maratonreittiä ja -tunnelmaa. Kisa starttasi 45 minuuttia maratonin lähdön jälkeen ja reitti seurasi maratonin toista kierrosta. Luvassa oli siis tietynlaista maratonhuumaa, mutta hieman tuoreimmilla jaloilla 😉

Tavoitteeni kisaan oli selvä. 17 kilometriä olisi toisaalta ollut kiva matka kokeilla vähän puolikkaan kisavauhtia reippaampaa vauhtia, mutta päädyin maratonvauhdin tavoitteluun. Tavoitevauhtini tulevalle maratonille on n. 4:45 min/km, joten ajattelin testata tuota vauhtia Street Runissa. Haasteena oli välttää kiusaus juosta taas niin kovaa kun jaloistaan pääsee ja sen sijaan malttaa pitää vauhti reippaana, mutta mukavana – päämääränä siis reipas maratonille valmistava vauhtikestävyystreeni, jonka jäljiltä ei tarvitsisi palautella monta päivää. Halusin olla taas seuraavalla viikolla valmis jatkamaan kunnon maratontreeniä.

150806

Valmistautumiseni kisaan oli myös tavoitteideni mukainen. En pahemmin ajatellut koko kisaa – en jättänyt kovia treenejä väliin tai miettinyt tankkausta sen kummemmin. Itse asiassa valmistautumiseni oli sitä luokkaa, että olin vähällä jättää koko kisan väliin. Järkyttävän (työ)stressin takia en ollut saanut nukuttua pariin viikkoon juuri lainkaan ja löysin itseni torstaina hermoromahduksen partaalta. Asian myöntäminen ja asenteiden höllääminen vähän helpotti – kuten myös päätös siitä, että jätän kisan väliin, jos lauantaina ei huvita lähteä kisaamaan. Sain avattua päästäni jonkun lukon, ja parin hyvin nukutun yön ja levätyn päivän jälkeen olo oli jo aivan toinen. Siispä päätin kisata lauantaina – rennolla asenteella ja juoksusta nautiskellen.

Lauantaina oli siis kisa-aamu – pitkästä aikaa! Viime kisoista olikin vierähtänyt jo yli kuukausi, joten oli kiva päästä kiinnittämään taas numerolappu rintaan 🙂 Pakko kuitenkin myöntää, että kaatosade ja tuuli hitusen laimensivat kisainnostusta. Toisaalta ilma oli ainakin raikas ja happirikas!

150807

Kisa starttasi vasta iltapäivällä, joten söin aamupuuron ja banaanin lisäksi riisiä ja tomaattikastiketta sekä leipää ja proteiinipatukan. Tankkaus ei mennyt ihan oppikirjan mukaan, mutta en jotenkin jaksanut välittää. Asenteeni juoksua kohtaan oli ”sehän on vaan 17 km – ei edes puolikas”. Heitin kaapista umpimähkään jotkut juoksukamat niskaan ja suuntasin keskustaan metsästämään kertakäyttöistä sadetakkia lähtöaluetta varten. Geelejä en uskonut tarvitsevani.

150808

Sadetakin löydyttyä kurvasin ratikalla kisahallin pysäkille. Maratonin lähtöön oli kymmenisen minuuttia, joten lähtöpaikalla oli jo runsaasti porukkaa. Kisapaikka herätti perhoset vatsassani ja se tuttu kisajännitys alkoi vähitellen nousta. Kävin heittämässä kamani säilytykseen ja törmäsin HCR Street Teamin Harriin. Suuntasimme Harrin kanssa kisan lähtöpaikalle jo hyvissä ajoin. Siellä törmäsimme muihinkin street teamilaisiin: Tiinaan ja Karoliinaan. Jossain vaiheessa Laurakin pamahti paikalle. Lähtöalue vilisi muitakin some-tuttuja, joita oli kiva moikkailla ennen lähtöä. Sää muuttui erityisen inhottavaksi juuri ennen lähtöä: sade ja kova tuuli ei ole kiva yhdistelmä. Lähtöalueella oli kuitenkin erittäin lämmin ja rento tunnelma – kisajännityskin häipyi tiehensä siinä tuttujen juoksukavereiden kanssa rupatellessa. Yhtäkkiä kisa jo starttasikin ja pinkaisin matkaan.

150803
Kuvat MarathonFoton sivuilta

DCIM101GOPRO

En ole koskaan ennen ollut yhtä pihalla kisan alussa. Olin vain vilkaissut reittikartan läpi – profiilia en ollut nähnytkään. En tiennyt mitään tankkauspisteistä tai maalialueesta. En ollut valmistautunut kisaan henkisellä tasolla juuri mitenkään. Yleensä käyn reittiä ja kisan eri vaiheita päässäni läpi mielikuvaharjoituksin ennen kisoja, mutta tällä kertaa lähdin liikkeelle aivan tyhjän päältä. Mutta kylläpä se tuntui vapauttavalta! Minulla ei ollut korkeita tavoitteita eikä minkäänlaisia paineita.

Ekat kilometrit menivätkin melko reippaasti, kun innostuin ohittelemaan selkiä ja pinkomaan turhankin kovaa. Ensimmäinen kilometri menikin reilusti alle tavoitevauhtia – toinenkin vielä melko reippaasti loivasta noususta huolimatta. Pari ensimmäistä kilometriä juostiin Mannerheimintietä pitkin kohti Pikku-Huopalahtea. Pikku-Huopalahdesta jatkettiin alikulun kautta kohti Kuusisaarta. Vauhti oli reipas, mutta tuntui rennolta ja mukavalta.

Kilometrit 0-4: 4:31 /4:39 / 4:41 / 4:24 min/km

150804
Reittikartta täältä

Kuusisaaren paikkeilla vauhtini alkoi tasaantua ja pudota vähitellen sinne tavoitevauhteihin. Vauhti ei tuntunut mitenkään ylivoimaiselta, vaan mukavan reippaalta. Tässä vaiheessa juoksin aikalailla yksin. Selät edessäni karkasivat eikä ihan lähellä takananikaan ollut ketään. Peesiapuja ei siis ollut, mutta enpä niitä tässä kisassa kaivannutkaan. Juoksin omaa juoksuani ja annoin vauhdin pudota hieman – en ottanut paineita. Saarimaisema oli todella mukavaa juostavaa ja välillä unohdinkin kisaavani, vaikka suht kovaa vauhtia meninkin. En ole ennen juossut tuota kuuluisaa saarireittiä, mutta nyt se tulee varmasti erääksi vaihtoehdoksi pitkiksille! Kisan puolivälissä, 8,5 kilometrin kohdilla, joku huusi takaani, että otetaan yhteiskuva! Laurahan se sieltä kirmasi rinnalleni. Hänen vauhtinsa oli ollut tasaisempi alusta saakka, kun omani oli pudonnut aika roimasti kisan alusta. Nyt olimme siis samoissa vauhdeissa. Poseerasimme kameralle ja vaihdoimme pari sanaa. Sitten keskityin taas omaan juoksuuni – sulkeuduin omaan kuplaani ja keskityin musiikkiin ja fiilikseen. Otin hitusen reippaamman tahdin, koska se tuntui hyvältä. Laura pikkuisen tuuppasi minua reippaampaan vauhtiin ja pysytteli itse ihan kannoillani ja ihan hyvä niin! Olinkin jo kyllästynyt juoksemaan yksin 😉

Kilometrit 4-9: 4:45 / 4:47 / 4:48 / 4:44 / 4:48 min/km

150801

Lehtisaaresta kurvattiin Lauttasaareen, jossa pienen nousun jälkeen tuli pitkä ja loiva lasku. Rakastan loivia laskuja ja koen olevani niissä vahvimmillani. Pistin isompaa vaihdetta silmään ja nautin vauhdista, joka nousi kuin itsestään. Vauhtini oli aika epätasaista: laskut menin kovaa ja nousuissa otin ihan iisisti. Siksi kilometrieni tahdit vaihtelivat aika reippaasti. Lauttasaaren osuus oli tässä kisassa lempparini. Saavutin flow-tilan ja nautin. Taisin hörpätä Lauttasaaressa kisan ainoat urheilujuomatkin – en edes muista, sillä koko osuus meni ohi niin hujauksessa.

Kilometrit 9-13: 4:46 / 4:26 / 4:46 / 4:33 min/km

150802

Lauttasaaren jälkeen juostiin Ruoholahden halki baanalle. Nyt oltiin jo tutuilla reiteillä ja ihmisiäkin oli kerääntynyt reitin varrelle yhä enemmän. Sade oli lakannut jo kisan alussa, mutta tässä vaiheessa oli jopa hieman aurinkoista. Vauhti alkoi tuntua jo vähän reippaammalta ja sykkeet olivat jatkuvasti yli 170, mutta kisafiilis siivitti eteenpäin. En enää jaksanut pidätellä vaan testasin vähän reippaampaa vauhtia. Baanan alkupäässä reitille liittyi maraton-juoksijoita, joiden ohittelu osaltaan vaan lisäsi vauhtia. Olo oli vahva ja hyvä. Töölönlahden kohdilla sykemittariini tuli täyteen 17 kilometriä. Vähän ihmettelin, sillä matkaa maaliin oli vielä n. kilometrin verran. Olipa turhauttavaa, kun oli valmistautunut 17 kilometriin! Netissä tosin luki, että reitti on yli 17 kilometriä – enpä olisi silti uskonut, että ylimääräistä tulee oman kelloni mukaan jopa 840 metriä 😀 Muidenkin kellot näyttivät maalissa lähes 18 kilometriä. Eihän sillä toisaalta mitään väliä ole, tulipahan rahoille enemmän vastinetta 😉

Töölönlahdelta tosiaan kaarrettiin Sonera Stadiumille ja loppusuora oli jälleen tekonurmella. Maalissa oli kummallinen olo. En ollut ihan loppu. En ollut helpottunut siitä, ettei tarvinnut enää juosta. Ei tehnyt mieli mennä istumaan tai heittäytyä selälleen nurmelle. Ei pyörryttänyt tai heikottanut. Hengästytti, totta kai, mutta maksimisykkeetkin jäivät vain 178:an. Olisin hyvin voinut jatkaa juoksemista tai heittää vaikka kevyen loppulämmittelyn: yleensä kisojen jälkeen koko kroppa on kipeä ja olo kaikkensa antanut. Kaikesta päätellen olin onnistunut tavoitteessani eli rennossa juoksussa, vaikka loppuaika 1:22:46 tiesikin 4:39 min/km tahtia – yli maratonvauhtia siis mentiin.

 Kilometrit 13-18: 4:29 / 4:36 / 4:30 / 4:34 / 4:30 min/km

150809

Maalissa vaihdoin vielä muutaman sanan tuttujen kanssa. Laura tuli aivan kintereilläni maaliin – yhteistyö pelasi kai sinänsä hyvin, että minä toimin vetoapuna Lauralle, joka taas tuuppasi minua eteenpäin 🙂 Lauralla oli myös tavoitteena maratonvauhtinen kisa. Ihan hyvin onnistuimme molemmat, vaikka lopussa lähti vähän keulimaan 😉 Nappasin maalialueelta kahvit, banaanit, jugurtit, proteiinijuomat sun muut, hain kamani ja lähdin kotiin. Olo oli juoksun jälkeen virkeä ja hyvä. Jaksoin jopa kävellä vielä Pasilan kautta kotiin, siis n. 5 kilometrin matkan.

Kisa antoi ihan kelvollisen kuvan tämänhetkisestä kunnostani. 4:39 min/km vauhti tuntui 18 kilometrin matkalla ihan hyvältä ja sykkeetkin pysyivät ihan kohtuullisina (KS 166 ja MS 178), mutta pidemmän päälle en kyllä noin kovaan vauhtiin pystyisi. Ainakaan tällä hetkellä siis. Maratoniin on tosin vielä pitkä aika. Pidän silti maratonin tavoitevauhtinani yhä edelleen 4:45-4:50 min/km, mikä on selkeästi kevyempi tahti. Maratontahteja ehtii miettimään vielä monen monta kertaa, mutta lauantain kisavauhtiin on oltava tyytyväinen. Vihdoin maltoin olla menemättä verenmaku suussa ja nautin!! Helsinki Street Run onkin ehkä nautinnollisin kisani ikinä – eikä pelkästään ”kevyemmän” vauhdin takia. Myös kisareitti oli mielettömän kaunis. Osallistujamäärä oli melko pieni, joten tällä kertaa ei saavutettu sitä ison kisan tunnelmaa, mutta fiilis oli silti lämmin ja ihmiset reitin varrella ihanan kannustavia. Pitääkö kisoissa aina olla meneillään hirveät karnevaalit ja fanfaarit sekä edessä iso juoksijamassa, jota epätoivoisesti yrittää ohitella? Ehkä kisan koko teki tunnelman myös hieman rennommaksi.

150810

Loppupeleissä rennon ja mukavan juoksun taustalla oli oma asenteeni. Olen älyttömän ylpeä itsestäni, kun pystyin nauttimaan kisatunnelmasta ilman ennätysjahtia tai paineita loppuajasta – monessa kohtaa vain ihailin reitin maisemia tai mietin omia juttujani. Juoksu oli jotenkin todella terapeuttista ja kaikin puolin täydellinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. Maalissa ei juhlittu aikaa tai sijoitusta vaan sitä, että noinkin reipas vauhti tuntui hyvältä ja juoksu oli mukavaa! HSR oli juoksu, josta jäi hyvä fiilis 🙂 Lisää näitä!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s