Espoon rantapuolikas 2016

240902

Olin miettinyt juoksevani vielä yhden puolikkaan tai kympin kisan tulevan maratonini sekä Helsinki City Trailin lisäksi – lähinnä nauttiakseni kisatunnelmasta ja testatakseni maratontahtia. Päätin ilmoittautua hetken mielijohteesta Espoon rantapuolikkaalle tavoittelemaan siis mukavaa maratontahtista vauhtikestävyystreeniä.

Valmistautumiseni kisaan oli valehtelematta huonointa ikinä. Tiistaina ja torstaina vedin Omegawaven kovat intervallitreenit: torstain 75 minuutin treeniin kuului mm. 4 x 8 minuutin juoksu korkeilla sykkeillä. Keskiviikon sentään maltoin levätä. Mutta silti, jalkani olivat torstain jäljiltä todella kipeät perjantaina. Koko perjantai-illan venyttelin ja rullailin kylläkin parhaani mukaan ihmettä toivoen.

Lauantaiaamuna jalkani olivat yhä hieman jumissa. Lisäksi vatsani oli todella kipeä, sillä olin syönyt edellisenä iltana ihan mitä sattuu. Yleensä mietin melko tarkasti kisa-aamun sekä kisoja edeltävän päivän ruokavalion välttyäkseni vatsakivuilta, jotka usein iskevät juostessa. Söin tavanomaisen kisa-aamiaiseni eli kaurapuuron ja banaanin puoli kymmenen aikoihin. Ennen kahtatoista söin lounaaksi pienen annoksen riisiä, pinaattia ja paistettua kananmunaa. Reilu tunti ennen starttia söin vielä Yosan kaura-viikuna-omenavälipalan. Ennen starttia maha oli onneksi rahoittunut ja tankkaus tuntui sopivalta.

Vasta aamulla ennen Otaniemeen suuntaamista tsekkasin kisareitin, joka kulki itselleni täysin tuntemattomalla alueella. Aamulla viilasin myös soittolistaani, suunnittelin kisan aikaisen tankkauksen ja mietin ensimmäistä kertaa vaatetusta tulevaan juoksuun. Lämpötila oli n. 12 astetta – ilma oli tyyni ja pilvinen, melko optimaalinen juoksukeli. Mietin vielä, laittaisinko pitkät vai capri-malliset trikoot, mutta päädyin lopulta täyspitkiin. Päätin vetää päälle t-paitamallisen kisapaidan.

240901

Yleensä haen kisapaketin kisaexposta jo edellisenä päivänä, mutta tällä kertaa en ollut ehtinyt käymään Espoossa. Siispä suuntasin kisakeskukseen eli Otaniemen Otahalliin jo hyvissä ajoin ennen kello kahta – kisahan starttasi kolmelta. Kerrankin oli siis hyvin aikaa pörrätä kisapaikalla ennen starttia. Mikäs siinä tosiaan tuttuja bongatessa! Törmäsin sattumalta Tanjaan, jonka kanssa vaihdettiin pikaisesti kuulumiset. Karoliinan kanssa lähdettiin ottamaan alkulämpöä. Fiilis oli vähän erilainen kuin yleensä ennen kisoja. Juoksu ei varsinaisesti jännittänyt, vaan pelotti. Pelkäsin tosissani, pystyisinkö pitämään yllä edes maratonvauhtia. Ajattelin, että juoksusta tulee tuskainen ja vaikea.

No, siinä sitten odotin starttilaukausta kauhunsekaisin tunnelmin. Lyöttäydyin 1:40 jänisten tuntumaan ja laskeskelin tavoitevauhdikseni n. 4:45-4:50 min/km. Kisa lähti käyntiin loivalla alamäellä, joka tosin muuttui hetken päästä pitkähköksi nousuksi. Heti alkuun vauhti karkasi reippaasti alle tavoitevauhdin, mutta sehän on omille kisoilleni tyypillistä. Ajattelin hidastavani vauhtia hetken päästä – tai oikeastaan oletin sen hidastuvan itsestään jossain vaiheessa. Päätin kuitenkin jatkaa mukavalta tuntuvaa vauhtia niin pitkään kuin mahdollista ja  hidastaa reippaasti tarpeen vaatiessa. Parin kilometrin jälkeen reitti kurvasi kulkemaan Länsiväylää pitkin kohti länttä – vauhtini oli edelleen reilusti yli tavoitteen.

Kilometrit 0-5: 4:32 / 4:15 / 4:33 / 4:24 / 4:34 min/km

Kilometrit 2,5-6,5 juostiin asfalttipäällysteistä jalkakäytävää Länsiväylän viertä pitkin. Reitille osui vuoron perään loivia nousuja ja laskuja. Fiilis oli hyvä koko matkan ja 7 km kohdalla tajusin olevani pari minuuttia edellä tavoitettani. Silloin päätin, että turha tässä enää lähteä hidastamaan – vauhti tuntui sen verran sopivalta. Niinpä jatkoin hyvältä tuntuvaa juoksua. Maisemat vilahtivat ohi ja välillä saavutin täyden juoksuflow:n unohtaen koko reitin – näin jälkeenpäin mietittynä reittiä onkin todella vaikea jakaa tiettyihin osioihin, sillä seurasin merkattua reittiä ympäristöäni sen kummemmin tarkastelematta. Juoksu tuntui jopa niin huolettomalta, etten malttanut hidastaa tankkauspisteillä – pelkäsin menettäväni hyvän juoksuvireen.

Kilometrit 5-10: 4:26 / 4:21 / 4:28 / 4:24 / 4:21 min/km

Kymmenen kilometrin kohdilla reitti muuttui kauniimmaksi, kun siirryttiin rantamaisemiin. Pelkäsin vastatuulen iskevän rantaosuudella, mutta ilma oli onneksi hyvin tyyni. Rantamaisema oli kaunista ja mukavaa juostavaa. Jossain 12 kilometrin kohdilla taisin hörpätä vettä ensimmäisen kerran. Ennen juoksua olin jännittänyt mahdollisia vatsakramppeja, jotka ovat iskeneet parilla viime puolikkaalla. Ne välttääkseni päätin tällä kertaa välttää urheilujuoman juomista ja nauttia sen sijaan vettä ja hedelmäsosetta sekä reitillä jaettavia banaaneja, jotka tiesin omalle vatsalleni sopiviksi.

Kisani vaikeimmat osiot koittivat epätyypillisesti jo n. 13 kilometrin kohdilla. Vauhtini hiipui hieman alkupätkän n. 4:25 min/km tahdista päälle 4:30 min/km. Alusta oli hiekkaa, maasto hieman kumpuilevaa ja juoksin pitkälti yksinäni – en saanut nostettua vauhtiani enää samalle tasolle ja juoksu tuntui hieman vaikealta. Pelkäsin vauhtini painuvan lopullisesti alas, sillä hitaammat kilometrit sen kun seurasivat toisiaan. Tässä vaiheessa kävin päässäni mieletöntä henkistä kamppailua: antaisinko vauhdin suosiolla pudota ja juosta maaliin mukavalta, helpolta tuntuvaa vauhtia yltäen n. 1:37 aikaan, vai pinnistäisinkö vielä ja luottaisin omaan kuntooni ja voimiini sekä siihen, että lopussa löydän vielä tahtoa ja voimia loppukiriin, joka voisi yltää jopa ennätykseen? Vaikeuksista huolimatta päädyin viimeiseen vaihtoehtoon. En stressannut vauhdin lievästä hiipumisesta vaan luotin siihen, että lopussa löytyisi vielä voimia. Olinhan vetänyt kisan alun sen verran kovaa vauhtia, että pelivaraa oli luotu jo siinä vaiheessa.

220901

Kilometrit 10-15: 4:30 / 4:31 / 4:32 / 4:32 / 4:32 min/km

15 kilometrin jälkeen voimani tuntuivat olevan jo lopussa, mutta jatkoin eteenpäin hammasta purren. Näistä kilometreistä en muista reitin varrelta juuri mitään. Muistikuvani keskittyvät vaan omaan päänsisäiseen kamppailuuni, jossa kävin läpi jäljellä olevaa matkaa. Sain väkisin pidettyä vauhtini suunnilleen samoissa lukemissa kuin edellisillä kilometreillä.

Kilometrit 15-18: 4:31 / 4:29 / 4:29 min/km

18 kilometrin kohdalla tapahtui jotain, mitä en ole ikinä ennen kisoissa kokenut. Huomasin, että jaloissani oli vielä voimaa, jota päätin hyödyntää. Aloitin siis loppukirin jo muutamaa kilometriä ennen maalia! Aloin hiljalleen nostaa vauhtiani siinä onnistuen, vaikka viimeiset kilometrit olivatkin melko epätasaisia. Viimeisten kilometrien aikana ohitin useita juoksijoita ja tunsin suorastaan lentäväni!! Yleensä tässä vaiheessa oma vauhtini hieman hiipuu ja olo on hyvin tuskainen. No, olihan juoksu tälläkin kertaa lopussa kieltämättä vaikeaa, mutta jotenkin sain vielä kaivettua jostain voimia ja pistettyä isompaa vaihdetta silmään – muiden juoksijoiden lähenevät selät antoivat osaltaan lisää itseluottamusta ja kevensivät askelta entisestään. Viimeinen kilometri meni hujauksessa aivan hurjaan tahtiin ja loppusuora oli mieletön!! Lensin maaliin hullussa flow-tilassa ja katsahdin epäuskoisena kellooni: 1:34:15!! Löin oman ennätykseni yli minuutilla – fiilis oli aivan käsittämätön!! Hulluinta tässä kaikessa on se, etten muista loppusuorasta juuri mitään: olin niin juoksuhurmoksessa, etten huomannut edes Matiasta, joka oli kannustamassa minua juuri ennen maalisuoran alkua.

Kilometrit 18-21,1: 4:22 / 4:25 /4:10 / 4:12 (200 m) min/km

220904
Kuva: Onevision / Vasilis P. Photography

Maalissa fiilis oli totta kai mieletön! Olin totta kai loppukirin jäljiltä hengästynyt ja kaikkeni antanut, mutten kuitenkaan niin uupunut, että olisi pitänyt käydä pitkäkseen maahan tai nojata edes polviin. Fiilis oli siis yllättävän hyvä. Hetken aikaa siinä kokosin ajatuksiani, kävin noutamassa mitalin sekä ”palkintopussin” ja jäin odottamaan kavereita. Vaihdettiin vielä kisan jälkeiset kuulumiset Karoliinan ja muutaman vanhan ja uuden sometutun kanssa, kunnes siirryin pukuhuoneiden puolelle. Vasta kisan jälkeen kävin läpi päässäni mennyttä kisaa ja mietin, miten tähän tulokseen oikein päästiin. Vertailin vähän kilometrivauhtejani jonkinlaista yhteenvetoa luoden. Vauhtini oli ensin kovaa, sitten kohtalaista, seuraavaksi vähän hitaampaa ja sitten taas kovaa. Ei täysin tasaista mutta hyvä, nousujohteinen kisa. Vauhti 13,43 km/h eli 4:28 min/km tahti on sellaista vauhtia, johon en olisi kuvitellut vielä yltäväni. Ja sijoitukseni yllätti myös ihan täysillä – olin naisten sarjassa viides! Mahtavaa 🙂

240903

Yleisesti vielä Espoon rantamaratonista tapahtumana. Alkuun Länsiväylän reunaa ja puisto- sekä asuinalueiden keskellä ja lopussa merenrantaa pitkin kulkeva reitti  oli mielestäni todellä kaunis, tosin välillä ehkä hieman tylsä tai ainakin hiljainen. Välillä sai juosta pitkäänkin yksin kohtaamatta yhtäkään kannattajaa tai toista juoksijaa. Toisaalta pidin siitä, että maisemat vaihtelivat ja että samaa reittiä kuljettiin edestakaisin vain pari kilometriä. Otahallin seutu toimi kisan lähtö- ja maalialueena loistavasti. Oli kattavat tilat kisaexpolle, maalihuollolle sekä tavarasäilytykselle. Itse varasin mukaan oman lukon ja lukitsin kamani säilöön Otahallin Unisportin kaappiin. Unisportin tiloissa oli helppo käydä myös suihkussa 🙂 Maalihuolto oli kattava: tarjolla oli urheilujuoman, veden ja kahvin lisäksi banaaneja ja suolakurkkuja sekä rusinoita. Palkintopussukka se vasta kattava olikin! Löytyi montaa erilaista patukkaa, karkkia, kivennäisvettä, vitamiini-tabletteja, rakkolaastareita jne – ihan valtava paketti siis.

Espoon rantapuolikas oli itselleni monellakin tapaa hyvin merkittävä kisa. Hassuinta on, etten ennen starttia osannut todellakaan aavistaa, että kisasta tulisi minulle mitenkään merkittävä – odotin lähinnä reipasta ja mukavaa maratonille valmistavaa treeniä. Ennätyksestä en rehellisesti sanottuna osannut edes unelmoida – siksi ei käynyt mielessänikään, että edes lähtisin sitä yrittämään. Kiireen keskellä treenaaminen on jäänyt hieman vähemmälle, joten olin varma siitä, että kuntoni olisi laskenut. Omalle juoksijakuvalle olikin erittäin tärkeää päästä kartalle omasta kisakunnosta ja ymmärtää, että vähintäänkin samassa kunnossa ollaan kuin keväällä. Toisaalta oli mahtavaa juosta kerrankin oikeasti vahva kisa, jossa voimia riitti vielä lopussa ja sain jopa nostettua vauhtiani viimeisillä kilometreillä – sitä harvemmin kisoissa tapahtuu. Vältin myös ne edellisiltä puolikkailta tutut vatsakrampit! Espoon rantapuolikas antoi itselleni itseluottamusta kuntoani kohtaan ja pienen lisämotivaation treeneihin kohti kauden päätavoitetta, Dublinin maratonia.

240904

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Espoon rantapuolikas 2016

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s