Dublin Marathon 2016

Nyt on tullut kelattua Dublinin maratonia päässä suuntaan ja toiseen jo lähes pari viikkoa ja postauksen pituuskin kertoo, että juoksusta tosiaan riittää sanottavaa 😉 Jaoin ylipitkän kisaraporttini osiin, jotta voit halutessasi skipata turhat pohjustukset ja siirtyä suoraan asiaan!

021106

Kuten jo viime kerralla kirjoittelin, olin treenannut Dublinia varten Omegawaven treeniohjelman mukaan. Treenimäärä sinänsä oli vähentynyt, joten odotin treeniohjelman tuloksia mielenkiinnolla. Voisiko laatu tosiaan korvata määrän ja kunto kohota muutamilla kovilla treeneillä viikossa?

Kisaviikko

021102

Kisaviikkoni alkoi hieman tukkoisena. Flunssanrippeet painoivat yhä. Maanantaina lepäsin, tiistaina kävin kevyellä lenkillä, jolla testasin kisavauhtia muutamalla spurtilla. Vaikealta tuntui. Keskiviikkona aloitin hiilaritankkauksen ja torstaina lähdimme siskojeni kanssa Irlantiin. Saavuimme Dubliniin jo aamulla, joten torstaina oli koko päivä aikaa kierrellä ympäri kaupunkia. Torstain ohjelmaan kuului lähinnä shoppailu – kävin myös kevyellä 40 minuutin lenkillä, joka kulki hyvin tahmaisesti. Ilma oli niin tuulinen, ettei meinannut päästä eteenpäin. Sykkeeni nousivat liian helposti korkealle. Lenkin jäljiltä seuranani olivat särkevät jalat ja vuotava nenä. Hiilaritankkauksen takia olo oli muutenkin todella painava ja tukkoinen. Päivän aikana tuli käveltyä aivan liikaa – peräti yli 23 000 askelta. Uni tuli illalla todella helposti.

021108

021111

Perjantaina heräsimme virkeinä peräti 10 tunnin yöunien jälkeen. Päivän ohjelmassa oli käynti Dublinin eläintarhassa, pyörähdys kaupungilla ja visiitti kisaexpolla. Käveltyä tuli taas lähes 25 000 askelta, vaikka otimmekin kisaexpoon bussin. Kisaexpo oli todella iso ja kattava sekä täynnä ihmisiä. Exposaaliiksi tarttui Clif Bareja ja parit juoksusukat. Kisakassista taas löytyi mm. urheilujuomaa, jogurttia ja myslipatukkaa. Osallistumismaksuun kuului finisher-t-paita, joten tällä kertaa expoalueella ei ollut maksuttomia paitoja jaossa. Kaiken sortin maistiaisia sen sijaan piisasi! Expoalueen kisatunnelma tarttui taas kivasti ja ajatukset suuntautuivat taas tulevaan kisaan.

021103

021104

021105

021116

Lauantaina heräsin seitsemän aikoihin ja lähdin perinteiselle kisapäivää edeltävälle kevyelle aamulenkille. Hölkkäilin pitkin joenrantaa ja pyörähdin myös keskustassa Dublinin linnan lähettyvillä. Olipa kummallista taas juosta suurkaupungin keskustassa, joka on lauantaiaamuisin vielä aivan autio ja hiljainen. Askel ei vieläkään ollut niin lennokas, mitä toivoin, mutta onneksi sentään torstaita parempi. Päivä jatkui kiertelyllä keskustassa – askelia kertyi taas lähestulkoon saman verran kuin perjantaina. En kuitenkaan huolestunut kävelymääristä – olenhan aina kävellyt paljon maratonia edeltävinä päivinä.

DCIM103GOPRO

DCIM103GOPRO

Kisa-aamu

Sunnuntaina heräsin puoli seitsemän aikoihin heikohkojen yöunien jälkeen – naapuribaarin jytä jatkui aamuyöhön asti ja heräsin meluun monen monta kertaa. Onneksi kelloja oli kuitenkin siirretty taaksepäin, mikä tarkoitti ekstratuntia untenmailla. Aamulla olo oli tukkoinen ja vetämätön – kaikkea muuta kuin terävä. Ei tuntunut lainkaan kisa-aamulta. Toisaalta sama fiilis oli ollut myös ennen Helsinki City Trailia ja Espoon rantapuolikasta, mistä napsahti ennätys. Vedin tokkuraisena jalkaani pitkät kompressiotrikoot ja ohuen teknisen pitkähihaisen t-paidan. Sää oli juoksun kannalta täydellinen: oli povattu tyyntä, puolipilvistä n. 13 asteen säätä. Pelkäsin pitkien hihojen ja lahkeiden olevan jopa liikaa, mutta muihinkaan vaihtoehtoihin en ollut varautunut.

Suuntasimme monen muun maratoonarin lailla heti seitsemän aikaan hostellin aamupalapöytään. Sekoitin pussipuuroainekset tuttuun tapaan kuumaan veteen, haukkasin pari banaania ja hörppäsin kupin kahvia. Ennen check-outia tyhjensin vielä paniikissa matkalaukkuni kadonneita kuulokkeita etsien, jotka löytyivätkin takkini taskusta, yritin pakata kaikki vaihtovaatteet yhteen kassiin ja tappelin säilytyslokeroiden kanssa. Ihan vailla ongelmia ei siis maratonaamu startannut. Lopulta pääsimme lähtemään maratonin lähtöpaikalle. Starttialueelle oli matkaa n. 2,5 kilometriä. Jalkojani ajatellen olimme harkinneet taksia tai julkista liikennettä (joka oli lähestulkoon pysähtynyt maratonin takia), mutta päätimme kuitenkin kävellä. Parin kilometrin kävely ei 42 kilometrin juoksuun loppupeleissä paljoa vaikuta.

021119
Alkuperäinen kartta löytyy täältä

Lähtö

Saavuimme täpötäydelle Merrion Squarelle n. 8:20 paikkeilla. Ihmisiä oli aivan valtavasti – sanoisin, että enemmän kuin yhdessäkään juoksutapahtumassa, johon olen ikinä osallistunut. Hyvästelin siskoni ja lähdin liikkumaan hitaasti valtavan massan mukana kohti lähtökarsinoita. Itse lähdin ensimmäisessä aallossa eli klo 9:00 – siispä suuntasin ensimmäiseen lähtökarsinaan. Fiilistelin kisamusiikkia ja kertasin vielä tavoitteeni: 4:45-4:50 min/km vauhtia niin pitkälle kuin mahdollista. Ja varovainen toive ennätyksestä – 3:25 alittamisesta.

Lähtö oli suunniteltu niin, että eri aallot asettuivat ensin omiin karsinoihinsa, joista sitten siirryttiin vuorotellen lähtökarsinaan. Olin vielä laskenut sen varaan, että kävisin bajamajassa ennen starttia – uskoin vajaan puolen tunnin valmistautumisajan riittävän vessajonotukseen. No, totuus olikin toinen. Lähtökarsinassamme oli tuhansia juoksijoita, joista noin puolella oli sama ajatus bajamajakäynnistä kuin itselläni. Ja bajamajoja oli paikalla arviolta 20-30 kappaletta. Vessajonot olivat hurjan pitkät ja liikkuivat verkkaisesti. Ei auttanut muuta kun suunnata jonon hännille, sillä vessaan oli pakko päästä. Jouduin matelevassa jonossa paniikkiin: tilanne oli epätoivoinen. Kun lähtölaukaukseen oli viisi minuuttia, edessäni oli vielä kymmenisen ihmistä. Paniikki vaihtui ärtymykseen ja turhautumiseen. Kello tuli yhdeksän, ihmiset hurrasivat, Irlannin kansallislaulu soi ja lähtölaukaus kajahti ilmoille. Yleensä rakastan kisojen lähtötunnelmaa, joka suorastaan inspiroi juoksemaan, mutta nyt olin raivoissani. Asiaan ei auttanut se, että olin yhä vessajonossa, kun seuraava lähtöaalto saapui lähtökarsinaan valtavana vyörynä. Jes, kiva. Kaikki toisen aallon juoksijat painelivat ohitseni ja asettuivat lähtöviivalle. Kello oli jo kymmentä yli kun vihdoin koitti oma vuoroni päästä bajamajaan. Pikakäynnin jälkeen syöksyin ulos vessasta ja ampaisin kohti lähtöviivaa.

Poukkoileva alkukymppi

Toinen aalto oli jo lähtenyt liikkeelle kun ylitin lähtöportin. Edessäni oli valtava massa ihmisiä, jotka liikkuivat eteenpäin kaikessa rauhassa kisatunnelmaa fiilistellen. En päässyt joukon ohi millään. Ainut ajatukseni oli se, että tämä kisa meni nyt plörinäksi. Hetken aikaa mietin jopa heittäväni pyyhkeen tavoitteiden suhteen tiskiin jo kisan tässä vaiheessa ja jääväni suosiolla hölkkäilemään neljän tunnin juoksijoiden lomaan. Olin kuitenkin niin ärsyyntynyt, että päädyin raivoissani poukkoilemaan ihmismassassa sinne tänne ohitellen muita juoksijoita – lähinnä jalkakäytävää pitkin painellen ohi suurimpien ihmisjoukkojen. Tulin siinä ruuhkassa törmäilleeksikin muutaman kilpakumppanin kanssa, mutta onneksi irlantilaiset ovat niin käsittämättömän ystävällisiä, etteivät olleet törppöilystäni moksiskaan – pikemminkin vastasivat pahoitteluihini anteeksipyynnöillä. Ensimmäinen kilometrini sujui välillä jopa kävellen, välillä taas täysillä juosten. Intervallityyli ei välttämättä ollut järkevä tapa startata maratonia, mutta pääsinpähän ainakin suurimman sumpun ohi. Ja ensimmäisen kilometrin taituttua vitosen paremmalle puolelle ajattelin, että kai tästä jotain voisi sittenkin tulla.

021121
Ilme kertoo kaiken alkutaipaleen ärsytyksestä. Kuvat: Finisherpix

Aluksi reitti kulki pari kilometriä keskustassa, josta siirryttiin kohti eläintarhaa ja Phoenix Parkia. Ensimmäisen kilometrin jälkeen vauhtini kohosi huolestuttavan kovaksi – kolmannen kilometrini tahti oli peräti 4:28 min/km. Tiesin meneväni liian kovaa, mutta vauhti tuntui kohtalaiselta – päätin siis juosta sekunteja säästöön. Nousuvoittoisen osuuden alettua vauhtini kuitenkin hidastui hieman, mutta vain hetkellisesti. Phoenix Parkin pitkällä suoralla vauhtini lähenteli jälleen 4:30 min/km tahtia, vaikka puuduttava suora olikin loivaa nousua. Puisto oli kuitenkin täynnä kannustajia, jotka osaltaan auttoivat pitämään vauhtia yllä. Kymppi tuli täyteen puiston loppupäässä aikaan 46:30. Oloni oli ihan ok, mutta ei aivan yhtä hyvä kuin yleensä kympin kohdalla.

Kilometrit 0-5: 4:51 / 4:36 / 4:28 / 4:46 / 4:44 min/km

Kilometrit 5-10: 4:35 / 4:33 / 4:39 / 4:41 / 4:39 min/km

Lennokas toinen kymppi

Phoenix Parkista siirryttiin ihan mielettömän kauniisiin maisemiin. Reitti oli ollut tähän saakka loivaa nousua, joten nyt edessä siinsi irlantilainen nummien ympäröimä jokilaaksomaisema – pääsin kuin pääsinkin siis nauttimaan pienen palan sitä uskomatonta irlantilaista maaseutua. Tässä vaiheessa juoksua ajantajuni katosi. On hyvin vaikeaa eritellä reitin eri kohtia kisan toiselta kymmenykseltä. Loiva nousu oli vaihtunut loivaan, piiiitkään laskuun, jota pyyhälsin menemään vapautuneessa mielentilassa reipasta vauhtia. Kuten olen aiemminkin sanonut, loivat alamäet ovat vahvuuteni. Annoin jalkojen rullata vahvalla, pitkällä askeleella, ja vauhtini kohosi välillä hurjiinkin lukemiin. En kuitenkaan kytännyt kelloa vaan annoin jalkojen viedä. Juoksu tuntui helpolta ja mukavalta. Laskun jälkeen reitti muuttui muistaakseni vähitellen kylämäisemmäksi: reitin varrelle tuli paljon asutusta ja jälleen hurjasti kannustajia. Puoliväli lähestyi aivan liian nopeasti – tiesin vauhtini kostautuvan.

Kilometrit 10-15: 4:44 / 4:37 / 4:23 / 4:37 / 4:28 min/km

Kilometrit 15-20: 4:41 / 4:53 / 4:41 / 4:39 / 4:44 min/km

021114

Hidastuva kolmas kymppi

Jossain parinkymmenen kilometrin kohdilla bongasin siskoni. Liinu juoksi vierelläni hetken aikaa kysellen fiiliksiä. Vastasin, että enkka tulossa tätä menoa, mutta nyt on kyllä hidastettava. Siskojen kohtaamisesta sai taas vähän lisävirtaa, mutta puolikkaan kohdalla tuli ensimmäinen epätoivon tunne. Yleensä puolivälissä oloni on vielä suht hyvävointinen, mutta nyt tunsin jo voimieni olevan vähän lopussa. Ja vielä oli puolet matkasta jäljellä. Erityisesti oikeaan takareiteeni koski – se oli ollut hieman jumissa jo ennen juoksua. Toisaalta myös puolikkaan aikani oli alle 1:40, joten kovassa vauhdissa oltiin. Tiesin, että minulla olisi varaa keventää vauhtia: vielä 1:45 toisella puolikkaalla yltäisin lähelle ennätystäni. Mutta helppoa se ei olisi.

Puolikkaan jälkeen tahtini alkoi hiipua lähemmäs 5 min/km vauhtia. Otin tavoitteekseni vähintään 5 min/km vauhdin – kaikki sen alittavat kilometrit olisivat vain plussaa. Yllättävän pitkän matkaa sainkin vauhdin nostettua yli tavoitteeni vaikka voimani tuntuivat hyytyvän jo ennen 30 kilometrin etappia. Ongelmaksi muodostui myös tankkaus. Lähtökaaoksessa olin pudottanut pari geeliäni, joten ne loppuivat kesken. Tankkauspisteillä ei ollut tarjolla muuta hiilarinlähdettä kuin urheilujuomaa, jota en vatsakramppien pelossa halunnut ihan hirveästi juoda. Onneksi ihanat irlantilaiset kannustajat kisareitin varrella tarjosivat juoksijoille karkkia sekä banaanin ja appelsiinin paloja. Hiilarivajeen pelossa nappasin matkaani karkkeja ja hedelmiä tuon tuosta ja huuhtelin ne alas vedellä, jota tarjoiltiin muutaman mailin välein. Ainiin, kisareitti oli tosiaan merkattu maileilla – kilometrimerkintöjä oli vain viiden kilometrin välein, joten luotin GPS-mittarini matkalaskuriin.

Kilometrit 20-25: 4:44 / 4:51 / 4:41 / 4:50 / 4:48 min/km

Kilometrit 25-30: 4:52 / 4:51 / 4:51 / 4:48 / 4:49 min/km

Pitkät kilometrit 30-38

Jos meno oli 20 kilometrin jälkeen vaikeaa, kolmenkympin jälkeen se kävi jo lähes sietämättömäksi. Vauhti ei vaan yksinkertaisesti meinannut pysyä yllä, ei sitten millään. Kilometrien tahdit painuivat jo viiden minuutin tuntumaan. Jaloista oli kaikki puhti pois, mutta jollain ilveellä sain pidettyä vauhdin tavoitteessani, kilometri kerrallaan. Mutta kilometrit tuntuivat piinaavan pitkiltä. Käytin kaikki laskut hyväkseni saadakseni taitettua sekunteja hyväkseni. 37. kilometrin kohdilla olikin pitkä lasku, joka takasi hieman reippaamman tahdin. Kuitenkin heti laskun jälkeen jalat painoivat taas kuin lyijy. Matkasta on vaikeaa muistaa mitään – lähinnä ihmettelin, miksi matka karttuu niin hitaasti.

Onneksi reitin varrelta löytyi tauluja, joihin oli kirjoitettu motivoivia iskulauseita. Each step takes you closer to your goal. Finishing a marathon is a state of mind that says anything is possible. Pain is temporary, pride is forever. Etenkin viimeisen avulla jaksoin jatkaa tuskaista taivallusta. Lisäksi ihmiset reitin varrella pitivät jalkani liikkeellä.

Kilometrit 30-38: 4:43 / 4:44 / 4:52 / 4:56 / 5:00 / 4:54 / 4:35 / 4:57 min/km

021123 021122

Elämäni pisimmät kilometrit 38-42,2 – for real

38 kilometrin jälkeen luulin antaneeni jo ihan kaikkeni. Enää ei edes kiinnostanut, kuinka kovaa juoksen – lähinnä pelkäsin hyytyväni ennen maalia. Halusin vain maaliin. En uskonut, että vauhdin hidastaminen olisi auttanut kipuun lainkaan – siispä pinnistin sen vielä väkisin sinne 5 minuutin tahdin tuntumaan. Helppoa ei ollut ja luovuttaminen oli lähempänä kuin koskaan. Juoksu sattui joka paikkaan, jalat painoivat lyijyn lailla ja karkit pyrkivät ylös mahastani. Tuntui kuin johonkin kurkkuni ja mahani välimaastoon olisi jumittunut iso möykky, joka poltti koko rintakehääni yhä ikävämmin. Pahoinvoinnin takia en ollut edes tankannut moneen kilometriin.

Neljänkympin kohdilla olin äärimmäisen lähellä pistää kävelyksi. Tiesin kuitenkin, että jos sen tekisin, niin liikkeelle ei olisi enää lähtemistä – ei välttämättä edes kävellen. Jalkani tuntuivat niin heikoilta, että pelkäsin niiden pettävän alta heti vauhdin pysähtyessä. Siispä keskitin kaiken energiani ja huomioni jalkojen liikuttamiseen. Ne eivät liikkuneet itsestään vaan niitä piti päinvastoin todellakin pakottaa liikkeelle.

Usein olen puhunut ”elämäni pisimmistä metreistä”, mutta tällä kertaa ne olivat pidemmät kuin koskaan ennen. Sen huomaa vauhdistakin. Yleensä saan venyttyä vielä loppukiriin ennen maaliviivaa ja nostettua sykkeetkin jopa 190 yläpuolelle. Nyt sellaiseen ei ollut kuitenkaan minkäänlaista saumaa. En muista loppusuorasta juuri mitään, mikä kyllä näkyy maalivideosta 😀 Askel oli painava, lantio laahasi ja keho huojui holtittomasti puolelta toiselle. Täydellinen malli virheellisen juoksuasennon opettamiseen. Mutta pääsin kuitenkin maaliin!! En ollut katsonut kelloa enää moneen kilometriin, mutta laskujeni perusteella epäilin lyöneeni ennätykseni. Se ei kuitenkaan taas kerran tuntunut ensisijaiselta – etenkään, kun heti pysähtyessäni jalkani menivät ennustusteni mukaisesti täysin veteliksi. Siinä joku sitten talutti minut ensiaputelttaan, jossa istuin alas ja vastailin lääkärin kysymyksiin. Olo oli sekava: en esimerkiksi osannut luetella omaa puhelinnumeroani. Parinkymmenen minuutin huilin jälkeen lääkäri päästi minut kuitenkin lähtemään. Kävely oli melkoista hoipertelua, mutta tsemppasin, sillä halusin jo etsiä siskoni ja päästä syömään.

Kilometrit 38-42,2: 4:49 / 4:58 / 4:59 / 5:07 / 5:05 (500 m) min/km

021117

Kisan jälkeen

Nappasin maalialueelta kisakassin, finisher-t-paidan ja mitalin kaulaani. Pian tulin taas pysäytetyksi, kun seuraavat ensiapumiehet äkkäsivät ontumiseni ja tarjosivat minulle jonkinlaista kiristyssidettä kipeään takareiteeni. Kieltäydyin kohteliaasti – halusin jo pois väenpaljoudesta. Yliystävälliset irlantilaiset! 🙂

Löysin siskoni maalialueen läheltä. Vasta tässä vaiheessa tajusin katsoa kellooni. 3:22:31! Uusi ennätyshän sieltä tuli, mikä oli supertuskaisen taipaleeni jälkeen ihan oikeutettu tulos. Kannatti tsempata loppuun asti! Otimme kisapaikalta taksin hotellillemme, jossa vaihdoin kamat. Sitten suuntasimme syömään lähipubiin. Pian pitikin jo suunnata lentokentälle ja aloittaa matka takaisin Suomeen.

021124

Statistiikkaa

Analysoin juoksuani kunnolla vasta jälkikäteen. Virallisella nettoajallani 3:22:31 olin omassa sarjassani (naiset 25-29 v) sijalla 13, naisten kokonaissarjassa sijalla 100 ja kokonaistuloksissa 1683. Aikatavoitteeseen päästiin ja uusi ennätys parani peräti yli kahdella ja puolella minuutilla. Mutta juoksu oli hyvin vaikea. Alkupätkä meni selkeästi toista puolikasta kovempaa vauhtia (alle 1:40 – toinen puolisko siis n. 1:43). Tasaisemmalla vauhdinjaolla matka olisi voinut olla mukavampi, mutta toisaalta ennätys olisi varmasti jäänyt tekemättä. En usko, että vauhti oli tällä kertaa se, mikä teki matkanteosta vaikeaa, vaan matka ylipäätään. Keskisykkeeni jäi ”vain” 170:een, ja maksimisykkeenikin oli vain 178, mikä osaltaan kertoo vaikeasta juoksusta. Jaloissani ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi voimaa, jotta olisin saanut revittyä sykkeeni tuota korkeammalle. Toisaalta se tietysti kertoo osaltaan hyvästä kunnosta. Yleensä kuitenkin loppusuoralla on vielä sen verran voimaa varastossa, että pystyn kunnon loppukiriin – tällä kertaa viimeiset kilometrit olivat koko kisani hitaimmat.

021101

Keskivauhti 4:46 min/km osuu juurikin siihen haarukkaan, jonka asetin itselleni tavoitevauhdiksi. Vauhtini vaihteli kuitenkin paljon juoksun eri vaiheissa – nopein kilometrini oli 4:23, hitain taas 5:07. Uskon vaihtelun johtuvan pääasiassa reitin epätasaisuudesta. Mitään järkyttäviä korkeuseroja ei reitillä tietenkään ollut – olihan kyseessä kaupunkimaraton – mutta nousua tuli kuitenkin aktiivisuusrannekkeeni mukaan yli 30 kerroksen verran. Muut juoksemani maratonit ovat olleet lähestulkoon täysin tasaisia, muutamat loivat nousut ja laskut poislukien. Dublinin maratonilla oli kuitenkin ihan selkeitä mäkiä, joissa vauhti hidastui tai kasvoi huomattavasti. Ehkä juuri nämä mäet ja epätasainen vauhti löivätkin jalkani siihen kuntoon, jossa ne maaliin tullessa olivat.

Jos vertaan juoksuani esimerkiksi Milanoon, missä myös tein ennätykseni, Milano vie tunnemyräkässä voiton. Milanon maratonikin oli toki tuskainen taival – kuten maratonini aina ovat – mutta vähän eri tavalla. Siellä jännitin, kestääkö lonkkani ja kipeä nilkkani loppuun saakka. Nyt tuska oli enemmänkin lihaskipua ja olin vaan kaikin puolin rikki. Milanossa rahkeeni riittivät vielä loppukiriin, mutta Dublinissa olin totaalisen kuollut lopussa enkä tuntenut itseäni millään lailla vahvaksi kuten Milanossa. Maaliviivan jälkeen ei tullut kyyneleitä tai sitä mieletöntä itsensä ylittämisen fiilistä, mikä Milanossa iski todella vahvasti jo viimeisillä kilometreillä. Totta kai olin onnellinen ennätyksestäni, mutten ehkä tavasta, jolla se oli tullut. Hassua, että olin tietyllä tavalla pettynyt itseeni ja kuntooni sen perusteella, miten vaikealta juoksu oli tuntunut, vaikka minun kai olisi pitänyt riemuita siitä, miten sain taisteltua itseni maaliviivan yli. Ehkä syynä on juoksuflown puuttuminen. Flow-tilanhan saavuttaa silloin, kun juokseminen ei ole liian helppo eikä liian vaikeaa vaan sopivan haastavaa. Tällä kertaa tasapaino jäi saavuttamatta. En kuitenkaan missään nimessä ole pettynyt juoksuuni – ennätykseen on aina oltava tyytyväinen ja Dublinin maraton oli tapahtumana ihan super! – mutta omien fiilisten pohjalta tämä kisa ei mene ihan kärkeen.

021115

Tapahtuma

Sitten vielä vähän Dublinin maratonista tapahtumana. Reitti oli ihan älyttömän kaunis ja kivan vaihteleva: reitin varrelta löytyi vihreää nummimaisemaa, joenvartta, asutusta ja vähän kaupunkiakin. Reittiprofiili ei tosin ollut helpoin mahdollinen, muttei mitenkään ylivoimaisen epätasainenkaan. Reitin varrella oli muutamaan otteeseen musiikkia ja pisteitä, joissa kuulutettiin ohi juoksevien nimiä ja aikoja. Huoltopisteitä oli n. viiden kilometrin välein ja niillä oli tarjolla vettä sekä urheilujuomaa – pari kertaa myös geelejä. Vessojakin löytyi matkan varrelta esim. niille, jotka olivat alkuhässäkän takia joutuneet jättämään vessakäynnin väliin.

021120

Tosiaan, alun vessafarssi on suurin miinus, jonka tapahtumalle annan. Vessoja oli hankittu lähtökarsinoihin aivan liian vähän. Lisäksi niitä olisi voinut olla muuallakin kuin vain karsinoissa. Toinen miinus on suihkutilojen puuttuminen. Itse jouduin sen tähden pärjäämään Suomeen saakka pelkällä pikaisella kainalo- ja jalkapesulla vessassa, sillä olimme jo kirjautuneet ulos hotellistamme.

Maalihuoltoon kuului pitkähihainen finisher-t-paita, mitali ja kassi, josta löytyi mm. palautusjuomaa, erilaisia myslipatukoita yms maistiaisia sekä esitteitä. Expopakettiin kuului myös runsaasti maistiaisia sekä esim. heijastinliivi ja otsalamppu.

021118

Parasta Dublinin maratonissa olivat kuitenkin ne ihmiset. En ole ikinä ennen juossut tapahtumassa, jossa reitin varrella olisi jatkuvasti kannustajia! Kannustusjoukkoja oli näkyvissä myös haja-asutusosuuksilla. Ja kannustajat todella toivat oman panoksensa kisaan: he huomioivat juoksijat isoin kyltein ja kannustushuudoin. Lisäksi he jakoivat juoksijoille karkkia, hedelmänpaloja ja juotavaa, mikä oli myös ihan mielettömän kiva ele. Irlantilaisten ystävällisyys välittyi reitin varrelta selkeästi 🙂

Kaiken kaikkiaan Dublinin maratonia on helppo suositella. Sen reitti oli tähän saakka juoksemistani maratoneista ehdoton lempparini. Tapahtumana se oli ennen kaikkea lämmin ja monipuolinen. Ja valtavan iso! Juoksijoita oli ilmoittautunut yhteensä lähes 20 000. Se pisti kyllä koko kaupungin sekaisin. Erityisesti ihmiset tekivät Dublinin maratonista huipputapahtuman. Ihmiset ovat Irlannissa muutenkin niin älyttömän ystävällisiä ja avuliaita, ei voi kun ihailla!

021107

Kiitokset vielä teille kaikille onnitteluista ja viesteistä, jotka toivat hymyn huulille 🙂 Ja kiitokset jälleen omalle huoltotiimilleni Maijulle ja Liinulle – teidän kanssa on vaan ihan parasta reissata ympäri maratoneja ja toki muutenkin ❤ Tähän on hyvä päättää varsinainen kisakausi 2016 – katsotaan myöhemmin, mitä vuosi 2017 tuo juoksun saralla tullessaan.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Dublin Marathon 2016

  1. Vautsi Katju :)! Hieno taistelu, hieno juoksu ja hieno aika! Oot sä melkonen mimmi, huhuhh!! Kivasti kirjoitettu raportti, jota oli mukava lukea! Miten palautuminen on sujunut? 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos Hanna! 🙂 Eipä ole tullut käytyä täällä blogin puolella, joten huomasin kommenttisi vasta nyt. Mutta joo, palautuminen on hyvässä käynnissä. Pystyy jo juoksemaan normaaliin malliin, mutta pelkkää peekoota tosin 😉 Hyvää viikonlopun jatkoa sulle!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s