Syyskuulumisia

Bloggaamiseni on vähentynyt hurjasti sitten elokuun. Syy on hyvin yksinkertainen: äärimmäisen kiireinen arki, joka on johtanut aika ajoin myös pienoisiin vaikeuksiin henkisen jaksamisen kanssa. Kerron tässä postauksessa vähän tarkemmin kuulumisistani ja maratonin jälkeisistä viikoista.

DCIM104GOPRO

Harvemmin täällä blogin puolella avaudun muusta kun juoksemisesta, mutta nyt teen poikkeuksen ja kerron kuulumisiani myös elämän muilla osa-alueilla. Aloitin kesäkuussa suomen kielen opettajan hommat vastaanottokeskuksessa, jossa opetan siis turvapaikanhakijoita. Olen tässä puolen vuoden aikana huomannut, että työni jakaa mielipiteitä melko rankasti. Muun muassa sen takia en tule avautumaan työstäni tämän enempää, mutta yksi asia on selvää: rakastan sitä! Tuntuu, että vihdoin olen löytänyt oman kutsumusammattini 🙂 Aikuisten opettaminen on niin erilaista kuin lasten – molemmissa on toki puolensa, mutta toistaiseksi olen tuntenut aikuisten kanssa työskentelyn ehkä enemmän omakseni. Luokanopettajan työssä yhdistyvät opetus ja kasvatus, joista ensimmäinen tuntuu olevan se, mikä minua enemmän kiehtoo. Suomen kielen opettaminen aikuiselle keskittyy enemmän nimenomaan opetukseen, ja vastaanottokeskus on työympäristönä aivan erityinen – ei mikään helppo vaan sopivan haastava. Lisäksi tuntee tekevänsä arvokasta, omien arvojen mukaista työtä, mikä sekin on työviihtyvyyden ja oman motivaation kannalta tärkeää.

Ja työmotivaationi onkin huipussaan! Töihin on joka päivä mukava mennä – kiitos loistavan työyhteisön ja mahtavien opiskelijoiden – ja päivät hujahtavat ohi hurjaa vauhtia. Viihdyin koko kesän työssäni niin hyvin, että oli helppo päätös jatkaa töitä osa-aikaisena, kun sellaista mahdollisuutta tarjottiin. Samalla oli helppo tehdä päätös siitä, että jatkan opintojani äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan lukiotason pätevyyteen saakka. Se tosin tietää rutkasti lisää opintoja. Tuleva tutkintoni – olettaen, että sen jonain päivänä vielä suoritan loppuun – on 430 opintopistettä. Tämä tarkoittaa reilua kahta vuotta lisää luokanopettajan tutkintoon. Tällä hetkellä kaverini siis valmistuvat, mutta itse tähtään reilun 7 vuoden tavoiteaikaan. Pari vuotta siis vielä, mutta kyllä se on kaiken vaivan arvoista, kun unelma-ammatti on saavutettu 🙂

Töiden jatkaminen on senkin suhteen pakollista, että opintotukikuukauteni loppuvat pian. Koko kuluneen syksyn olen parhaani mukaan yrittänyt yhdistää opiskelua ja töitä. Ja se ei ole ollut ihan niin yksinkertaista kuin aluksi oletin – ei todellakaan! Kaiken vapaa-aikani käytän mahdollisimman tehokkaasti treenaamiseen ja lukemiseen. Muuhun ei yksinkertaisesti riitä aikaa!

Viikkoni muodostuivat erityisesti syys-lokakuun aikana hyvin rutinoituneiksi ja keskenään samannäköisiksi. Nyt, kun maraton on ohi (ja olen sen myötä myös lopettanut säännöllinen Omegawaven maratontreeniohjelman noudattamisen), arkeni on muuttunut hitusen rennompaan suuntaan, vaikka työ- ja koulukuviot toistuvatkin samoina viikosta toiseen. Onneksi toistuvat rutiinit sopivat hyvin suunnitelmalliselle luonteelleni. Nautin siitä, että kalenterini on aikataulutettu: se mahdollistaa myös esimerkiksi opiskelun jaksottamisen arjen keskelle. Toisaalta taas, arkena ei ole aikaa oikeastaan millekään muulle: ei kavereille tai blogille – hengähdystauot käytän johonkin mahdollisimman epärationaaliseen kuten hömppäsarjojen katsomiseen. Välillä työ- ja koulutaakka tuntuu ylivoimaiselta, mutta onneksi yliopiston väliviikkoja, rauhallisia viikonloppuja ja yleisiä vapaapäiviä riittää. Hengähdyspäivät auttavat jaksamaan.

261103

Päiväni toistuvat siis samanlaisina viikosta toiseen. Maanantaina ja tiistaina olen koko päivän töissä. Keskiviikkona ja perjantaina suuntaan aamuluennolta suoraan töihin. Torstain vietän kokonaan yliopistolla. Viikonloput vietän useimmiten Salossa. Yritän treenata aina kun ehdin ja huvittaa – useimmiten vasta työpäivien jälkeen, vaikka tykkäänkin enemmän aamulenkeistä. Maratonin jälkeen olenkin ottanut treenimentaliteetikseni nauttimisen: treenaan mitä huvittaa, miten huvittaa ja milloin huvittaa – tietysti ajan puitteissa. Treenaaminen on jäänyt pääasiassa kevyeen juoksuun (joka on muuten sujunut yllättävän hyvin – kovempia vauhteja en ole vielä ihan hirveästi testaillut), mutta ryhmäliikuntatunnit, sali ja uimahalli kieltämättä houkuttelevat. Nyt ylimenokaudella pidän treenaamisen kevyenä ja haluan testata myös muita lajeja. Valitettavasti ryhmäliikuntatunneillekaan ei oikein tuppaa ehtiä menemään.

En tiedä vielä, jatkuuko työni tammikuun jälkeen. Fiilis töistä on vähän ristiriitainen: en haluaisi lopettaa kivaa työtä, mutta toisaalta arkeni helpottuisi huomattavasti, jos voisin taas keskittyä pelkkään opiskeluun. Treenaamiselle, sosiaalisille suhteille ja blogille riittäisi paljon enemmän aikaa. Joskus mietin, millaista elämäni oli, kun keskityin pelkkään opiskeluun. Nyt voin vain haaveilla moisesta vapaa-ajan määrästä ja siitä, kuinka voin itse aikatauluttaa arkeni ihan oman mieleni mukaan. Ei ihme, että ehdin ravata salilla ja ryhmäliikuntatunneilla tuolloin – sekä kirjoittaa omaa blogiani ja lukea muiden. Jää nähtäväksi, helpottaako tämä kiire keväällä.

261101

Loppuvuoden juoksujutut keskittyvät siis lähinnä ulkoilmasta ja luonnosta nautiskeluun. Viikon päästä saatan mennä juoksemaan Joulujuoksun extempore-meiningillä – muuten ei ole sen kummempia suunnitelmia. Huomenna lähden muutaman päivän minilomalle Leville hakemaan vähän lisäjaksamista hektiseen arkeen. Kyllä tämä tästä, viimeiseen tenttiin on enää vajaat kolme viikkoa aikaa ja joulukin tulee aivan hetkessä 🙂

Sellaista siis tänne. Mitä sun syksyyn kuuluu??

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s