Ylikunnon tila 9 kk juoksutauon jälkeen

Viime kirjoituksessani, kolme kuukautta sitten, olin ylikunnon suhteen hyvillä mielin. Olin nukkunut hyvin jo pitkään, sykkeeni oli laskenut, olo oli parempi ja levänneempi kuin aikoihin. Olin käynyt muutaman kerran kevyellä hölkälläkin ja se oli tuntunut tosi hyvältä. Olin optimistinen ja uskoin, että nyt on käynyt käänne parempaan päin ja voisin heittää kevyen hölkkälenkin jo viikoittain ja sitten vähitellen lisätä lenkkien määrää ja pituuksia. Ja päästä treenaamaan kunnolla sitten keväällä. Voisin myös aktivoitua jälleen instagramissani ja blogiinkin tulisi vihdoin jotain kirjoitettavaa.

Olin niin väärässä.

Tuon elokuun puolen vuoden lepoetapin jälkeen tilanne on mennyt todella paljon huonompaan suuntaan. Elokuun lopussa lähdin muutaman päivän minilomalle Budapestiin. Sielläkin sain nukuttua hyvin, mutta palattuani Suomeen alkoi alamäki. Tuon reissun jälkeen en ole juossut askeltakaan. Sykkeeni nousivat ja nukkuminen alkoi vähitellen tuntua taas vaikeammalta ja vaikeammalta. Löin äkkiä jarrut pohjaan ja minimoin taas kaiken rasituksen. Varoin hengästyttämästä itseäni ja tein kaikkeni vaaliakseni yöuniani. Siirryin pois ruutujen äärestä jo alkuillasta, rajoitin kofeiinin juonnin yhteen kuppiin päivässä, join iltaisin rauhoittavaa iltateetä, tein rentoutumisharjoituksia ja rauhoitin illat muutenkin mahdollisimman hyvin. Aloitin myös unipäiväkirjan, johon kirjoitin joka aamu edellisen yön unisaldon, miltä uni oli tuntunut ja mitä olin illalla tehnyt. Turhaan.

Elokuun jälkeen yöuneni muuttuivat taas pääsääntöisesti huonoiksi. Kun loppukesästä yöuneni olivat vielä kuudesti viikossa hyvät ja kerran viikossa huonot, syksyllä tilanne kääntyi täysin päinvastaiseksi ja pystyin nukkumaan hyvin keskimäärin vain yhtenä yönä viikossa. Samassa, tai jopa pahemmassa jamassa ollaan edelleen. En ole itse asiassa pystynyt nukkumaan hyviä unia nyt kuukauteen. Menen aikaisin sänkyyn lukemaan kirjaa, mutta uni ei vain tule. Jos joskus saankin (melatoniinin avulla) unta ennen puoltayötä, heräilen yöllä useita kertoja. Yhtenäistä unta tulee yleensä muutama tunti, sitten herään enkä saa taas nukuttua ainakaan puoleen tuntiin. Herään pienimpäänkin ääneen – esimerkiksi jos yläkerran naapuri käy vessassa tai kun vanhempieni luona yöpyessäni ulko-ovi käy toisella puolella taloa. Herään myös esimerkiksi kännykän valoon tai jostain ikkunaverhon raosta pilkottavaan katulampun loisteeseen. Joskus herään ilman mitään ulkoista syytä. Uneni on siis todella kevyttä, levotonta ja pinnallista. Herätessäni olen heti täysvalmiudessa – pirteänä ja syke korkealla. Toisinaan herään siihen, että varpaani ovat jäässä, toisinaan taas  siihen, että olen hiestä litimärkä. Jos herään kuuden jälkeen, en saa enää mitenkään unta – vaikka sitä olisi takana vasta neljä tuntia. Näin kävi juuri viime yönä: olisin voinut nukkua kuinka pitkään tahansa, mutta en saanut unta ja silti heräsin kuuden pintaan enkä enää nukahtanut.

Melatoniini ei juurikaan auta nukkumiseeni. Unilääkkeet auttavat, mutta niitä en haluaisi käyttää. Unilääkkeet eivät takaa luonnollista unta ja paranemista. Ne eivät korjaa suurinta ongelmaani vaan pahimmillaan tekevät seuraavasta päivästä vieläkin vaikeamman. Ja ylikuntoahan ei lääkkeillä korjata.

No voisiko joku kertoa, millä se sitten korjataan?? Alkaa olla mieli maassa ja luovuttanut olo, kun mikään ei auta. Ei tätä unettomuutta ja levottomuuttakaan jaksa ikuisuuksia. Tällä hetkellä kyse ei ole enää vain juoksemisesta. Haluaisin vaan parantua. Haluaisin, ettei joka ilta tarvitse pyöriä sängyssä ja miettiä, tuleeko se uni vai ei. Ja että edes joskus olisi rauhallinen olo levottoman sijaan. Ja ettei sairastuisi pikku flunssaan suunnilleen joka toinen viikko. Juoksusta viis, nyt haluan vain parantua.

Uni siis tosiaan vaikuttaa suoraan ylikuntoni tilaan – tai sitten se vaikuttaa uneeni. Sykkeeni ovat korkealla ja olo on levoton – huomaan itsestäni, etten ole kunnossa enkä siis halua edes yrittää käydä lenkillä ennen kuin tilanne muuttuu. Olen mitannut ortostaattista sykettäni pari kertaa ja se on huidellut taas jossain 40 ja 50 välillä. Sykkeen mittaaminen tuntuu turhalta, sillä osaan ennustaa sen lukemat jo kuuntelemalla omaa kroppaani. Hei, jotain positiivista: olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani!!

Siihen ne tämän postauksen positiiviset sitten jäivätkin. Tällaisia asioita pyörittelen lääkärikäynneillä eikä kukaan osaa vastata minulle, mikä avuksi. Useampikin yleislääkäri on väittänyt, ettei tämä ole normaali ylirasitustila (eräs väitti, että ylikunto kestää korkeintaan muutaman viikon!!) ja nostanut esiin ties minkälaisia (lähinnä henkisen puolen) diagnooseja. Ehkä olisi vihdoin aika kaivaa säästöistä sen verran rahaa, että voisi käydä urheilulääkärin pakeilla. Tuskin sieltäkään mitään uutta tulisi, mutta saisi ainakin mielenrauhan ja (toivottavasti) tiedon siitä, että tämä aaltoliike on ylikunnossa normaalia ja malttamalla kaikki lopulta paranee. Ainakin toivon niin ja yritän uskotella sitä itselleni joka päivä. Aina ei kuitenkaan ole helppoa olla positiivinen.

Pahoittelut vielä ehkä hieman synkkämielisestä avautumisestani. Ehkä tämän takia olen taas ottanut etäisyyttä juoksu-someen: uutiset tältä suunnalta eivät ole kovin valoisia ja asioiden vatvominen tuntuu vaan repivän haavat kunnolla auki. Yritän yhä edelleen keskittyä muihin asioihin ja niitähän riittää, muttei kouluun ja töihinkään pysty keskittymään jos ei saa nukuttua.

Paraneeko tää tästä koskaan?? Vertaistukea otetaan vastaan!

181117

Mainokset

20 kommenttia artikkeliin ”Ylikunnon tila 9 kk juoksutauon jälkeen

  1. Toivoisin että voisin antaa jotain hyviä vinkkejä tai ideoita, mutta itselläni kun ei ole kokemusta, niin tyydyn vaan toivottamaan ihan kamalasti tsemppiä ja voimia! Ehkä kannattaisi ottaa rahaa sieltä säästöstä ja käydä lääkärillä? Kannattaa ajatella niin, että oma terveys ja hyvinvointi on kuitenkin tärkeämpää kun ne säästöt 🙂 Ainakin olisi sitten sekin vaihtoehto katsottu! Mukavaa viikonloppua sulle 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Ei kuulosta hyvältä! 😮 Mulle tuli mieleen lähinnä sellainen muna/kana-kysymys eli mikä aiheuttaa mitäkin. Unettomuus itsenäisestikin aiheuttaa noita kuvailemiasi oireita, jotka on mullekin vähän turhan tuttuja viime talvelta. Itse turvauduin satunnaisesti myös unilääkkeisiin ja ajattelin, että ne ainakin takaavat joillekin öille pidemmän unen samalla kun työstän itse syytä, stressaavaa elämäntilannetta. Käsittelin unettomuutta myös psykologin kanssa muutaman käynnin verran, lämpimästi suosittelen! Voi antaa enemmän työvälineitä omien mietteiden käsittelyyn. Mindfulnessista moni on kanssa ilmeisesti hyötynyt, en itse päässyt siihen oikein kiinni, ja white noise -ym äänet ei todellakaan auttanut 😅

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista! 🙂 Joo olen ihan samaa pohtinut. Unettomuus aiheuttaa näitä oireita ja oireet aiheuttavat unettomuutta, kun niistä alkaa stressata. Ja oon samaa mieltä myös unilääkkeistä. Muhun ne vaan tuntuvat vaikuttavan todella vahvasti. Ehkä pitäisi pyytää jotain miedompaa reseptiä. Mutta pääasiassa haluaisin päästä unettomuudesta eroon muilla keinoilla. Nyt olen sopinut tapaamisen psykologin kanssa näihin asioihin liittyen, eiköhän se auta 🙂

      Tykkää

  3. Tsemppiä Katju, toivottavasti apu nukkumiseen löytyy. Itselleni suurin apu oli mindfulness hengitysharjoituksista, joka auttoi rauhoittamaan autonomisen, parasympaattisen hermoston, kun jänitystiloja oli kertynyt liikaa. Myös jooga auttoi samaan asiaan.

    Kokeilepa kehomeditaatio harjoituksia, 20-40 min tietoiset hengitysharjoitukset jumppapatjalla maaten auttavat.

    Toinen, mikä voi olla voisi olla avuksi, on TRE täristysharjoitus. Tension Release Exercise, joka auttaa myös purkamaan kroppaan kertynyttä jännitystä. Tämä vaatinee 1-2 ohjattua tutustumista, kun kehomeditaation voi tehdä itse kuunnellen ohjeita netistä.

    Molemmat auttavat minimiefortilla purkamaan kehon syviä jännitystiloja ja rauhoittavat sekä mieltä etteä kehoa. Uskoisin että niistä olisi apua.

    Liked by 1 henkilö

    1. Iso kiitos sinulle jälleen! Uskon, että näistä vinkeistä olisi mulle apua. Totta puhuen olen vähentänyt hengitysharjoituksia kesän jälkeen paljon. En vaan enää jaksanut tehdä niitä, kun ne eivät tuntuneet auttavan. Myöskään joogassa en ole käynyt kevään jälkeen. Nyt kuitenkin kommentistasi inspiroituneena olen tehnyt muutamia ohjattuja hengitysharjoituksia ja ne ovat rauhoittaneet iltoja tosi kivasti! Ennen tein hengitysharjoitukset omatoimisesti, mutta ohjatut tuntuvatkin toimivan paremmin. Ehkä jatkan niitä ja elvytän taas joogaharrastuksen 🙂

      Liked by 1 henkilö

  4. Itsellä nyt takana 2 vuotta taistelua uniongelmien ja ylirasitustilan kanssa. Vuoden kärsin unettomuudesta ja levottomuudesta jatkuvasti, viimeinen vuosi ollu vaihtelevaa. Kesän jälkeen tilanne unien suhteen helpottanut ja pystyn nukkumaan ilman nukahtamislääkettä. Vaikka lääkkeet eivät ole ratkaisu ongelmaan, niin mä olen ajatellut sen aina niin, että hulluksi siinä tulee, jollei nuku. Ja keho tarvitsee sitä unta, jotta palautuu. Enkä puhu nyt varsinaisista unilääkkeistä, vaan nukahtamislääkeestä, esim. itse käyttänyt masennuslääkkeitä pieninä määrinä, jotka aiheuttavat uneliaisuutta. Ottaa lääkkeen tarpeeksi aikaisin (21-22 väliin), niin ei ainakaan itsellä ole ollut päiväväsymystä. Ei vaikuta unen laatuun, kuten varsinaiset unilääkkeet (imovane ym.) Käytin säännöllisesti lääkettä yli vuoden ja nyt kun tunnen, että kroppa ei ole enää ylikierroksilla, lopetin käytön ja nukun hyvin ilmankin. Ei vierotusoireita tms. Lääkärinikin sanoi, pääasia, että nukkuu. Lopettaa lääkkeen sitten, kun siltä tuntuu, eikä ota sen käytöstä stressiä. Olin uniklinikalla Turussa, sielläkin sanottiin, ettei pidempiaikaisesta käytöstä haittaa. Itsellä ei ainakaan rentoutumiset ym auttaneet pahimmassa vaiheessa, unilääkkeet oli ratkaiseva tekijä, kun alkoi nukkumaan ja keho pystyi alkaa parantua. Tsemppiä kovasti, toivottavasti pian helpottaa😊

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentistasi! 🙂 Se muutti hieman suhtautumistani unilääkkeisiin. Ehkä niistä tosiaan sitten onkin hyötyä – silloin tällöin käytettynä. Ja kuten sanoit, on parempi vaihtoehto nukkua lääkkeiden avulla kuin ei lainkaan. Mulla on siis samanlainen lääke käytössä, nukahtamista helpottava. Mutta sekin tuntuu vaikuttavan minuun tosi paljon. Otan lääkettä vain murusen verran, mutta olen silti tokkurassa seuraavana päivänä, Kai ihmiset voivat olla niille alttiita erilailla? No kuitenkin, viestisi käy järkeen ja voi kai siis aina toisinaan napata lääkkeen jos siltä tuntuu. Kiitos ja hyvää loppuvuotta sekä toipumista sinnekin!

      Tykkää

  5. Voi Katju! Toivotan sulle mitä parhainta tsemppiä. Olen kuullut sanottavan, että ylikunnosta parantuminen vie vähintään tuplasti mitä se on kestänyt. Tietysti voi olla todella vaikeaa määritellä, milloin ylikunto on alkanut; jos siis on treenannut ylikunnossa puolisen vuotta, parantuminen vienee vähintään vuoden. Tuo parisen viikkoa on kyllä hölynpölyä!
    Suosittelen ehdottamasti investointia urheilulääkärikäyntiin. Olen itse turvautunut siihen kerran, ja oli kaiken rahan arvoista. Helsingistä varmasti löytyy konkareita, Tampereelta osaisin suositella muutamaa, Helsingin lääkäreitä en tiedä.

    Voimia ja halauksia Katju! ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Riina! On kyllä vaikeaa tosiaan määritellä, milloin ylikunto alkoi. Ja mun kohdalla paranemiseen vaikuttaa varmasti myös moni muu asia – stressi ja syömiset esimerkiksi. Mutta uskon itsekin, että paraneminen vie varmaan vähintään sen vuoden. Urheilulääkäri varmaan tosiaan osaisi auttaa asiassa – pitää suunnata sinne. Kiitos vielä ja hyvää loppuvuotta! ❤

      Tykkää

      1. Varmasti on vaikeaa määritellä, oireet eivät välttämättä ole alkuun niin selviä jne. Ja juuri kuten sanoit; paranemiseen vaikuttavat monet asiat, ihminen on kokonaisuus, eikä psyykettä voi erottaa fyysisestä terveydestä. Eräs urheilulääkäri totesi minulle, ettei kroppa tiedä tuleeko kuormitus fyysisestä rasituksesta vai psyykkisestä stressistä (esim. opiskelusta). En ollut ajatellut asiaa koskaan tuosta näkökulmasta, ja mielestäni tuo oli todella havainnollistava esimerkki kehomme kokonaisuudesta.

        Kiitos Katju, parempaa loppuvuotta sinullekin! Parannut tästä varmasti ja sen jälkeen olet entistä vahvempi. ❤

        Tykkää

  6. Voi että, onpa kurja, että tilanne ei ole mennyt parempaan. Mulla ei sinänsä ole tarjota mitään fiksuja neuvoja, kun ei ole samanlaisesta asiasta kokemusta. Tai yksi uupuminen löytyy taustalta, mutta ei noin pitkäkestoisena. Sen sijaan muistan kommentoineeni sulle joskus ajat sitten, että taukoilen täällä itsekin fyysisen vamman vuoksi. No, tilanne on aivan sama edelleen. Se vamma ei ole hävinnyt mihinkään. Eli siihen voin kyllä antaa vertaistukea, kun tuntuu, ettei homma mene eteenpäin ja lääkärit eivät osaa sanoa mitään (olen kokeillut niitä urheilulääkäreitäkin). Mutta sinuna mä ehkä kyllä investoisin asiaan perehtyneeseen lääkäriin. Jos nuo yleislääkärien tiedot ovat tuota tasoa, mitä kuvasit, niin niistä ei ehkä hirveästi ole apua. 😀

    Onhan se varmasti vähän sellainen noidankehä, kun ylikunnon vuoksi ei saa nukuttua ja sitten ylikunnosta on vaikea palautua ilman kunnon unia. MIten muu stressi tai syömiset? Nehän ovat myös merkittävässä asemassa paranemisessa. Mutta tosiaan en ole lääkäri, joten en ala tässä nyt spekuloimaan enempää. 🙂

    Tarkoitus oli siis sanoa, että mä uskon tietäväni ainakin suunnilleen, miltä susta tuntuu. Vaikka meillä ongelmat ovatkin erilaiset, niin yhteistä on se, ettei normaali arki suju. Saati sitten, että pääsisi tekemään sitä, mistä tykkää (=urheilemaan). Mullakin tätä on jatkunut jo todella pitkään, eli tiedän, miten raskasta se on.

    Tsemppiä hurjasti sinne!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentistasi!! Tosi ikävä kuulla, ettei sunkaan vammasi ole parantunut vielä 😦 Toivottavasti siihen löytyisi vielä jokin ratkaisu! Koska kuten sanoit, arki ei vaan tunnu sujuvan ilman urheilua. Jotain puuttuu, ja tätä vaihetta ajattelee tietynlaisena välivaiheena ennen urheilun pariin palaamista. Eikä silloin pysty nauttimaan arjesta saalla tavalla!! Tai ainakin mulla on sellainen olo. Joka päivä vaan ajattelee, että ”sit kun pääsee taas juoksemaan…” Mutta eihän sitä voi tietää, kuinka pitkään tätä jatkuu! Parasta olisi vaan pystyä elämään sitä arkea ilman urheilua tai ”sitku”-ajattelua. Olisi arki niin paljon helpompaa, kun ei ajattelisi asiaa koko ajan.

      Ja tosiaan, urheilulääkärissä pitää nyt ehdottomasti käydä! Ehkä ne osaa neuvoa vähän paremmin kuin yleislääkärit 🙂

      Kiitos vielä ja tsempit sullekin paranemiseen!

      Tykkää

    2. Niin ja sitä piti vielä sanoa, että mun kohdalla myös syömisjutut ja stressi muutenkin vaikuttavat tuohon kaikkeen, siinä oot ihan oikeassa. Onhan tää koko juttu sellainen vyyhti ettei mitään järkeä, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta ei tässä kai muu autakun alkaa purkaa sitä vähitellen 🙂

      Tykkää

  7. En osaa neuvoa enkä tiedä mikä ylikuntosi aiheutti mutta voin kertoa oman kokemukseni. Keväällä 2015 ajauduin jostain syystä ylikuntoon. Takana oli 1,5v todella stressaava kausi jolloin olin kyllä elämäni parhaassa kunnossa mutta armottomassa stressitilassa. Ajattelin olevani jo kuivilla sen suhteen enkä tänäkään päivänä näe treeneistä syytä kunnon romahtamiseen. Armottomaan väsymykseen ja muihin oireisiin sain kilpirauhaslääkkeet kokeeksi. Ne helpottivat väsymystä ja palauttavat työkykyä, mutta toivat mukanaan liudan sivuvaikutuksia,mm. suolisto ja hormonitoiminta sekosi. Sen kanssa ihmettelin 1,5v. Lopulta n. vuosi sitten sain hankalan urtikarian viljoista. Suoliston tähystysten jälkeen jätin viljat pois niin ruokatorven tulehdus ja kutina hellitti ja lopulta jätin myös tyroksiinin pois lääkärien vastustuksesta huolimatta ja olen voinut paremmin kuin vuosiin.
    Nyt keväällä meillä löytyi katosta vesivahinko ja kun se avattiin oireilin aika pahasti, mutta korjauksen jälkeen kaikki on taas paremmin. Huomaan esimerkiksi että nukun paremmin ja palaudun treenistä nopeammin.
    Unettomuus oli mulla vain oire muiden joukossa ja luulen että se johtui ettei kortisolit toimineen normaalisti. Aamulla heräsin ihan ok mutta jo tunnin päästä meinasin nukahtaa eteisen lattialle kenkiä laittaessa ja illalla oli taas ihan pirteä kun olisi pitänyt mennä nukkumaan. Kaikki rasitus tai vastoinkäymiset sai kropan hiljaa tärisemään. Ainoa liikunta mihin pystyin oli 20-25 min voimatreeni ja kävely.
    Luin että voimatreeni nostaa testosteronitasoa, mikä taas tasoittaa kortisolia ja koin että siitä oli minulle apua ja aamupuntin jälkeen jaksoin työpäivän paremmin.

    Koko sotku alkoi vain ”ylikunnosta” mutta itse ajattelin että kroppaa kuormitti joku niin ettei se kestänyt sitä tavallista treeniä.

    Tulipa pitkä tarina mutta melkoista opiskelua ja kokeilua tämä paranemisprosessi on ollut ja aika huonosti apua on löytynyt.
    Tsemppiä paranemiseen 😊

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos tarinastasi! Se antaa voimaa, että ehkä tästä itsekin joskus toivun. Paljon samoja juttuja tunnistan omastakin elämästäni. Stressi itsenikin tähän ajoi, treenimäärä sinänsä ei lisääntynyt vaan pikemminkin vähentyi ylikunnon edetessä. Aikamoista ylä- ja alamäkeä tuo sinunkin ylikuntokokemuksesi on tosiaan ollut! Varmasti jokaisen ylikunto on erilainen ja siitä selviää eri keinoin. Hienoa, että olet löytänyt omaa tilaasi helpottavat jutut, ehkä minäkin tästä vielä!

      Kiitos vielä ja mukavaa loppuvuotta! 🙂

      Tykkää

  8. Hurjasti tsemppiä Katju. Sanattomaksi vetää. ❤ Niiiin moni asia vaikuttaa kaikkeen, ja unettomuus erityisesti vaikuttaa koko elämään. Toivottavasti löydät keinoja olosi parantamiseksi. Olethan käsitellyt niitä syömishäiriöön liittyviä asioita psykologilla tms – sieltäkin voi toki niitä taustasyitä olollesi/unettomuudelle löytyä. Toivon, että voit niiiin hyvin kuin tässä hetkessä on mahdollista.<3

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Satu! ❤ Ihan totta, oman ylikuntoni taustalla on tosi monta asiaa, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Psykologilla en ole käynyt enää vähään aikaan. Koin, että asioiden vatvominen vain pahensi oloani. Koen myös, että syömiseni on jo hanskassa ja painonikin on noussut paljon, vanhat vaatteet eivät enää mahdu päälle. Siksi syömisestä puhuminen alkoi pikemminkin ahdistaa. Mutta nyt olen taas menossa tapaamaan psykologia ja tarkoituksena olisi puhua tästä ylikuntoasiasta ja siihen liittyvistä tunteista. Eiköhän se siitä. Kiitos vielä ja hyvää loppuvuotta! 🙂

      Tykkää

  9. Moi Katju!

    Itse kärsin myös ylikunnosta (taukoa urheilusta on nyt neljä kuukautta). Nyt loppusyksystä mulla on ollut myös univaikeuksia, jotka lopulta kärjistyivät siihen, että en saanut nukuttua kahteen viikkoon kuin pari tuntia yössä. Tähän vaikutti ylikunnon lisäksi myös vahvasti se, että aloin stressaamaan unettomuuttani, jonka takia en ainakaan saanut nukuttua. Nyt olen ottanut illalla melatoniinia, lukenut kirjaa, tehnyt rentoutumisharjoituksia ja syönyt runsaan iltapalan, jotta saisin paremmin unta, ja tämä on auttanut minulle. Tsemppiä sullekin, jos kärsit vielä unettomuudesta. Suosittelen kyllä käyttämään unilääkkeitä edes hetken aikaa, jotta pahimmasta unettomuudesta pääsee eroon – sen jälkeen on helpompi keskittyä ylikunnosta paranemiseen 🙂

    Toiseksi haluan vinkata yhden kirjan, josta on ollut mulle paljon apua. Itse sairastuin viisi vuotta sitten anoreksiaan, ja vaikka siitä olenkin fyysisesti parantunut jo aikoja sitten, on anorektinen ajattelu ollut läsnä mun arjessa enemmän tai vähemmän. Tä kirja on Terese Alvenin Jätteviktig – att må bra efter en ätstörning. Kirja on ruotsiksi, mutta musta se on kuitenkin helppoa tekstiä, ja itse olen tykännyt siitä tosi paljon, ja kokenut siitä olevan paljon apua. Siinä ei käydä läpi millasta anoreksia on (oon todennut että, noiden asioiden vatvominen vaan pahentaa oloa), vaan siinä keskitytään enemmän itse paranemiseen ja henkiseen puoleen. Oon itse tän ylikunnon myötä tajunnut, kuinka paljon mulla oli vielä anorektista ajattelua ennen tätä ylikuntoa, varsinkin urheilemiseen liittyen. Kauhea sanoa näin, mutta oon itse sitä mieltä, että tässä ylikunnossa oli myös paljon hyvää. Ilman sitä en olisi luultavasti ikinä tai vielä pitkään aikaan pystynyt muuttamaan mun suhtautumista liikuntaan, kun aikaisemmin päivänkin liikkumattomuus ahdisti. Enkä todellakaan halua elää loppuelämääni niin, vaan haluan nauttia liikunnasta ja tehdä sitä vain koska se on kivaa ja nautin siitä.

    Kyllä me vielä selvitään tästä ylikunnosta molemmat! Ja sen jälkeen osaa arvostaa mahdollisuutta liikkua paljon enemmän kuin aikaisemmin. Uskon, että kun joskus paranen tästä, en itse aikaan tule vaan suorittamaan juoksulenkkejäni, vain koska kalenteriin on merkitty lenkki kyseiselle päivällä.

    Paljon tsemppiä sulle paranemiseen. Niin ja kivaa joulua 🙂

    Tykkää

    1. Moi Ella!

      Pahoittelut, kun vastaan viestiisi vasta nyt. En ole käynyt blogissa aikoihin 😦 Kurja juttu toi sun ylikunto – onko yhtään paranemaan päin?

      Tosi fiksuja ajatuksia syömishäiriön vaikutuksista. Itsekin olen huomannut, että ne yhä muhivat päässäni ja vaikuttavat elämään ainakin jossain määrin, turha sitä on kieltää. Mun mielestä on tärkeää tiedostaa se, silloin ne ajatukset eivät pääse yhtä helposti huijaamaan. Pitääkin tsekata toi kirja jossain vaiheessa, kiitos vinkistä 🙂

      Ja olen täysin samaa mieltä myös siitä, että ylikunnosta on ollut apua. Se on saanut ymmärtämään tärkeitä asioita elämästä. Joskus asiat pitää oppia kantapään kautta ja mä en ainakaan olisi ikinä oppinut jarruttamaan, jollei kroppa ois sanonut itseään irti.

      Paranemisia sulle ja hyvää jatkoa!! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s