Ylikunnon tila 9 kk juoksutauon jälkeen

Viime kirjoituksessani, kolme kuukautta sitten, olin ylikunnon suhteen hyvillä mielin. Olin nukkunut hyvin jo pitkään, sykkeeni oli laskenut, olo oli parempi ja levänneempi kuin aikoihin. Olin käynyt muutaman kerran kevyellä hölkälläkin ja se oli tuntunut tosi hyvältä. Olin optimistinen ja uskoin, että nyt on käynyt käänne parempaan päin ja voisin heittää kevyen hölkkälenkin jo viikoittain ja sitten vähitellen lisätä lenkkien määrää ja pituuksia. Ja päästä treenaamaan kunnolla sitten keväällä. Voisin myös aktivoitua jälleen instagramissani ja blogiinkin tulisi vihdoin jotain kirjoitettavaa.

Olin niin väärässä.

Tuon elokuun puolen vuoden lepoetapin jälkeen tilanne on mennyt todella paljon huonompaan suuntaan. Elokuun lopussa lähdin muutaman päivän minilomalle Budapestiin. Sielläkin sain nukuttua hyvin, mutta palattuani Suomeen alkoi alamäki. Tuon reissun jälkeen en ole juossut askeltakaan. Sykkeeni nousivat ja nukkuminen alkoi vähitellen tuntua taas vaikeammalta ja vaikeammalta. Löin äkkiä jarrut pohjaan ja minimoin taas kaiken rasituksen. Varoin hengästyttämästä itseäni ja tein kaikkeni vaaliakseni yöuniani. Siirryin pois ruutujen äärestä jo alkuillasta, rajoitin kofeiinin juonnin yhteen kuppiin päivässä, join iltaisin rauhoittavaa iltateetä, tein rentoutumisharjoituksia ja rauhoitin illat muutenkin mahdollisimman hyvin. Aloitin myös unipäiväkirjan, johon kirjoitin joka aamu edellisen yön unisaldon, miltä uni oli tuntunut ja mitä olin illalla tehnyt. Turhaan.

Elokuun jälkeen yöuneni muuttuivat taas pääsääntöisesti huonoiksi. Kun loppukesästä yöuneni olivat vielä kuudesti viikossa hyvät ja kerran viikossa huonot, syksyllä tilanne kääntyi täysin päinvastaiseksi ja pystyin nukkumaan hyvin keskimäärin vain yhtenä yönä viikossa. Samassa, tai jopa pahemmassa jamassa ollaan edelleen. En ole itse asiassa pystynyt nukkumaan hyviä unia nyt kuukauteen. Menen aikaisin sänkyyn lukemaan kirjaa, mutta uni ei vain tule. Jos joskus saankin (melatoniinin avulla) unta ennen puoltayötä, heräilen yöllä useita kertoja. Yhtenäistä unta tulee yleensä muutama tunti, sitten herään enkä saa taas nukuttua ainakaan puoleen tuntiin. Herään pienimpäänkin ääneen – esimerkiksi jos yläkerran naapuri käy vessassa tai kun vanhempieni luona yöpyessäni ulko-ovi käy toisella puolella taloa. Herään myös esimerkiksi kännykän valoon tai jostain ikkunaverhon raosta pilkottavaan katulampun loisteeseen. Joskus herään ilman mitään ulkoista syytä. Uneni on siis todella kevyttä, levotonta ja pinnallista. Herätessäni olen heti täysvalmiudessa – pirteänä ja syke korkealla. Toisinaan herään siihen, että varpaani ovat jäässä, toisinaan taas  siihen, että olen hiestä litimärkä. Jos herään kuuden jälkeen, en saa enää mitenkään unta – vaikka sitä olisi takana vasta neljä tuntia. Näin kävi juuri viime yönä: olisin voinut nukkua kuinka pitkään tahansa, mutta en saanut unta ja silti heräsin kuuden pintaan enkä enää nukahtanut.

Melatoniini ei juurikaan auta nukkumiseeni. Unilääkkeet auttavat, mutta niitä en haluaisi käyttää. Unilääkkeet eivät takaa luonnollista unta ja paranemista. Ne eivät korjaa suurinta ongelmaani vaan pahimmillaan tekevät seuraavasta päivästä vieläkin vaikeamman. Ja ylikuntoahan ei lääkkeillä korjata.

No voisiko joku kertoa, millä se sitten korjataan?? Alkaa olla mieli maassa ja luovuttanut olo, kun mikään ei auta. Ei tätä unettomuutta ja levottomuuttakaan jaksa ikuisuuksia. Tällä hetkellä kyse ei ole enää vain juoksemisesta. Haluaisin vaan parantua. Haluaisin, ettei joka ilta tarvitse pyöriä sängyssä ja miettiä, tuleeko se uni vai ei. Ja että edes joskus olisi rauhallinen olo levottoman sijaan. Ja ettei sairastuisi pikku flunssaan suunnilleen joka toinen viikko. Juoksusta viis, nyt haluan vain parantua.

Uni siis tosiaan vaikuttaa suoraan ylikuntoni tilaan – tai sitten se vaikuttaa uneeni. Sykkeeni ovat korkealla ja olo on levoton – huomaan itsestäni, etten ole kunnossa enkä siis halua edes yrittää käydä lenkillä ennen kuin tilanne muuttuu. Olen mitannut ortostaattista sykettäni pari kertaa ja se on huidellut taas jossain 40 ja 50 välillä. Sykkeen mittaaminen tuntuu turhalta, sillä osaan ennustaa sen lukemat jo kuuntelemalla omaa kroppaani. Hei, jotain positiivista: olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani!!

Siihen ne tämän postauksen positiiviset sitten jäivätkin. Tällaisia asioita pyörittelen lääkärikäynneillä eikä kukaan osaa vastata minulle, mikä avuksi. Useampikin yleislääkäri on väittänyt, ettei tämä ole normaali ylirasitustila (eräs väitti, että ylikunto kestää korkeintaan muutaman viikon!!) ja nostanut esiin ties minkälaisia (lähinnä henkisen puolen) diagnooseja. Ehkä olisi vihdoin aika kaivaa säästöistä sen verran rahaa, että voisi käydä urheilulääkärin pakeilla. Tuskin sieltäkään mitään uutta tulisi, mutta saisi ainakin mielenrauhan ja (toivottavasti) tiedon siitä, että tämä aaltoliike on ylikunnossa normaalia ja malttamalla kaikki lopulta paranee. Ainakin toivon niin ja yritän uskotella sitä itselleni joka päivä. Aina ei kuitenkaan ole helppoa olla positiivinen.

Pahoittelut vielä ehkä hieman synkkämielisestä avautumisestani. Ehkä tämän takia olen taas ottanut etäisyyttä juoksu-someen: uutiset tältä suunnalta eivät ole kovin valoisia ja asioiden vatvominen tuntuu vaan repivän haavat kunnolla auki. Yritän yhä edelleen keskittyä muihin asioihin ja niitähän riittää, muttei kouluun ja töihinkään pysty keskittymään jos ei saa nukuttua.

Paraneeko tää tästä koskaan?? Vertaistukea otetaan vastaan!