Uusi vuosi, uudet mahdollisuudet

Vuosi 2017 oli ja meni. Se oli elämäni huonoin juoksuvuosi, täynnä pettymyksiä ja turhautumista. Alkuvuodesta juoksu tuntui tahmealta. Yritin juosta välillä vähemmän ja kevyemmin, pitää pidempiä lepotaukoja juoksusta ja niin edelleen. Mikään ei auttanut. Ajattelin kuntoni laskeneen, mutta lopulta oli aika kohdata totuus. Olin pahassa ylikuormitustilassa, jonka seurauksena lopetin juoksemisen kokonaan helmikuussa.

1901

Ilman juoksua eläminen oli aluksi vaikeaa. Yritin korvata juoksua pitkillä reippailla kävelylenkeillä, kuntopyörällä ja crosstrainerilla. Hyvin nopeasti kuitenkin huomasin, ettei siinä ollut mitään järkeä. Jo kevyt kuntopyöräily nosti järjettömän hien pintaan ja sykkeet korkealle. Lihakset kipeytyivät jopa pilatestunnin seurauksena. Loppukeväästä annoin siis periksi ja lopetin kaiken muun urheilun paitsi kevyet kävelylenkit.

Kesä ja syksy menivät aikamoisessa sumussa. On vaikeaa eritellä kulunutta vuotta nyt jälkeenpäin. Loppupeleissä tuntuu, että aika kulki yllättävän nopeasti ilman juoksuakin. Välillä testasin hölkkää ja loppukesästä se tuntuikin hyvältä. Sitten tuli taas iso takapakki, jonka seurauksena en juossut metriäkään koko loppuvuonna. Syksy ja talvi hurahtivat silti ohi tuossa tuokiossa – kiitos gradun ja töiden. Välillä koko juoksuasia unohtui kokonaan, mutta useimpina päivinä se kuitenkin kummitteli mielessä. Syksyn liikkumiset olivat pelkästään kävelyä, lähinnä koiran kanssa metsässä. Lisäksi tein rentoutusharjoituksia ja rauhoitin illat. Syksyn univaikeudet väistyivät lopulta ja marras-joulukuun nukuinkin taas todella hyvin.

190102

Tärkeintä oli kuitenkin asian hyväksyminen. Jossain vaiheessa oli vain pakko hyväksyä tilanne, unohtaa juoksu ja lopettaa sykkeen mittaamiset ja muut seuraamiset. Sen jälkeen tilanne tuntui taas vähitellen menevän parempaan suuntaan. En enää stressannut asiasta vaan annoin tilanteen edetä omalla painollaan. Se varmastikin toi yöunenikin takaisin.

Ainiin, koko ylikuntosoppaan toi oman lisänsä syömishäiriöni, jota aloin käsitellä vasta loppuvuodesta 2016. Syömishäiriöajatukset ovat aika ajoin lisänneet ahdistustani tilannettani kohtaan. On ollut vaikeaa hyväksyä, että vanhat vaatteet eivät enää sovi päälle ja että silti pitäisi syödä riittävästi, jopa yli tarpeiden, jotta lopulta toipuisi ylirasitustilasta. Siitä huolimatta olen onnistunut syömään  monipuolisesti, ravitsevasti ja tarpeeksi. Ihan viime aikoina olen löytänyt itselleni erittäin toimivan ruokavalion, joka on vaikuttanut olooni positiivisesti.

190101

Siitä päästäänkin tähän hetkeen. Ylirasitustilasta seurannutta lepotaukoa on takana 11 kuukautta. Tällä hetkellä voin paremmin kuin pitkään aikaan. Olen saanut nukuttua pääsääntöisesti hyvin. Iltaisin yleensä väsyttää ja yöt sujuvat ilman heräilyä. Aamulla on levännyt, hyvä olo. Olen pystynyt olemaan stressaamatta juoksuasioita nyt jo pitkän aikaa ja se on auttanut. Olen oppinut nauttimaan muista asioista ja pystynyt keskittymään niihin.

Eräänä päivänä viime viikolla tunsin oloni energiseksi ja hyväksi. Lähdin kävelylle lenkkivaatteissa taka-ajatuksena testata, miltä muutama juoksuaskel tuntuisi. Hölkkäsin hidasta vauhtia valmiina vaihtamaan kävelyksi, jos ja kun se tuttu hengenahdistus iskisi, päätä alkaisi särkeä ja sykkeeni nousisi epämukavan korkealle. Mutta sitä ahdistavaa tunnetta ei koskaan tullutkaan. Hölkkäilin rennosti n. 40 minuuttia. Vauhdista, sykkeistä tai matkasta ei ole mitään tietoa: annoin jalkojen viedä ja hidastin heti, jos tuntui inhottavalta. Muutamaan otteeseen kävelin minuutin tai pari – siinäkin taustalla oli pieni kipu jaloissani ja jalkapohjissani, jotka eivät ole tottuneet juoksuun. Ilokseni kuitenkin huomasin, etteivät korkea syke ja hengenahdistus estäneet hölköttelyäni. Arvioin sykkeeni pysytelleen n. 130-140 välissä koko lenkin ajan – tämä siis vain oma arvioni kehoni tuntemuksista. Missään vaiheessa en kokenut ylivoimaista hengästymistä ja hengitys kulki kevyesti nenän kautta suurimman osan lenkistä. Olisin voinut jatkaa pidempäänkin, mutta en halunnut ottaa mitään riskejä. Ei makeaa mahan täydeltä! Kotona olo oli ihan mieletön. Niin energinen ja voimakas, parempi kuin aikoihin. Ja tärkeintä oli se, ettei lenkki vienyt yöuniani vaan nukuin ihan mukavasti ja levollisesti seuraavankin yön. Seuraavana päivänä jalat olivat vähän jumissa ja tuntuivat raskailta. Tajusin kaivanneeni tuota treenin jälkeistä oloa kropassa niin paljon! Ihan parasta tuntea tehneensä jotain 🙂

190104

Tämän ensimmäisen onnistuneen lenkin jälkeen olen käynyt hölkkäilemässä kaksi kertaa. Toinen lenkkini oli n. 45 minuutin mittainen ja tänään maltoin lopettaa hölköttelyn vasta 60 minuutin jälkeen. Niin kevyeltä, vapauttavalta ja terapeuttiselta se tuntui. Olen päättänyt, että lähden lenkille toistaiseksi vain sellaisina päivinä, joina siihen on oikeasti aikaa. En lähde siis lenkille pitkän työpäivän jälkeen tai herää paria tuntia aikaisemmin, jotta saisin juostua aamulenkin ennen luennolle suuntaamista. En päätä etukäteen, milloin menen lenkille. Suuntaan sinne, kun on hyvin aikaa, ei stressiä tai kiirettä. Ennen kaikkea haluan pitää huolta siitä, että tunnen kehoni olevan valmis lenkkiin. En aio pakottaa sitä liikkeelle huonojen yöunien jälkeen, alipalautuneena tai pikku flunssassa. Nyt aion todella pitää huolta siitä, että paranen. Ei saa hätiköidä. Voi olla, että tulee viikko tai pari, joiden aikana en ehdi enkä jaksa lähteä lenkille ollenkaan. Se ei haittaa. Tärkeintä nyt on kuunnella omaa kroppaa ja välttää takapakit. Terveys ennen kaikkea.

Tälle vuodelle tavoitteekseni asetan parantumisen. Voi olla, etten sitä saavuta, mutta aion tehdä kaikkeni sen eteen, että parannun ylirasitustilastani ja saan juoksun takaisin elämääni. Tällainen kevyt hölkkäily ilman sykemittaria ja tavoitteita tuntuu tällä hetkellä niin hyvältä ja vapauttavalta, että uskon sen jatkuvan vielä pitkään. Kisatavoitteita en uskalla lyödä lukkoon, mutta olen mukana uudistuneen Helsinki City Running Dayn Street Teamissa tänäkin vuonna, joten siellä sitä pyöritään ja hyöritään vähintäänkin kulisseissa jollei jopa kympin lähtöviivalla! Saa nähdä, mihin suuntaan tämä kunto tästä lähtee taittumaan. Toivon mukaan voin alkaa tehdä vähitellen paluuta juoksuharrastuksen pariin, juoksupiireihin, blogiin ja someen. Ihastella muiden saavutuksia ja inspiroitua niistä – ei enää tuntea veitsen kääntyvän haavassa. Tiedostan kuitenkin, että ylirasitustilani on ollut tähänkin mennessä jatkuvaa aaltoliikettä ja voi siis olla, että tulee taas takapakkia ja joudun taas siirtämään itseni takaisin telakoille. Tiedostan myös sen, etten ole vielä parantunut. Leposykkeeni tuntuu yhä olevan koholla (mikä varmasti osittain johtuu myös kunnon laskemisesta) ja on yhä öitä, jolloin uni ei vain tule. Juuri sen takia pitää lähteä liikkeelle erittäin varovaisesti.

Se on varmaa, että vuoden sisällä on opittu yhtä sun toista elämästä ja väitän tuntevani itseni tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Jotain hyvää siitä ylirasitustilasta sitten ehkä koituikin 🙂 Tähän vuoteen lähdetään aivan uusin ajatuksin koko juoksuharrastuksen suhteen. Toivottavasti siitä tulee edellistä parempi! Valtava kiitos kaikille minua tukeneille – vertaistuen vaikutus on ollut koko prosessissa ihan mieletön ❤

190105

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Uusi vuosi, uudet mahdollisuudet

    1. Kiitos Satu! ❤️ vielä on totuttelemista tähän blogimaailmaan ja kommentteihin vastaaminen kestää, pahoittelut! Mut todella toivon, että tästä vielä noustaan ja ollaan joku päivä entistä vahvempia! Pitää käydä sun blogin puolelta lukemassa tuo, sun postauksista tulee aina niin hyvä fiilis! 😊

      Tykkää

  1. Moikka! Löysin sattumalta blogisi ja pystyn niin samaistumaan ajatuksiisi ja kirjoituksiisi. Olen ollut nyt noin 5kk ilman urheilua ylikunnon vuoksi. Itselläni ylikunnon oireita on ollut jo kauan ennen, kuin asian tajusin ja lopetin urheilun. Tiedostan myös, että parantuminen on pitkä prosessi. Pystyn samaistumaan niin moniin kertomiisi asioihin, kuten miten olla stressaamatta, kun suuntaa parempaan ei näy ja tuntuu niiin kamalalta ettei pääse liikkumaan? Myös uniasiat ovat niin vaikeita, koska heti jos nukun muutamam yön huonosti, alan murehtimaan tulevia öitä ja pelottaa, jos uni ei tulekaan. Myös syömiseen liittyvät asiat ovat täällä tuttuja. Vanhat vaatteet eivät mahdu päälle ja turvottaa, mutta silti pitäisi syödä paljon, koska omalla kohdallani myös jonkinlaista kalorien kyttäämistä on taustalla. On aivan ihana nähdä, että tilanteesi on edennyt ja olet päässyt juoksemaan! Se auttaa itseänikin uskomaan, että kyllä minäkin täältä toivun. Voisin kirjoittaa loputtomiin, koska kirjoituksesi kuulostavat niin minun omasta suustani tulleelta tekstiltä! 😀 Kiitos, kun kirjoitat avoimesti tästä asiasta!

    Liked by 1 henkilö

    1. Hei Anni!!

      Pahoittelut näin myöhäisestä vastauksesta. Kuten huomaat, en ole täällä blogin puolella pahemmin käynyt – tällä hetkellä niin moni muu asia vie aikaa elämässä!

      Tilanteesi kuulostaa ikävän tutulta! :/ Ylikunto on omasta mielestäni juuri siksi niin ärsyttävä tila, että siihen liittyy niin monta asiaa. Stressi, uni, syömiset yms. Ja sitten ei pääse tekemään sitä mitä haluaa: liikkumaan! Omalla kohdallani – kun on taustalla syömishäiriötä ja pakkomielteistä suorittamista – koen kuitenkin äärimmäisen tärkeäksi sen, että opin oikeasti ottamaan rennosti ja lepäämään. Se on pitänyt oppia kantapään kautta. Keho ei myöskään palaudu ylikunnon aiheuttamista vaurioista tosta vaan. Tavallaan koen sen ihan hyväksi asiaksi, koska se on pakottanut pysähtymään ja muuttamaan ajattelu- ja toimintatapojaan.

      Oma ylikuntotilani heittelee ja nyt on taas mennyt huonompaan suuntaan. Toivon sulle kaikkea hyvää oman tilanteesi kanssa ja ennen kaikkea malttia! Kyllä me tästä vielä selvitään ja parikin vuotta elämästä on kuitenkin vain suhteellisen lyhyt aika, jos tähtäimessä on elinikäinen liikkuminen! Tsemppiä paranemisee, et ole yksin! 🙂

      Tykkää

      1. Ikävä kuulla, että kohdallasi on tullut muutosta huonompaan 😦 Mutta kuten itsekin kerroit, tämä on varmasti aaltoilevaa ja vie todella kauan, ennen kuin tästä toipuu. Itselläni ongelmana on korkeat sykkeet, varsinkin ortostaattinen on todella korkea. Ja ahdistavaa on juuri se, ettei parannusta tunnu tapahtuvan sykkeiden kohdalla lainkaan 😕 En ole siis vieläkään tehnyt mitään liikuntaa kävelyä lukuunottamatta juuri noiden korkeiden sykkeiden vuoksi.

        Ja kuten puhuit tuosta monen asian kokonaisuudesta, niin juuri se tässä on hankalaa, kun ei saisi stressata asiasta. Vaikeaa vain on olla rauhassa, kun ei saa tehdä sitä mistä nauttii ja terveys ei ole kohdillaan.
        Olen samaa mieltä tuosta suorittamisesta, on ollut pakko opetella olemaan rauhassa ja lepäämään jokaisella osa-asueella. Kiitos sinulle tsempeistä! Toivon ja uskon, että molemmilla tilanne paranee ajallaan ja pääsemme vielä nauttimaan liikunnasta ja urheilusta! Vaikka tää on välillä todella rankkaa, niin uskon että paremmat ajat ovat edessäpäin 😊

        Tykkää

  2. Ihana postaus ja moni asia niin tuttua täälläkin! Miten siinä voikin mennä niin pitkään että tajuaa olevansa ylikunnossa ja sitten kun tajuaa niin toipuminen vie aikaa ja sitäkin herkästi aluksi suorittaa. Mulla univaikeudet alkoivat kunnolla vasta kun fyysinen ylikunto oli melkein jo selätetty, kun aivot eivät saaneet liikunnan tuomaa lepoa, mutta tunnistan silti tuon että vähänkin reippaampi treeni nosti sykkeet ja vei unet kun oli valmiiksi ihan piipussa. Kohta kaksi vuotta treenitaukoa takana ja kyllä on mahtava fiilis kun pääsee välillä normaalisti treenaamaan 🙂 Silti yhtä mahtavaa on myös huomata että elämästä selviää ilman treeniäkin ja on oppinut oikeasti kuuntelemaan itseään, niinkuin sinäkin ❤

    http://www.sekoitettuarki.blogspot.fi

    Liked by 1 henkilö

    1. Hei!

      Kiitos kommentistasi! 🙂 Joo, just näin. Sitä on vaan niin sokea omalle tilalleen ettei tajua mitään, Olen kokenut haastavaksi juurikin tuon: toisaalta tarvitsee liikuntaa, jotta saa rauhoituttua ja nukuttua, mutta toisaalta taas liian raskas liikunta nostaa sykkeet helposti korkealle ja aiheuttaa levottomuutta. Tosi vaikeaa välillä löytää sitä kultaista keskitietä!

      Mulla on mennyt ylikuntotila taas hieman huonompaan suuntaan. Tuntuu olevan yhtä aaltoliikettä jatkuvasti! Mutta ihana kuulla, että olet jo päässyt treenaamaan 🙂 Toivottavasti itsekin pääsen takaisin normaaliin treenirytmiin taas jossain vaiheessa. Tsemppiä sinulle tulevaan! ❤ Ja hei pakko vielä sanoa, että kerrot omassa blogissasi mielettömän rohkeasti ja avoimesti ylikunnon lisäksi unettomuudesta ja lapsettomuushoidoista. Nostan hattua!!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s