Kivikkoiset ylikuntokuulumiset ja HCRD

Heippa kaikki!

Nyt ihan alkuun on sanottava, että elän tällä hetkellä valehtelematta elämäni kiireisintä ja stressaavinta aikaa! Vaikka usein valitan sitä, ettei blogin kirjoittamiselle tunnu jäävän aikaa, tämänhetkinen tilanne on jo jotain aivan hullua. Arjen piti helpottaa harjottelun jälkeen, mutta toisin kävi. Nyt olen ollut töissä lähes joka päivä ja yrittänyt epätoivoisesti raapustaa graduani pitkän työpäivän jälkeen. On pari muutakin juttua, jotka kuormittavat tällä hetkellä melkoisen paljon, mutta niistä nyt ei tässä yhteydessä sen enempää. Odotan niin kovasti kesäkuuta ja gradun palautusta – silloin saan sosiaalisen elämäni takaisin eikä tarvitse viettää kaikkia viikonloppuja koneen ääressä!!

Eli siis. Tilanne on se, että aikaa juoksulle ei olisi oikeastaan edes ollut. Saatikka sitten blogin kirjoittamiselle. Mutta… Eipä olisi oikeastaan ollut paljon kirjoitettavaakaan. Kerroin tammikuussa, miten ylirasitustilani oli mennyt parempaan suuntaan ja olin jo päässyt hölkkäilemään. Toivoin kovasti, ettei tila menisi enää pahempaan suuntaan. Aloitin juoksun (siis kevyen hölkän) erittäin hitaasti, mutta se ei auttanut. Helmikuussa tuli taas kerran takapakkia ja sen jälkeen olen käynyt kevyellä hölkällä vain muutamia kertoja. Pikku flunssa ja köhä eivät tunnu lähtevän. Ne ovat olleet läsnä jo viime vuoden helmikuusta asti – välillä vahvemmin ja välillä heikommin. Nyt tuo köhä on pahentunut – siitepölykausi ei auta asiaan. Lisäksi sykkeeni ovat taas olleet korkealla ja uni hieman heikentynyt. Jotenkin olen kuitenkin pystynyt pitämään kaikki langat hyppysissäni ja selvinnyt kaikesta stressistä kunnialla – tilanne voisi olla paljon pahempi.

Myös juoksemattomuuteen olen oppinut suhtautumaan melko hyväksyvästi. En voi tehdä asialle muuta kuin levätä ja toivoa parasta. Kehonkuva toki ahdistaa. Nyt s-kokoisetkin vaatteet alkavat jo kiristää ja tunnen lihonneeni todella paljon vuoden takaisesta. Pakko vaan uskotella itselleen, että kaipa tämä tilanne tästä paremmaksi vielä muuttuu. On syötävä tarpeeksi, vaikka sh-äänet mitä tahansa muuta väittäisivät. Syömisten rajoittaminen olisi tällä hetkellä ylirasitustilan kannalta varmaankin pahin mahdollinen teko.

Käyn siis tietyllä tapaa jatkuvaa köydenvetoa pääni sisällä. Tilannetta tietysti vaikeuttaa se, että ylirasitustila ei liiku parempaan suuntaan sitten millään. Tulee välillä tosi epätoivoinen olo siitä, että onko tämä pysyvää. Mitä jos en koskaan enää pääsekään juoksemaan? Mitä jos olotilani ja se että juoksu tuntuu pahalta, johtuukin vain huonosta kunnostani? Mitä jos juoksu tuntuukin pahalta sen takia, että olen kerryttänyt viime aikoina niin paljon lisäpainoa? Näitä kysymyksiä pyörittelen mielessäni päivästä toiseen, kun tilassani ei tapahdu mitään edistystä, eikä edes urheilulääkäri osaa antaa mitään selkeitä neuvoja. Yritän tosiaan taistella laihdutusajatuksia vastaan. Tähän asti järjen ääni on voittanut 🙂

2404.jpg

Mutta tosiaan. Helsinki City Running Day koittaa 19.5. Siis vajaan kuukauden päästä!! Vaikka alkuvuoden onnistumisten jälkeen kovasti elättelin toiveita siitä, että voisin juosta puolikkaan uusitussa jättitapahtumassa, pitää minun haudata haaveeni. Olen juossut tämän vuoden aikana pisimmillään 10 kilometriä ja tyypillisimmin n. 6 km lenkkejä. Uskon, että varmasti pystyisin juoksemaan puolimaratonin, mutta ei siinä olisi mitään järkeä. Ylikuntotila pahenisi varmasti samantien.

Mutta onneksi tänä vuonna HCRD:ssa on vaihtoehtoja mistä valita! Tämä uudistus osui kyllä itselleni oikein suotuisaan aikaan. Näinkin vähällä juoksemisella pystyn varmasti juoksemaan Helsinki City 5:n! Viisi kilometriä menee vaikka kävellen, mutta pyrin tietysti hölkkäilemään sen läpi. Sen kummempia juoksutavoitteita ei meikäläisellä näihin kisoihin ole. Mutta hei, ekat juoksukisat 1,5 vuoteen!! Edistystä sekin 🙂

Tänäkin vuonna keskityn siis enemminkin nauttimaan HCRD-tunnelmasta kuin pinkomaan itse hiki hatussa. Oikeastaan odotan innolla uutta vitosen kisaa, joka siis juostaan tänä vuonna ekaa kertaa!! Saapa nähdä, millainen se on 🙂

Tsemppiä kaikille vikoihin treeneihin ja 19.5. nähdään!!

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Kivikkoiset ylikuntokuulumiset ja HCRD

  1. Sun kirjoitus on taas kuin lukisi omia ajatuksiaan, kiitos kun kirjoitat niin avoimesti ylikunnosta ja pitkästä tiestä toipumiseen. Mullakin tuli takapakkia huhtikuussa kun oli paljon muuta stressiä niin piti jättää treenit kävelyä ja joogaa lukuunottamatta taas pois. Mutta nuo pohdinnat siitä tuntuuko treeni pahalta koska on huono kunto vai koska ei ole palautunut, ovat niin tuttuja. Ja välillä ahdistaa ihan suunnattomasti että viime kesän vaatteet ei enää tunnu mukavilta tai mahdu edes päälle. Silti ei halua laihduttaa koska sekin olisi stressitila keholle. Huoh. Mutta sen opin tuon vähän paremman jakson aikana että kyllä huonosta kunnosta johtuvan väsymyksen erottaa uupumuksesta; uupuneena tuntuu kuin treenaisi suossa ja tekisi mieli itkeä kun taas huonokuntoisena mutta palautuneena treenistä tulee hyvää olo vaikka tuntuukin että kuolee 😀 Ajattelen niin että jos joutuu miettimään kummasta on kyse niin on kyse uupumuksesta, huonon kunnon aiheuttaman pahan oon kyllä sitten tunnistaa kun kyse on vain siitä 🙂 Tsemppiä kovasti sulle kiireiden keskelle, toivottavasti pian helpottaisi ja pääsisit kokonaisvaltaisesti lepäämään 🙂

    Tykkää

  2. Hei!

    Löysin nyt vasta sattumalta blogisi ja mielenkiinnolla luin ylikunnosta ja syömishäiriöstä. Hyvin samanlainen tarina minullakin.

    Ylikuntoa ”sairastin” 4 vuotta, kaikkea epäiltiin: astmaa, mykoplasmaa ja anemiaa, mutta mikään niistä ei ollut virallinen diagnoosi.

    Lopulta vuosi sitten sain avun DNRS-menetelmästä. Saattaa näin alkajaisiksi kuulostaa huuhaalta, mutta ainakin itselläni pelko oli taustalla se suurin tekijä: pelkäsin väsymystä, unettomuutta, kovia treenejä, huonoa palautumista ja se pelko aiheuttaa kehossa sellainen hormonaalisen myrskyn, joka oikeasti ylläpitää ylirasitustilaa, jopa monia vuosia.

    Kun tiedostin tämän asian ja lopetin pelkäämisen, alkoi parantuminen oikeastaan saman tien.

    Hankin tuon Annie Hopperin DNRS-paketin, jossa oli 8 DVD:tä ja suomenkielinen harjoituskirja ja koko paketin opiskeluun meni 4 kokonaista päivää ja harjoittelua piti tehdä päivittän 6 kuukauden ajan.

    Mutta koska tulokset olivat lähes välittömästi paremmat (esim. palautuminen, leposyke, ortosyke, lihaskivut, sykkeet lenkillä, nukkuminen, unen laatu), niin osaat varmaan arvata, että ensinäkin olin ihmeissäni ja innoissani. Toki kunnon rakentamiseen uudelleen 4 vuoden kärsimyksen jälkeen on ollut hidasta, mutta koko ajan olen mennyt pieniä askeleita eteenpäin, eikä takapakkia ole kertaakaan tullut.

    Menetelmästä tietää onneksi jo muutama lääkärikin Suomessa esim. unitutkija Markku Partinen ja tutkija Markku Sainio. DNRS-paketin hinnaksi tuli muistaakseni noin 280 euroa, mutta on ollut hintansa väärtti.

    Tykkää

  3. Itsellänikin nyt kamppailua tämän ylikunnon kanssa takana reilut puoli vuotta. Tai puoli vuotta sitten tilanne kärjistyi unettomuuksineen, sydämentykytyksineen sekä muine hermostollisine oireineen niin pahaksi, että heräsin ja tajusin mistä kyse. Onneksi on olemassa runsaasti keskustelua aiheesta internetissä, koska sen on tässä saanut tajuta, että terveyskeskuslääkärit ovat aivan pihalla tästä asiasta.

    Söin jonkun aikaa nukkumisen tueksi lääkkeitä, mutta niistä nyt onneksi jo päässyt. Samoin sydämen tykyttelyt jääneet sekä ahdistus- ja masennusoireet. Vieläkään en pysty rauhallista kävelylenkkiä kummempaa liikuntaa harrastamaan. Muuten oireet palaavat jälleen. Sitä on saanut huomata, kuinka paljon sellainenkin asia, jonka ei ehkä aiemmin ajatellut olevan mitenkään rasittavaa, onkin nyt omalle kropalle liikaa. Esimerkiksi kylppäreiden kaakeleiden jynssäyksen jälkeen menetin pariksi yöksi yöuneni. Myöskään joka päivä ei voi kävelyllä käydä, vaan täyslepopäivät aivan pakollisia väliin.

    Hidasta on kyllä toipuminen, mutta jospa se parempi huominen ja treenaaminen vielä joskus olisi mahdollista. Itseänikin ahdistaa kertyneet kilot, ei mahdu myöskään enää s-koon vaatteet päälle, vaikka aiemmin olin xs. Hyvin syöminen onkin myös palautumisen ja toipumisen edellytys ja itsellä nimenomaan liian vähäinen syöminen oli varmasti osasyynä tälle kaikelle.

    Sinun juttuja lueskellessa tuli mieleeni, että olisiko sinunkin kohdallasi kyse siitä, että olet välillä liian innokkaasti palannut juoksemisen pariin, vaikka hermosto ei ole sitä vielä kestänyt? Sen takia sahaillut sinulla vointi edestakaisin? Itse en voi vielä kuvitellakaan juoksulenkille tai salille meneväni. Syksyllä olisi kiva edes kevyesti puntteja nostella. Voimia sulle myös!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s