Sportyfeel Helsinki City Run 2017

Huhhuh mikä viikonloppu takana!! Vielä näin muutaman päivän jälkeenkin olen aivan fiiliksissä lauantaista! Karoliina jo tiivistikin omassa blogikirjoituksessaan hienosti meidän sometiimiläisten HCR-päivän ja kirjoittikin instagramissa osuvasti ”The best DNS ever!” Kirjoitan nyt kuitenkin vielä kisapäivästä omasta näkökulmastani, sillä sen verran hyvillä fiiliksillä olin illalla 🙂 Lisäksi tämä DNS tuntuu vaikuttavan ylikuntoni tämänhetkiseen tilaan, joten hyvä pureskella vähän kisapäivän tapahtumia!

Tosiaan, tiesin jo pari viikkoa ennen Helsinki City Runia että se tulisi jäämään ylikunnon takia väliin. Tilanteeni kun ei ole juuri paljoa helpottanut. Olin kuitenkin todella otettu, kun HCR:n tapahtumapäällikkö Lotta pyysi minua osaksi sometiimiä päivittelemään HCR:n somekanavia kisapäivän ajaksi. Sometiimi koostui siis lisäkseni Karoliinasta, joka vielä kisoja edeltävänä iltana oli valmistautunut itse juoksemaan. Se olisi tarkoittanut meille kummallekin paljon työtä ja kiirettä. ”Onneksi” Karo kuitenkin joutui myös jättämään kisan väliin orastavan flunssan takia. Ei sinänsä tietenkään kiva, että Karollekin tuli DNS, mutta se helpotti toisaalta kummankin hommia.

Perjantaina kävin töiden jälkeen hakemassa Töölön kisahallilta kisapakettini – uuden lähtönumeron ja kisapaidan muistoksi DNS-arkistoihini. Harjoittelin vähän Karoliinan johdolla myös HCR-kanaviin somettamista – esim. Twitterin käyttö oli itselleni täysin uutta 😉 Exposta sain vähän ensimakua seuraavasta päivästä, jota jäin jännityksellä odottamaan.

Lauantaina siis suuntasin kisapaikalle vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Pelkäsin, että muiden juoksijoiden sivusta seuraaminen ottaisi henkisesti koville ja olisi veitsen kääntämistä haavassa. Some-kanavieni seuraajat ovatkin saattaneet huomata, että olen viime viikkojen aikana vetäytynyt sosiaalisesta mediasta lähestulkoon kokonaan. Juoksukuvien selailu ei ole tuntunut kivalta vaan pikemminkin masentanut. Siksi lauantai pelotti, mutta pelkoni osoittautui todella vääräksi!

Kisapaikalla etsin oitis käsiini some-vastaavan, mentorini Karoliinan 😉 Karkin kanssa tehtiin pikainen työnjako ja alettiin hommiin. Itse suuntasin kuvailemaan haastatteluja Töölön kisiksen B-hallissa, Karoliina hoiti sillä aikaa sometusta varsinaisella expo-puolella. Kahdentoista jälkeen lähdinkin sitten roudaamaan HCR-plagaattia kisikseltä Telia 5G-areenalle julkkispressiä varten.

Yhden aikaan alkoi pressitilaisuus, johon oli kutsuttu HCR:n juoksevia julkkiksia. Karo jäi hoitamaan sometusta ja kisatoimiston siirtoa kisiksen puolelle, itse tenttasin julkkisten fiiliksiä ennen kisaa. Oli ihan mahtavaa päästä jututtamaan mm. Ville Klingaa, Johanna Puhakkaa, Kirsi Alm-Siiraa sekä Martina Aitolehteä. Kaikki olivat niin mukavia, suostuivat mieluusti antamaan pienen lausunnon somekanaviimme ja suorastaan puhkuivat intoa tai jännitystä!

Julkkispressin jälkeen pakkasin jälleen HCR-plagaatin kokoon ja säntäsin kisikselle, jossa expo-alueen purku ja kisatoimiston siirto Telialle olivat jo kovassa käynnissä. Ei olekaan muuten mikään ihan yksinkertainen homma tuo purku- ja siirto-operaatio! Hyvin selviytyivät järjestäjät kuitenkin. Siitä sitten suuntasimmekin Karkin kanssa hetken päästä jo kisan lähtöalueelle. Lähtöalueella oli hyvä pöhinä päällä – musiikki raikasi ja alkulämmittelyt oli jo käynnissä. Lähdössä meillä oli selkeä työnjako: Karoliina videoi, minä räpsin kuvia. Saatiin hyvää some-materiaalia ja samalla nautiskeltua jännittävistä lähtötunnelmista!

Kuvasimme muutaman lähdön, kunnes molempien puhelimien akku alkoi huveta. Siirryimme Telia 5G -areenalle lataamaan akkuja ja odottelemaan kisan voittajaa. Maalihuoltojärjestelyt olivat stadionilla jo hyvällä mallilla – kaikki oli valmista maaliviivan pian ylittäviä juoksijoita varten. En ole varmaan koskaan ennen ollut juoksukisoissa maalialueella seuraamassa voittotaistelua, joten oli muuten tosi mielenkiintoista! Kuvasimme miesten voittajan Aki Nummelan, jolta kävin vielä tivaamassa kisanjälkeisiä fiiliksiä, sekä naisten voittajan Maria Söderströmin. Kuvasimme myös palkintojenjaon ja teimme siitäkin noston somekanaviin.

Siitä se maalialuekuvaaminen sitten alkoi. Kuvasimme ja jututimme maalialueella tuttuja ja tuntemattomia juoksijoita ja teimme näistä nostoja someen. Aina välillä jompikumpi vetäytyi sisätiloihin lataamaan puhelimeen lisää akkua ja somettamaan sieltä käsin – sillä välin toinen jatkoi kuvaamisia ja haastatteluja. Tätä jatkui monta tuntia – en voi edes uskoa, että hengailimme maalialueella itse asiassa peräti kahdeksaan asti! Kentällä oli niin hyvä fiilis: aurinko paistoi, musiikki soi ja uupuneet mutta niin onnelliset juoksijat riemuitsivat ja nauttivat tunnelmasta. Maalihuoltoon kuului tavalliseen tapaan mm. palautusjuomaa ja suolakurkkuja, mutta tällä kertaa myös esim. alkoholitonta kuoharia sekä Elovena-jäätelöä. Sehän sopi, sillä ilma oli ihanan aurinkoinen! 🙂

Maalialueella tapasin monta some- tai blogimaailmasta tuttua tyyppiä, kuten Jukan, Satun, Katrin sekä Jennan ja Riikan. Myös Street Teamilaiset olivat maalialueella hyvin edustettuina koko kisan ajan, vaikka iso osa joutuikin jättämään kisan väliin. Lisäksi törmäsin useisiin muistakin kuin juoksupiireistä tuttuihin kavereihin. Olipa mahtavaa nähdä niin monta tuttua naamaa – kiva kun tulitte moikkaamaan! 🙂

dav

dav

dav

Joskus siinä puoli kasin aikoihin vetäydyimme lopullisesti pukuhuoneeseen nauttimaan itsekin yhdet alkoholittomat skumpat. Koko päivä oli mennyt niin hujauksessa, että olin syönytkin vain proteiinipatukoita, jäätelöä ja rusinoita – olo oli sen mukainen 😀 Mutta vitsi mikä fiilis oli pitkän päivän jälkeen. Sitä tunnetta on kyllä vaikea pukea sanoiksi. Sain koko päivästä niin paljon irti – omalla tavallaan enemmän kuin mistään toisesta.

Kuten Karoliina omassa blogissaan sanoi, jokaisen juoksijan olisi joskus hyvä olla mukana järjestelyhommissa. Itselleni kulisseihin kurkistaminen oli ainakin ensinnäkin todella mielenkiintoista ja toiseksi silmiä avaavaa – jatkossa arvostan kisojen järjestäjiä paljon enemmän! Lisäksi sometiimin jäsenenä sain kisapäivästä kattavan kuvan: näin sekä valmistelut, lähdön, maalikamppailun että loppufiilikset. Sain jututtaa tuttuja ja tuntemattomia, julkkiksia ja ”taviksia”. Kaikki yhdisti yksi asia: juoksu. Kaikki olivat samalla viivalla lähdössä juoksemaan puolimaratonia, kaikkien maaliin tulleiden fiilikset olivat yhtä arvokkaita. Kaikkia oli kiva jututtaa! En olisi ikinä uskonut, että saisin muiden juoksufiiliselystä itselleni hyvän olon, vaikken itse pääse juoksemaan. Mutta toisin kävi! Pystyin iloitsemaan muiden puolesta ja nauttimaan omasta roolistani. Tämä on itselleni valtavan iso askel ylikunnon tiellä – tuntuu, kuin olisin vihdoin ja viimein hyväksynyt tilanteeni ja valmis odottamaan kärsivällisesti aikaa, kun taas pystyn juoksemaan. Sitä ennen voin hyvillä mielin fiilistellä muiden suorituksia! Vielä myöhään lauantai-iltana selailin instagramiani piiiiitkän tauon jälkeen. Eikä ahdistanut yhtään, päinvastoin! Oli niin kiva nähdä, miten juoksijat olivat nauttineet kisapäivästä.

Olen miettinyt, mistä se lauantain mielettömän hyvä fiilis oikein kumpusi. Syy liittyy varmasti jälleen juoksuyhteisöön. Juoksun kautta olen tavannut ihan mielettömästi ihmisiä, jotka jakavat kanssani rakkauden juoksua kohtaan. Juoksijoiden ajatusmaailma on väkisinkin osittain samanlainen, vaikka taustat olisivatkin moninaiset. Vain toinen juoksija voi täysin ymmärtää minua, kun puhun juoksusta tai fiilistelen kisatunnelmaa. Kun neljä ja puoli vuotta sitten aloitin juoksun, juoksin pitkään yksin. Kaveripiiristäni ei juuri löytynyt muita juoksun ystäviä, enkä niitä kaivannutkaan. En jakanut juoksukokemusta kenenkään kanssa – se oli oma juttuni (osaksi kai senkin takia, että se liittyi vahvasti syömishäiriöön). Nyt vähitellen olen kuitenkin löytänyt ympärilleni juoksuyhteisön – ihmisiä, jotka ymmärtävät sekä juoksuintoiluani että juoksemattomuuden tuskaa. Niitä ihmisiä näin lauantaina pilvin pimein. Ne ihmiset yleensä onnittelevat minua juoksuni jälkeen – nyt minä pääsin onnittelemaan heitä. Ja fiilistelemään heidän juoksuaan. Juoksu on tietyllä tavalla tarjonnut minulle tiiviin yhteisön, johon kuulua: juoksuperheen, jossa tuetaan toisia ja fiilistellään toisten onnistumisia. Jos en pääse juoksemaan, niin voin silti iloita muiden puolesta. Jaettu ilo on paras ilo! Tämä oivallus saa melkein herkistymään 🙂

Kuten tuosta edeltä jo saattoi päätellä, olen todella iloinen siitä, että aikoinani aloin kirjoittaa juoksublogia. Olen sitä kautta tutustunut mielettömiin ihmisiin sekä päässyt osaksi esimerkiksi HCR Street Teamia. HCR:n sometiimiin kuuluminen oli itselleni juoksukokemus siinä missä muutkin vaikken juoksemaan päässytkään. Vähän erilainen elämys siis, mutta ehdottomasti positiivinen sellainen. Kiitos vielä teille kaikille, jotka tekivät lauantaista mahtavan päivän! Vielä jättikiitokset HCR Street Teamille, etenkin Karoliinalle sekä Sadelle ja Lotalle, joiden kanssa sain kunnian työskennellä lauantaina – ootte huippuja ❤

P. S. Lisää HCR-kuvia löydät HCR:n facebook-sivuilta tai instagramista!